Titaanit oli yllättänyt Sportin kotijäällään kauden alkuvaiheessa. Nyt Sport kuittasi tappion korkojen kera, ja takoi heti alussa voittoon riittävän maalimäärän. Neljä maalia viidessä minuutissa ensimmäisen erätauon ympärillä oli lopullinen niitti ottelulle.
Sportilla salama-alku
Sport ei juuri aikaa tuhlannut avausmaaliinsa. Ian MacNeilin ketju aloitti ottelun, ja vei välittömästi kiekon Titaanien päätyyn. Hyökkäyspään aloituksesta Juho-Tuomas Appel löi kiekon viereen Kim Nabbille, jonka suora laukaus upposi Kai Tillasen selän taakse. Sport piti vauhtia yllä läpi koko erän ja puolivälin jälkeen alkoi Titaanien jäähyaition ovi aukeilla.
Ian MacNeil teki Sportin toisen maalin kahden miehen ylivoimalla. Juho-Tuomas Appel lisäsi jälleen huimia syöttösaldojaan, ja pohjusti myös MacNeilin osuman. Appel löysi syötöllä maalin edustalta MacNeilin, jonka suora laukaus jätti Tillasen ilman toivoa.
Muutama minuutti maalin jälkeen oli Sportin maalijuhlaa, jonka katkaisi vain erätauko. Erän loppuminuuteilla ensin André Smulter iski takatolpalta osuman. Jussi Savolainen avasi nappisyötöllä Titaanien puolustajien väliin Henry Hietaharjulle, ja viime kauden A-junioreiden Suomen mestari antoi yhtä tarkan syötön takatolpalle luistelleelle Smulterille. Pari minuuttia tästä oli asialla Mikael Hallbäck. Antti Jaatinen kaivoi kiekon kulmasta ja löysi aloituspisteiden välistä Hallbäckin, joka nousi oikea-aikaisesti puolustajan tontiltaan maalintekoon.
Toisessa erässä Titaaneilla hetkensä
Sport teki kahdessa ensimmäisessä vaihdossaan kaksi maalia. Ensin kymmenen sekunnin pelin jälkeen Vesa Myllyaho ohjasi Mikael Hallbäckin jäänuoliaisen maaliin, ja seuraavassa vaihdossa Kim Nabb teki illan toisen maalinsa. Nabb haki kiekon kulmasta pelaajien jaloista, ja kiersi kulmasta kiekon kanssa kenenkään estelemättä maalintekoon.
Tässä ajassa Kari Rauhaselle riitti, ja aikalisän jälkeen Tillanen jäi penkille, ja maalinsuulle luisteli Jaakko Valkama. Tuliko Sportille vatsa kylläiseksi, vai heräsikö Titaanit pelaamaan, tiedä häntä, mutta toinen erä jatkui kohtalaisen tasaisena. Sportilla oli peli hallussa, mutta kotijoukkueen pelaajilla tuntui yhtäkkiä olevan aivan liikaa hyökkäyshaluja. Titaanien aktivoitunut liike aiheutti monia kiekonmenetyksiä ja ylivoimahyökkäyksiä, mutta korkeista torjuntamääristä huolimatta Eero Väre ei joutunut venymään kuin pari kertaa normaalitorjuntaa vaikeampaan akrobatiaan. Sportin puolustus onnistui pitämään Titaanit pienissä kulmissa ja laitojen lähellä, ja Titaanit pyrki laukomaan monesta paikasta liiankin hätäisesti.
Titaanien aktiivisuus näkyi myös Sportin jäähysarakkeessa. Titaanit pääsi kokeilemaan erän lopussa kahden miehen ylivoimalla maalintekoa, mutta tuloksetta. Erässä Titaanit kokivat myös miehistömenetyksiä, kun Tuomas Gärdström ja Jesse Pehu poistuivat kaukalosta kasvovammojen takia.
Kolmas erä Sportin hallintaa
Kolmas erä pääsi alkamaan huomattavan paljon myöhässä. Paria minuuttia ennen erän alkua hallissa pärähti palohälytin soimaan, ja halli jouduttiin tyhjentämään. Erän alku viivästyi lähes kymmenen minuuttia. Ja kun erä lopulta pääsi alkamaan, samainen hälytin soi jälleen. Tällä kerralla hälytys todettiin turhaksi ja parin minuutin odotuksen jälkeen peli pääsi jatkumaan. Hälytyksen vika löytyi harjoitushallin puoleisesta pukuhuoneesta.
Erätauon venyminen näytti sopivan Sportille, ja Titaaneille taas aivan päinvastoin. Sport pelasi erässä kypsää jääkiekkoa pelaten Väreelle nollapeliä. Väre joutui erässä torjuntatöihin vain kaksi kertaa, ja toinenkin oli viimeisen sekunnin siniviivalaukaus. Sport sen sijaan pisti Valkaman torjuntatöihin 19 kertaa, mutta vain kerran Valkama joutui lapioimaan kiekon selkänsä takaa.
Titaanit ei pystynyt vastaamaan Sportin liikkeeseen erässä, vaan vieraille vihellettiin erässä neljä jäähyä. Sport hyödynsi niistä yhden, kun Vesa Myllyaho viimeisteli Sportin seitsemännen osuman.
Pressissä jaksettiin sentään naureskella
Jääkiekko ei aina ole niin totista. Tämän osoitti Kari Rauhanen pressin loppupuolella kun ns. viralliset kommentit oli annettu.
- Gärdströmiä on ommeltu koko viikko muutenkin, ei se lisä ole pahaksi. Sillähän on molemmat silmätkin jo varmaan tikattu, kertoi Rauhanen luottopuolustaja Gärdströmin uusista kolhuista.
- Nyt lauantaina jos olisi peli, niin varmaan voitaisiin lähteä pikkubussilla. Meillä oli yksi ehjä kenttä. Bussissa makaa pari kuumeessa, Koidahlilla on nivuset kypsässä kunnossa, Pehu sai eilen lämärin kurkkuunsa, Valli sai eilen polvitaklauksen. Että lääkekuurin voimalla mentiin tänään. Sen takia ne varmaan siellä polkikin tänään, kun eivät tienneet maailman menosta mitään. Toivottavasti ei tule doping-miehet kohdalle, Rauhanen hauskuutti.
Tosissaan kun ottelusta puhuttiin, niin Mikko Manner oli tyytyväinen omiensa esitykseen isolta osaltaan, kun taas Rauhanen myönsi että Sportin nimekäs joukkue ehkä sai liikaa kunnioitusta jäällä.
- Me aloitettiin pelaamaan tilanteessa 6-0. Se mistä olen tyytyväinen, niin kuin varmaan kaikki näkivätkin, että se yritys ei loppunut eikä nenä ruvennut roikkumaan. Taululla on rumat lukemat, mutta Titaanit pelaa silti. Eikä se ollut mitään ylenpalttista roiskimista. Pyrittiin silti pelaamaan ja kääntämään nopeasti peliä, ja näin paljon hyvää. Enkä sano tätä oman nahkani takia. Kyllä siinä kaksi viimeistä erää, sen toisen erän 34:ää sekuntia lukuun ottamatta kyllä hanttiin pistettiin, Rauhanen kommentoi.
Gärdströmin loukkaantumisesta, ja siitä että Sportia ei korkeasta mailasta rankaistu, Rauhanen ei lähtenyt syyttelemään ketään.
- Tuomarit kyllä sanoivat suoraselkäisesti etteivät nähneet sitä. Näitä sattuu.
Mikko Manner oli sanoissaan poikkeuksellisen yksinkertainen. Selkeästä voitosta huolimatta tyytyväisyyttä ei voinut kovin paljoa Mannerin elkeistä havaita.
- Lukemat on meille hyvät, ja kolme pistettä. Vielä olisi lauantaina yksi peli jäljellä tässä putkessa ja mahdollisuus tehdä siitä hieno viikko. Ensimmäinen erä pelattiin hyvin, 4-0. Toisen erän kaksi ensimmäistä vaihtoa ja kaksi maalia. Sen jälkeen lopetettiin pelaaminen ja Titaanit aloitti. Mentiin takaisin siihen hitaaseen Hawaii-pelaamiseen. Kolmas erä pelattiin sitten hyvin, ja se tapa oli semmoinen että, se kantaa pitkälle jos tuolla tavalla pystyy pelaamaan 60 minuuttia. Ei muuta kuin kohti lauantaina, Manner kertoi.
Sport jatkaa kauttaan lauantaina ja isännöi kotonaan Kiekko-Vantaata. Titaanit jatkaa kauttaan vasta 16.11. TuToa vastaan kotihallissaan.