Itse ottelussa molempien joukkueiden otteita leimasi alusta aina kolmanteen erään saakka selvä flegmaattisuus. Tuntui siltä, että pelaajat olivat jättäneet luisteluinnokkuutensa sekä järkensä Joulutauolle, sillä sen verran karmean näköistä räpellystä kaukalossa nähtiin puolin ja toisin.
Vasta kolmas erä tarjosi kotkalaiselle kiekkoyleisölle edes jonkinlaista taistelua ja loppuun asti yritystä. Pitkään näyttikin siltä, että Titaanit kääntää kamppailun nimiinsä paremman liikkeensä ja yrityksensä turvin, mutta lopulta Jokipojat ratkaisi pelin erikoistilanneosaamisensa avulla ja vei pisteet mukanaan Joensuuhun.
- Kolme pistettä tyydyttää, mutta eihän tämä mitään hirveän kaunista kiekkoa ollut. Ylivoimapelimme oli hyvää ja harjoittelimmekin sitä ahkerasti tauon aikana. Hienoa huomata, että työ tuottaa tulosta, myhäili vieraiden päävalmentaja Jami Kauppi.
Kävelyä ja neppailua
Ottelun alku oli varsin tarkkaa ja varovaista jääkiekkoa, jossa ei juurikaan hienouksia nähty. Molemmat joukkueet keskittyivät pelaamaan oman päänsä tarkasti ja välttelemään virheitä.
Avausmaalia ei tarvinnut kauaa odotella, sillä vierasjoukkue pääsi hieman halvalla tavalla iskemään limpun verkkoon vajaan neljän minuutin pelin jälkeen. Jokipoikien ykkösketju onnistui juonimaan joukkueensa johtoon, kun kotkalaisille sattui karmea merkkausvirhe omalla siniviivalla.
Siunaantuneen tilanteen käytti hyödykseen joensuulaisten puolustaja Juuso Akkanen, joka vapautti komealla syötöllä sentteri Tapio Ahtosen läpiajoon. Ahtonen ei lopulta jättänyt titaanivahti Kai Tillaselle mitään saumoja torjuntaan, vaan veivasi näyttävästi kiekon reppuun.
0-1-avausmaalin jälkeen kamppailu oli pitkään Jokipoikien näennäistä hallintaa. Titaaneilta tuntui olevan lähes täydellisesti hukassa pelin punainen lanka, eikä tätä sähellystä parantanut edes se tosiasia, että kotkalaisten luistin ei liikkunut juuri ollenkaan.
Myös järki oli jäänyt titaanipelaajilta pukukopin puolelle ja joukkue ei saanut peliään kunnolla uomiin edes ylivoimiensa aikana, jotka Jokipojat kesti luvattoman helposti. Pakkopeliä tarjoiltiin myös vieraille, mutta hienosti läpi ottelun taistellut Tillanen teki nämä yritykset tyhjiksi varmoilla torjunnoillaan.
Laiskavauhtinen avauserä ei juurikaan kunnollisia maalitilanteita tarjonnut, molempien joukkueiden keskittyessä lähinnä kävelemään kaukalossa ja neppailemaan kiekkoa pitkänä päätyyn.
- Ottelun alku oli aikamoista kyttäilyä, eikä vauhtiakaan ollut pelaamisessa juuri ollenkaan. Toisaalta tänään nähty kiekko oli varsin taktista pelaamista ja sen takia se varmasti näyttikin katsomoon ajoittain aikamoiselta kävelyltä, kommentoi Titaaneiden päävalmentaja Kari Rauhanen.
Tasaista taaperrusta
Ottelun toinen erä noudatteli pitkälti edeltäjänsä kaavaa eivätkä illan päätähdet tuntuneet millään syttyvän esittämään vajaalle yhdeksällesadalle katsojalle parasta osaamistaan.
Kumpikin joukkue roiski vuorollaan limppua sinne tänne vailla minkäänlaista päämäärää. Lopulta Titaanit onnistui tasoittamaan kamppailun 1-1-lukemiin, kun isäntien Tobias Kauppinen pääsi katkaisemaan joensuulaispuolustajan avaussyötön b-pisteen kaarella. Kiekon suoraan lapaansa saanut Kauppinen nousi tämän jälkeen muutaman potkun lähemmäs maalia ja napautti hienosti pelivälineen ohi voimattomana tilanteessa ilmaa haroneen Jokipoikien maalivahti Teemu Seppäsen.
Tasoitusosuma antoi selvästi lisää virtaa kotkalaisten kintereisiin ja joukkue saikin luotua vaarallisia tilanteita joensuulaisten maalille. Titaanien vahvan vaiheen katkaisivat kuitenkin tyhmät jäähyt, joista Cole Koidahlin saama koukkauskakkonen koitui lopulta kotijoukkueen kohtaloksi.
Juhamatti Hietamäki pääsi laukomaan vahvan pyörityksen jälkeen viivasta kovan lyöntilaukauksen, jonka seurauksena kiekko kimmahti maalitolpasta Tillasen taakse. Titaaniveskari ei kyennyt pelivälinettä suojiinsa liimaamaan ja paikalle rynninyt Ville Väänänen sai survottua limpun verkkoon sekä joukkueensa jälleen johtoon.
Kotkalaiset saivat takaiskun jälkeen luotua parikin oivaa maalipaikkaa, mutta jälleen vieraiden pienikokoinen maalivahti Seppänen näytti taituruutensa nappaamalla räpyläänsä muun muassa Ville Vallin kovan kääntölämärin.
Toisen erän lopussa Jokipojat pääsi jälleen kokeilemaan pakkopelinsä tehokkuutta, mutta Titaanit kesti ja tauolle mentiin joensuulaisten 1-2-johtolukemissa.
- Ei meinattu millään päästä Titaanien keskialueen vahvan sumpun läpi ja peli meni aikamoiseksi puuroksi. Onneksi kuitenkin saimme paikoistamme iskettyä kiekkoja reppuun, totesi Kauppi.
Voitto Joensuuhun
Kolmanteen erään kaukaloon luisteli selvästi sisuuntunut kotijoukkue ja Titaanit hallitsikin lähes täydellisesti ensimmäistä kymmenen minuutin jaksoa, jonka aikana kotkalaiset onnistuivat myös tasoittamaan ottelun 2-2-lukemiin.
Kaksi erää täysin hakoteillä surffailut Titaanien ykkösketju sai vihdoin ja viimein pelin uomiinsa ja kanadalaislaituri Brad Mehalko pääsi ovelasti syöttämään maalin eteen rynnänneelle Koidahlille tekopaikan, josta tämä vaahtosammuttimen kokoinen jenkki ei enää erehtynyt. Koidahl pisti hienosti kiekon ohi Seppäsen ja käynnisti omalta osaltaan Titaanien todella vahvan painostusjakson päätöserässä.
Kotkalaisten kova yritys ja myllytys ei kuitenkaan poikinut himoittua johtomaalia, vaan Jokipojat kesti osin taidolla ja osin tuurilla maalivahtinsa Seppäsen johdolla tasalukemissa.
Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että Jokipojat oli kotkalaismyllytyksen aikana totaalisesti sillassa eikä joukkue päässyt millään edes keskialueen yli kiekon kanssa.
Titaanit kuitenkin hukkasi etsikkoaikansa ja ei kauaakaan, kunnes vieraat pääsivät pelaamaan kahden miehen ylivoimapeliä. Tämän pakkopelin aikana nähtiin myös kamppailun lopullinen ratkaisu, kun Jokipoikien puolustaja Juho Kuronen pääsi laukomaan sydämensä kyllyydestä kiekon ohi Tillasen, joka hetkeä aiemmin oli ottanut muutaman todella huikean torjunnan täysin varmoilta näyttäneistä maalipaikoista.
2-3-osuma laamaannutti selkeästi vahvasti painaneen Titaanit eikä joukkue kyennyt lopussa edes kunnon kiriin vaikka se pääsikin kokeilemaan tasoitusta ylivoimalla. Lopulta kotkalaisten selkärangan katkaisi reilut puoli minuuttia ennen päätöstä tullut rangaistus, joka vesitti myös maalivahdin poisottamisen lähes kokonaan.
Päätössummerin soidessa voitiin valotaululta todeta Jokipoikien ottaneen itselleen kolme sarjapistettä lukemin 2-3. Titaaneille tappio tiesi sitä, että joukkue jumiutui yhä tukevammin sarjan hännille.
- Teemu Seppänen oli tänään todella hyvä ja häntä saammekin kiittää siitä, että kykenimme voiton ottamaan. Sen sijaan etenkin kakkosketjulta Riutta-Flinck-Karlsson odotan jatkossa parempia otteita, päätti Kauppi.
- Kolmannessa erässä meillä oli tarvittavat paikat pelin ratkaisemiseen, mutta ei saatu kiekkoa sisään. Erikoistilannepelaamiseen tämä ottelu tänään ratkesi, mietiskeli titaaniluotsi ja sai hyväksyvän nyökkäyksen vieressään istuneelta Kaupilta.
- Vaikkemme saaneet pisteitä, niin siitä olen tyytyväinen, että kykenimme nousemaan lähelle omaa tasoamme Turussa kärsimämme rökäletappion jälkeen, lopetti Rauhanen.
Titaanit jatkaa pelejään tulevan viikon keskiviikkona (9.1.), kun joukkue matkaa LeKin vieraaksi Lempäälään. Jokipojat sen sijaan joutuu uudelleen tuleen jo huomenna lauantaina (5.1.), kun se vierailee Kouvolan jäähallissa KooKoon isännöimässä ottelussa.