JYP-Akatemia kävi ryöstöretkellä Savonlinnassa

MESTIS / Raportti
Sitkeä JYP-Akatemia pääsi juhlimaan täyttä pistepottia.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
SaPKo oli Talvisalon perjantai-illassa vieraitaan kiekollisesti aktiivisempi, mutta sortui maalipaikkojen tuhlailuun. Jyväskyläläiset puolestaan puolustivat sitkeästi ja käyttivät maalipaikkansa hyvin vieden täyden pistepotin mukanaan Jyväskylään loppunumeroin 2-3 (0-1, 1-1, 1-1).

SaPKo oli juuri kuronut pitkältä tuntuneen takamatkan kiinni, kun Niko Kallela löi Lasse Lappalaisen röyhkeän maalille ajon jälkeen puntit tasoihin. Vain minuutti tämän jälkeen JYP-Akatemia tarjoili shokkihoitoa pikku hiljaa heräilleelle savonlinnalaisyleisölle: Olli Suoraniemi löysi täysin vapaaksi jääneen Riku Pitkäsen maalin edestä, ja tällä oli helppo työ viedä joukkueensa uudelleen johtoon.

Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat sen lopputuloksen kannalta todella tärkeät. SaPKolla oli läjä maalintekopaikkoja mukaan lukien Kristian Ruisman avopaikka ottelussa peräti 41 kertaa torjuneen jyväskyläläisvahti Sami Rajaniemen pudotettua Niko Laakkosen laukauksen paraatipaikalle, Mikko Nuutisen tolppalaukaus ja Kallelan läpiajo.

Kun SaPKo ei omia paikkojaan käyttänyt, kiitti JYP-Akatemia yhdestä harvoista paikoistaan. Avauserää oli pelattu puolet, kun Daniel Stumpf toi riiston jälkeen kiekon vahvasti ylös, käytti vieressä Simon Kostnerilla ja vei lopulta itse joukkueensa 0-1-vierasjohtoon.

Savonlinnalaiset pääsivät pelaamaan jo avauserässä runsaasti ylivoimaa, hetken jopa viidellä kolmea vastaan, mutta joukkue sortui turhaan kiekon siirtelyyn. Näin Talvisalon uunituore Zamboni teki Mestis-debyyttinsä maalin mittaisessa jyväskyläläisjohdossa.

– Puhuttiin ennen peliä, että tulee taisteleva nippu vastaan, kyllä noilla paikoilla pitää pystyä tekemään enemmän maaleja. Enemmän olisin toki huolissani, jos niitä paikkoja ei luotaisi ollenkaan. Otetaan tuosta oppia ja jatketaan tästä keskiviikkona, kommentoi SaPKo-luotsi Saku Martikainen.

 


Kallela onnistui maalinteossa myös Jyp-Akatemiaa vastaan.

Erikoistilanteet rikkovat pelirytmiä

Toisessa erässä JYP-Akatemia pääsi myös pelillisesti paremmin mukaan ja pakotti SaPKon jäähyilemään. Ennen erän puoliväliä SaPKo ottikin kaksi kaksiminuuttista kymmenessä sekunnissa ja tarjosi Akatemialle kultalautasella mahdollisuutta siirtyä kahden maalin johtoon. Tämä mahdollisuus hurrikaanipaidoille myös kelpasi. Topi Nättinen laukoi viivasta SaPKo-vahti Anssi Pesosen patjoihin ja Mikko Salmio kaapi paluukiekon verkon perukoille.

Peli jatkui rikkonaisena myös erän loppupuolella, ja molemmat saivat testata ylivoimansa toimivuutta.

Vain 19 sekuntia ennen erätaukoa myös SaPKo onnistui viimein avaamaan maalihanansa, kun Niko Laakkonen kiersi maalin ja kiepautti SaPKon tyylipuhtaalla vanhanaikaisella maalin päähän. Tuomarit kävivät vielä nopeasti tarkastelemassa maalia videolta, mutta tilanteessa ei ollut mitään epäselvää.

– Keskiviikkona hävittiin viimeisillä minuuteilla ja ammennettiin taistelua sieltä. Tiedettiin, että tänään tulee vastaan Mestiksen parasta kiekollista peliä pelaava joukkue. Siihen me vastasimme sitkeydellä ja henkisellä kovuudella, pohti puolestaan jyväskyläläiskäskyri Jukka Ahvenjärvi.

– Toivoin, että oltaisiin päästy pelaamaan enemmän tasakentällisin, ihmetteli Ahvenjärvi vielä perään todella tiukkaa tuomarilinjaa.

Kolmannen erän alussa Kallela toi vielä SaPKon tasoihin, mutta Pitkänen rokotti heti perään maalin edestä.

SaPKo haki vielä lopussa tasoitusta ilman maalivahtia pariinkin otteeseen, mutta ei hyvästä yrityksestä huolimatta onnistunut tasoittamaan ottelua.

– Maalilta pitää pystyä lyömään kiekkoja sisään. Vastustaja pelasi todella sitkeästi ja otti vielä pelin lopussakin valtavasti mustelmia blokkaamalla kiekkoja, kehui Martikainen vielä jyväskyläläisvieraita. 

» Lähetä palautetta toimitukselle