Ratkaisu nähtiin voittomaalikilpailun kuudennella laukojalla, kun Kristian Ruisman terävä rannelaukaus upposi varmasti Hokki-vahti Aaro Peltosen kilpikäden alle. Kun aiemmin Antti Tenkanen oli onnistunut savonlinnalaisille ja Riku Toivo kajaanilaisille, nappasi SaPKo tärkeääkin tärkeämmät kaksi pistettä. Myös vieraspiste Savonlinnasta oli varmasti tärkeä Hokille.
– Edellisten SaPKo-ottelujen toisinto. Oltiin edellä ja SaPKo lopussa tasoihin. Pienestä oli kiinni, sattui pieni virhe puolustuspäässä ja kaveri tasoihin. Maalin peli, eikä sen kääntyminen meillekään olisi ollut vääryys, kommentoi Hokin päävalmentaja Petri Mattila.
Hokin hyvä liike isäntien riesana
Ottelun alkuun saatiin heti vieraiden juhlaa, kun Jonne Hattunen ja Joonas Alanne karkasivat kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Hattusen terävä poikittaissyöttö napsahtikin täydellisesti takatolpalle liukuneen Alanteen lapaan, ja tällä oli helppo työ viedä vieraat johtoon vain vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen.
Peli jatkui maalinkin jälkeen kajaanilaiskomennossa, ja Hokki vastasi maalipaikkojen luomisesta SaPKon hyökkäysten päättyessä pääosin löysään roiskaisuun heti siniviivan jälkeen.
SaPKo pääsi avauserän jälkimmäisellä puoliskolla kerran ylivoimalle, mutta vatsataudissa olleen Lasse Lappalaisen poissaolo pässipaitojen kokoonpanosta näkyi merkittävästi ylivoiman laadussa.
SaPKo pääsee peliin mukaan
SaPKo tuli toiseen erään paremmalla jalalla ja pystyi vastaamaan Hokin liikkeeseen avauserää paremmin.
Tasoitusmaali syntyi erän vanhettua vain reilut pari minuuttia, kun Teemu Suhosen hieman viivan jälkeen lähtenyt maskiton rannelaukaus upposi helpohkosti Aaro Peltosen selän taa.
SaPKo nappasi pelin jälleen haltuunsa, mutta sortui sitten pieneen ylihyökkäämiseen.
Arttu Niskakangas oli oikeaoppisella "tšekkikärkyllä" ja karkasi Teemu Virtalan pitkän pystysyötön siivittämänä läpiajoon. Niskakangas upotti rannelaukauksensa varmasti Teemu Seppäsen hanskakäden yläkulmaan ja tarjoili kylmää kyytiä hyvän alun erään saaneelle SaPKolle.
Hetki tämän jälkeen Hokki sai kiekon uudestaan maaliin, mutta tuomari levitti heti kätensä ja näytti potkumaalia. Hokki-pelaajat vaativat videotarkistusta, mutta tähän eivät tuomarit suostuneet.
Toisessa erässä kummallakaan ei ollut enää montaa maalintekopaikkaa ja erä jatkuikin melko tasaväkisenä.
– Tyypillinen Hokki-peli. Alussa Hokki hallitsi ja liikkui liukkaasti. Lähdettiin kolmanteen erään taistelemaan, mutta Hokkikin taisteli hyvin ja tukki keskustan. Onneksi saatiin siinä lopussa sitten ripari, jonka [Ville] Eskelinen laittoi sisään, kertoi puolestaan SaPKon päävalmentaja Pekka Tirkkonen.
SaPKo onnistuu lopulta tasoittamaan
Kolmas erä oli tasaista puurtamista, eikä peli ollut kovin silmiä hivelevää. Hokki esti hyvin SaPKon pääsyn maalille, eivätkä savonlinnalaiset meinanneet päästä laadukkaisiin maalintekopaikkoihin.
Lopulta vain puolitoista minuuttia ennen loppua Ville Eskelinen kuitenkin pääsi Toni Hyvärisen laukauksen paluukiekkoon ja onnistui lyömään sen Peltosen selän taa. Loput varsinaisesta peliajasta kului lähinnä jatkoaikaa odotellessa, sillä kummallekin joukkueelle yksikin piste oli erittäin tärkeä.
Jatkoajalla ei kummallakaan ollut kunnon paikoja ratkaista, ja näin mentiin voittomaalikilpailuun.
Tenkasen upotettua rankkarinsa helpohkosti Peltosen puikoista sisään Hokki vaihtoi maalilleen Petteri Similän. Similä nappasikin Niko Laakkosen yrityksen kiinni, mutta Ruisman voittomaalia ei Similäkään pystynyt estämään.
Tuomaritoiminta puhutti Mattilaa
Ottelussa nähtiin muutama kyseenalainen ratkaisu tuomareilta. Vihellykset eivät olleet niinkään vääriä, mutta tuomareiden toiminta joissain tilanteissa mietitytti.
– Meidän maali hylättiin potkumaalina, eivätkä tuomarit suostuneet tarkistamaan sitä pyynnöstä videolta. Eikö tuomarien tulisi tarkistaa tilanne videolta jos sitä pyydetään? Turhaanhan nuo laitteet on hankittu, jos niitä ei voida käyttää tarvittaessa, ihmetteli Mattila.
Otteluvalvojan kerrottua, ettei suoraan maalin yläpuolella olevasta kamerasta näkisi, oliko tilanne potku vai ei, ja ettei tuomarin tarvitse tarkistaa varmasti näkemäänsä tilannetta videolta, otti Mattila vielä kantaa muihin tuomioihin.
– Meidän pelaajaa taklattiin päähän meidän vaihtoaition edessä, onko tilanteesta lähdössä kannetta tai tutkintapyyntöä?
Otteluvalvoja totesi tähänkin, että hänen mielestään taklaus ei kohdistunut päähän, eikä tilanteesta tule kannetta. Mattila halusi kuitenkin tarkennuksen vielä yhteen tilanteeseen.
– Tuomari nosti kätensä jäähyn merkiksi, mutta jäähyä ei kuitenkaan vihelletty. Me otettiin maalivahti pois, kuten asiaan kuuluu. Mitä olisi tapahtunut, jos SaPKo olisi tehnyt maalin meidän tyhjillään olleeseen maaliin?
– Toinen tuomari kumosi toisen päätuomarin antaman jäähyn neuvottelun jälkeen, ja jos SaPKo olisi tehnyt maalin tyhjiin, se olisi pitänyt ehdottomasti hylätä, vastasi otteluvalvoja.
Joukkueilla on noin 20 tuntia aikaa palautua ottelusta, sillä jo viiden aikaan lauantaina Hokki isännöi Jukureita ja SaPKo puolestaan matkaa Jyväskylään JYP-Akatemian vieraaksi.