SaPKon ja KeuPan ennakkoon herkullinen puolivälieräsarja käynnistyi arvoisellaan tavalla, kun joukkueet tarjosivat päävalmentajiensa kera harvinaislaatuisen loppuratkaisun.
Kotijoukkue antoi pelin alkuminuutteja lukuunottamatta KeuPalle tilaa ja aikaa operoida viivelähdöillä. SaPKo kuitenkin tukki keskialueen, eivätkä keuruulaiset saavuttaneet kiekollisella otteellaan minkäänlaista etua, sillä joukkue ajautui roiskimaan pelivälinettä.
Roiskimiseen syyllistyi myös hetkellisesti SaPKo, joka pyrki KeuPaa aktiivisemmin murtautumisvaiheen kautta hyökkäysalueelle. Miehitetty keskialue hidasti kuitenkin suunnitelman toteuttamista, mutta joukkue hyödynsi keskikaistaa ajoittain tehokkaasti.
Hieman ylilatautunut keuruulaisjoukkue otti vajaaseen yhdeksään minuuttiin peräti neljä kaksiminuuttista. Muutama epäselvä vihellys sai myös Ville Niemisen kuumenemaan vaihtopenkillä. Niemisen lämpimät tunteet saivat myös SaPKo-luotsi Pasi Räsäsen avaamaan sanaisen arkkunsa toisesta vaihtoaitiosta käsin.
− Mulle ei olla paljoa huudeltu näissä peleissä. Se täytyy kyllä sanoa, ettei ole vastustajankaan valmentaja aiemmin huudellut, Nieminen kommentoi valmentajien avauserän sanaharkkaa.
− Kai se on huudettava, kun se käsittelee noita tuomareita tuolla lailla, Räsänen sivalsi Niemisen suuntaan tämän jo poistuttua lehdistötilaisuudesta takavasemmalle.
Kokonaisuudessaan avauserä oli varovaista tunnustelua ja vastustajien heikkojen kohtien kartoittamista. KeuPan Antti Karjalainen urakoi silti 13 torjunnan verran, ja Antti Leskinen vain neljästi.
SaPKo löysi kaasupolkimen
Toisella kaksikymmenminuuttisella varovaisin tunnustelu oli tipotiessään, ja aiempaa rohkea hyökkäyspelaaminen tuotti pitkiä hyökkäyksiä molempiin päätyihin.
KeuPa sai pässipaidat hetkillisesti ongelmiin paljastamalla kärsivällisellä hyökkäyspelaamisellaan SaPKon puolustuspelilliset heikkoudet. Muutaman kerran pitkään perässä luistelemaan joutunutta SaPKoa ei kuitenkaan uhattu vaarallisilla maalipaikoilla, sillä joukkue katkoi syöttö- ja laukaisulinjat ansiokkaasti.
Sitä vastoin pässipaidat käyttivät omat hallintajaksonsa toisessa päädyssä hyödykseen. Patrik Virta niittasi sarjan avausmaalin kaksi vaihtoa kestäneen myllyn päätteeksi, ja reilu puolitoista minuuttia myöhemmin Toni Henttonen ohitti Karjalaisen helpohkolla tavalla kilpipuolelta.
Tylsä keskiviikkonäytös muuttui hetkessä trilleriksi
KeuPa sai päätöserässä useita oljenkorsia käyttöönsä, sillä jäähyaitiossa nähtiin loppupelin ajan enää pässipaitoja. Joukkue sai niskaansa kuitenkin jääkylmää vettä, kun Rasmus Hämäläinen livahti alivoimalla KeuPan viisikolta maalintekoon heti aloitustilanteen jälkeen.
Tästä alkoikin tulisieluisen Niemisen radikaalit keinot joukkueensa herättelyyn ja pienen toivonkipinän saamiseen. Runkosarjasta tuttu temppu toistui, kun Karjalainen vedettiin pois maalilta jo ajassa 45.50.
Uhkapeli tuotti ensimmäisen kerran tulosta tasan kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppumista, kun Eetu Koivistoinen avasi keuruulaisten maalihanat vapautuneen tuuletuksen kera. Seuraavan kerran kiekko löytyi maalista ajassa 54.44, mutta osuma todettiin videotarkistuksessa potkumaaliksi.
KeuPa jatkoi silti sitkeästi ilman maalivahtia. Ylimääräisellä pelaajalla joukkue loi täydellisen kiekollisen hallinnan, mihin se ei kyennyt tasaviisikoin. Silmissä kutistunut pässilauma katseli vierestä, kun Joona Peränen toi vierasjoukkueen enää maalin päähän.
Rohkea uhkapeli huipentui lopulta ajassa 57.54. KeuPa myllytti ylivoimaa kahden miehen ylivoimalla Jani Ollitervon palauttaessa ottelun lähtöpisteeseen maalinedusruuhkan päätteeksi. Tuoreessa muistissa ollut 3-0-tilanne oli hetkessä historiaa, ja savonlinnalaisyleisö pääsi erätauolle toipumaan shokeeraavasta käänteestä.
Roimasti lisää itseluottamusta saanut keuruulaisjoukkue löi naulan pässipaitojen arkkuun jo jatkoerän alkuminuuteilla. SaPKon hyökkäyspään kiekonmenetyksestä aiheutunut ylivoimahyökkäys päättyi lopulta Taneli Maasalon tuliseen, maaliraudoista sisään menneeseen voittomaaliin.
− Loppua kohden peli parantui, mutta sitten taas ylivoima ei toiminut. Maalien hinta oli jokseenkin halpa, mihin me ollaan viime aikoina totuttu, Nieminen analysoi illan kamppailua, eikä maininnut sanallakaan käänteentekeviä ratkaisujaan.
− Otti maalivahtia pois kymmenen minuuttia ennen loppua, loistavaa taktikointia koutsilta, Räsänen kehui kollegaansa.