Sportille riitti yksi hyvä erä Urheilukanavan TV-pelissä

MESTIS / Raportti
Vaasan Sport näytti koko osaamisensa skaalan eilisessä TV-ottelussa. Ensi erä näytti sen parhaan, kaksi seuraavaa sen ei-niin-hyvän puolen. Ensi erän maalit kuitenkin riittivät tehottoman FPS:n kaatoon.

Vaasan hienoon kiekkopyhättöön oli paikan päälle selvinnyt lumipyryn keskeltä lähes 2000 katsojaa. Televisiokameroiden läsnäolo oli selkeästi innostanut paikallisten kiinnostusta itse ottelua kohtaan. Hallin täydestä tunnelmasta saatiin kuitenkin kameroiden kautta hieman vääristynyt kuva, sillä suuri osa vaasalaisista edelleen haluaa katsoa ottelut seisaaltaan. Istumapaikoilla oli tilaa vielä yllinkyllin. Mutta seisomakatsomot osaavat luoda tunnelmaa, sitä ottelussa riittikin.

Ensi erässä Sport näytti TV-väelle mistä puusta punapaidat ovat veistetty. Parin ensi minuutin aikana FPS koski kiekkoon ehkä kolme kertaa ja Sport myllytti kiekkoa FPS:n päätyyn. Ja kauaa ei Sport viihtynyt ilman maalia. Patrik Westerback käänsi irtokiekon nopeasti hyökkäykseksi, kiekko Markus Jämsän kautta oikeaan laitaan Vesa Myllyaholle. Myllyaho pomputteli hieman mutta sai kiekon yli sinisen. FPS:n pakkipari Anssi Rantanen - Vesa Lehtinen katselivat vain Jämsän ja Myllyahon liikkeitä oikealla laidalla ja kenenkään huomaamatta puolustaja Jarno Kosonen nousi vasemmalta pakkien takaa maalille. Myllyahon syöttö löysi Kosonen aloituspisteiden kaarelta ja Kosonen nappasi kiekon luistimistaan, rääntö rystylle ja selkä maaliinpäinkin ollessaan napakka veto ohi Taposen. Jonkun ihmeen takia Markus Jämsälle ei syöttöpistettä annettu.

Eikä Sportin into hyytynyt alkuunkaan. Toinen maali näki päivänvalon jo parin minuutin kuluttua ylivoimalla. Viivasta lähteneen laukauksen toimitti takaisin viivalle kulmaan noussut puolustaja Jussi Heikkinen. Viivalla Mikael Hallbäck syötti, ehkä hieman uhkarohkeastikin poikittain viivaa pitkin Hermanni Vidmanille. FPS:n Jussi Eloranta yritti katkoa ja pelasi itsensä samalla ulos, Vidman otti tyhjät pois ja lämäsi tulisesti viidestä metristä maalin kattoon. Hyvää maskia teki Harri Korpela. FPS protestoi maalia mahdollisena maalivahdin häirintänä, mutta tarkempi tarkistelu kotona varmisti tilanteen. Korpela oli alueella mutta vain Anssi Rantasen avustamana. Maali hyväksyttiin heti.

Jo ennen kolmatta maalia Sport myllytti urakalla. Markun Jämsä karvasi kiekon pois FPS:n aluella mutta laukaus lähti päin Taposta. Uuden purun katkaisi viivalla Miika Jämsä. Miika käytti kiekkoa velipoika Markuksella mutta myös Miikan laukaus jäi Taposen suojiin, irtokiekosta huitoi ohi Patrik Westerback. FPS:n ensimmäinen paikka aukesi vastahyökkäyksestä. Ronkainen nousi vasenta laitaa ja vippisyöttö Sportin siniviivan jälkeen keskelle Matti Rauniolle lähetti Masan läpiajoon. Raunion veto läheltä kuitenkin meni Danielssonin kilpikäden puolelta ohi.

Seuraavan Sport-päädyn aloituksen jälkeen FPS:n pakki laukoo viivalta päin Tatu Backmania, Backman avaa nopeasti keskelle ja Kristian Hjerpe singahtaa pakeilta karkuun ja läpiajoon. Kämmenelle harhautus mutta Taponen veti pidemmän korren. Heti tilanteen jälkeen Anssi Rantanen ajelee Hjerpeä takaapäin ja tehostaa taklaustaan hyppäämällä ja siirretyn rangaistuksen aikana Sport tekee kolmannen maalinsa. Backman ja Markus Jämsä taistelevat laidassa kiekosta, Jämsä saa kiekon, peruuttaa hieman kohti maalia, lainaa kiekon kulmaan Backmanille ja saa takaisin nappisyötön ja veto suoraan syötöstä menee Taposen haaroista verkkoon. Jämsän Lukko-kaveri FPS:n paidassa, Jaakko Hagelberg, katseli rauhassa Jämsän toimia eikä tilanteessa puolustanut ketään.

Sport jatkoi myllytystään läpi erän ja FPS:n paikat tulivat erittäin harvakseltaan. Erän loppua kohti Sportin Fogström saa parhaan paikan mutta veto takatolpalta pomppivasta kiekosta menee yli maalin. Myös Jussi Heikkinen, Hermanni Vidman ja Mikael Hallbäck pääsevät kokeilemaan Taposen taitoja.

Sportin neljäs maali alkaa Mikko Ilkan katkosta siniviivalla. Ilkka nousee itse maalille ja laukoo päin Taposen suojia, saman tekee toiselta laidalta Jori Kokkonen. Kiekko putoaa maalin taakse Pasi Pieninkeroiselle ja kentän suurin pelaaja runnoo itsensä maalin takaa ja yrittää vanhanaikaista rystyltä. Taponen torjuu eteensä ja irtokiekossa on Harri Korpela. FPS:n sentteri Rami Mattila on hyvin miehessä kiinni mutta maila on vapaana ja Korpelan numero maalisarakkeeseen.

Erän lopulla Sportin Ilkka ja Westerback ovat lisätä johtoa, Ilkka ampuu niukasti yli ja Westerbackin hillittömän kova lämäri osuu Taposen maskiin. FPS:n paras paikka tulee Jussi Elorannalle. Pomppiva purkukiekko tulee Mikko Ilkan jalkoihin ja Ilkka tekee harvinaisen virheen, Eloranta lyö kiekon Ilkan jaloista ja Eloranta läpiajoon. Laukaus kuitenkin Raunion tapaan ohi kilpipuolelta.

Tauolle Sportin dominoidessa lukemin 4-0.

Erätauolla varoitetaan useasti että Sport ei saisi päästää hyvänolon tunnetta puseroon.

Jos lapselle sanotaan että "älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia", mitä tapahtuu? Ei takuulla mitään otteluun vaikuttavaa, mutta Sport taisi päästää korvien välistä ajatukset muualle, ja hyvänolon puseroon. Toinen erä oli huolimatonta kiekkoa ja FPS sai pään ja jalat bussista mukana peliin. FPS tiivisti kentällisiään ja ilmeisesti kaikkien maalien aikana kentällä ollut pakkipari Anssi Rantanen-Lehtinen rikottiin. Rantasen veljekset pelasivat loppupelin keskenään, Lehtinen taisi istua penkillä. Sport jatkoi neljällä ketjulla.

Erän toisella minuutilla FPS on rankaista Sportin huolimattomuudesta. Asko Rantanen katkoo ilmasta purkukiekon ja laukaus on yllättää Danielssonin. Kiekko tulee pahasti heittäytyvän Sport-pelaajan takaa. Irtokiekko putoaa suoraan etutolpalle FPS:n pelaajan lapaan, mutta "HD" Danielsson ehtii lyödä kiekon pois lavasta ennenkuin laukausta saadaan aikaan.

Forssan heikko hetki osuu erän 5:n minuutin kohdalle kun kahdeksan sekunnin sisään kaksi vihreäpaitaa istutetaan lasikuutioon ja hallissa soi Kake Singersien "Ollaan kahden läl-läl-lää". Sport saa pelin pyörimään maillikkaasti, FPS kuitenkin tukkii vetopaikat ja kiekkoa siirrellään mieheltä toiselle. Laukauksia ei kahden minuutin aikana vetoja taida tulla yhtä enempää. FPS kuitenkin näyttää Sportille läl-läl-lää:t ja rankaisee virheestä. Juuri kun Juha Nurmisto on tullut jäälle, katkoo J-P Koistinen Sportin syötön ja karkaa läpiajoon. Koistinen ei lauo vaan harhauttaa ulos tulleen Danielssonin ja kiekko hanskakäden alakulmaan. Pari sekuntia ennen maalia, FPS tulee täysilukuiseksi. Maali ei ole alivoimamaali, mutta käytännöllisesti se sitä on.

Erän puolivälissä koetaan hallissa säikäyttävä tilanne. Asko Rantanen katkoo jälleen kerran Sportin purun ja laukoo kääntölaukauksen kohti Sport-maalia. Juuri poikki kentän luisteleva Matti Raunio osuu laukauksen eteen ja kiekko kopsahtaa Rauniota poijuun, onneksi kuitenkin vain kypärään. Hieman matalampi veto olisi taatusti tehnyt hallaa Raunion kasvoille. Eikä kaukana ollut osuma vieressä Rauniota estelleen Sportin pelaajankaan päätä.

Erän lopulla FPS on toistamiseen tehdä maalin. Jussi Eloranta blokkaa Sportin pakin laidassa, kiekko tulee keskialueelle ja 2-1 hyökkäykseen Ahtonen ja Ronkainen. Ahtosen syöttö löytää Ronkaisen lavan. Juuri laukaisuhetkellä Patrik Westerback tavoittaa Ronkaisen ja onnistuu napauttamaan takaapäin Ronkaisen mailaan ja laukaus epäonnistuu ja Ronkainen kaatuu päin Sport-maalia.

Erä jatkuu FPS:n painostuksessa, Sportin huolimattomuuden ja laiskan liikkeen avustuksella. Erän loppusekunneilla Sport saa loistopaikan. Pasi Pieninkeroinen saa syötön keskialueella ja parilla potkulla PP kiilaa porrastamattoman pakkiparin taakse ja nokikkain Taposen kanssa. Pieninkeroinen kääntää kämmenelle ja vetää Taposen pitkälle sivuun, Taponen heittää selälleen a´la Hasek ja heittää jalkansa kohti kattoa. Pieninkeroisen laukaus osuukin Taposen vasempaan jalkaan.

Erävoitto FPS:lle 0-1.

Kolmanteen erään lähdettäessä olikin yleisössä huolestuneita ilmeitä. Ilman FPS:n huolimattomuutta ja epäonnea maalipaikoissa olisi ottelu paljon 4-1 tilannetta tiukempi. Joillekin alkoi jo lauantain Hermes-kammo hiipiä korvien väliin.

Eikä syyttä. Kolmas erä alkoi siitä, mihin toinen jäi. FPS sai paikkoja ja Sport tyytyi surffailemaan. Eikä erän alussa Fogströmin rangaistus Sportin herättelyä auta. Jäähy kuitenkin menee ohi huomaamatta. Neljän minuutin kohdalla vain tolppa pelasti Sportin. Läheltä ammuttu laukaus kilahti etuyläkulman kohdalla tolppaan ja siitä Danielssonin takaa maalin edustalle.

Myös Sport kilautti tolppaa kun Jussi Heikkinen lähetti Kalle Mattilan läpiajoon. Omalta siniseltä vastustajan siniselle ja suoraan Mattilan lapaan. Mattila laukoi viidestä metristä yli Taposen hanskan ja niin keskelle tolpan ja riman hitsaussaumaa kuin osua vain voi. Mattilan maalitili Sportin paidassa tilanteen jälkeen edelleen 0. Hetkeä myöhemmin FPS saa ylivoiman kun puolittain läpi pääsemässä ollut Ahtonen kaadetaan, Mikko Ilkka aitioon. Ylivoima kuitenkin on varsin tehotonta. Vain Asko Rantanen on päästä maalintekoon, läheltä ammuttu laukaus osuu ainoana kiekon tiellä olleen kenttäpelaajan jalkoihin. Sport-pakki saa juuri viime hetkellä jalat yhteen ja pysäytettyä kiekon.

FPS:n Löki Laksola pelaa rohkeaa peliä. Aikalisä 54 minuutin kohdalla ja ohjeet Taposelle. Menee reilu minuutti ja Taponen vaihdetaan kuudenteen kenttäpelaajaan. Aloituksesta kiekko lyödään FPS:n päätyyn ja Asko Rantanen on hukata kiekon omaan tyhjään maaliin. Kiekko kyllä maaliin saadaan mutta vasta keskialueella. Myllyaho ja Markus Jämsä saavat kiekon Sportille ja Miika Jämsä lataa punaviivalta kiekon tyhjään FPS-maaliin.

Ottelu saa niitin tähän maaliin ja ottelun loppu pelaillaan pois ilman kummankaan joukkueen suurempaa taistelua. Molemmille vihelletään siistissä ottelussa vielä yhdet kakkoset mutta lataus ottelusta katosi viidennen Sport-maalin myötä ja molemmat odottavatkin lähinnä loppusummeria.

Sport:

Myllyaho-Westerback-Markus Jämsä

Kosonen-Miika Jämsä

Hilden-Fogström-Kalle Mattila

Kuusisto-Ilkka

Vidman-Backman-Hjerpe

Hallbäck-Heikkinen

Pieninkeroinen-Kokkonen-Korpela

Smedman-Juha Mattila

FPS:

Nurmisto-Koistinen-Kattelus

Lehtinen-Anssi Rantanen

Raunio-Ahtonen-Ronkainen

Hirvonen-Saarinen

Kallio-Mattila-Eloranta

Kulmala-Asko Rantanen

Huuhanmäki-Tapio-Hagelberg

Kujala-Kinnunen

» Lähetä palautetta toimitukselle