KOO-VEE hyydytti Titaanit sekavassa kiekkoillassa

MESTIS / Raportti
Titaanit ja KOO-VEE tarjosivat suurilukuiselle kotkalaisyleisölle varsin sekavan väännön, jossa ei tyylipisteillä hirveästi mässäilty. Lopulta KOO-VEEn kovempi rutiini sekä vahva vieraspelaaminen olivat myrkkyä kotijoukkueelle, joka kipsasikin totaalisesti kolmannessa erässä. Tamperelaiset korjasivat näin ollen varsin helpohkon voiton lukemin 2-5.

Ottelu alkoi todella tunnustellen, ja alusta asti oli havaittavissa molemmissa joukkueissa pientä hermostuneisuutta. Usean pelaajan kohdalla maila näytti tärisevän kädessä, ja tämä johti hätäilyyn sekä huolimattomuuteen kiekollisessa pelissä. Näkyvimmin hermostuneisuus konkretisoitui hyökkäyksiin lähdöissä ja niiden päättämisissä, jotka olivat suoraan sanottuna luokattomia molemmin puolin.

Kotkan jäähalliin ahtautunut reilu tuhatpäinen yleisö heräsi otteluun mukaan vasta reilun viiden minuutin jälkeen Titaaneiden joutuessa ensimmäistä kertaa alivoimalle. Kotijoukkue selvitti todella helposti KOO-VEEn lähentelyt, mutta lähes heti jäähyn päättymisen jälkeen tuomitsi illan päätuomarina toiminut Tom Laaksonen jo toisen titaanipelaajan jäähypenkille, ja vierasjoukkue pääsi uudestaan testaamaan ylivoimapelinsä toimivuutta.

Kuin varkain, kesken tamperelaisten ylivoimapyörityksen, pääsivät titaanihyökkääjät Joni Hakonen ja Miika Piikkilä 2-1–ylivoimahyökkäykseen. Hakonen pelasi Piikkilän puolittain läpi ovelalla syötöllä, mutta mahtavasti läpi ottelun torjunut KOO-VEE-maalivahti Juha Taponen torjui Piikkilän laukauksen osittain eteensä. Kärppänä paikalle rynnännyt titaanikippari Hakonen sai rauhassa iskeä maalin eteen pyörimään jääneen pelivälineen tyhjään KOO-VEE–maaliin. Kotiyleisö ja pelaajat pääsivät tuulettamaan todella tärkeää sekä vapauttavaa avausmaalia.

Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan todella sekavaa peliä. Kiekkoa roiskittiin silmittömästi sinne tänne vailla minkäänlaista päämäärää. Vauhtia kyllä piisasi, mutta järki oli jäänyt pukukoppiin. Ainoa asia, missä molemmat joukkueet onnistuivat hyvin, oli puolustuspeli, ja tästä syystä kumpikaan maalivahti ei joutunut esittämään mitään ihmeellistä avauserässä.

Hermoilu jatkuu, Laaksonen ottaa roolia

Peliotteet jatkuivat lähes identtisinä myös toisessa erässä. Ottelun tärkeys näkyi selvästi katsomoon saakka, eivätkä pelaajat meinanneet millään löytää sitä kuuluisaa punaista lankaa tekemiseensä.

Isäntäjoukkue sai lopulta hieman rauhallisuutta sekä järkeä otteisiinsa, ja kotkalaiset siirtelivätkin kiekkoa ajoittain varsin näyttävästi mieheltä toiselle. Myös luistin tuntui titaanipelaajilla liikkuvan selvästi vieraita paremmin, ja kova karvaus tuotti muutaman kelvollisen tekopaikan. Titaaniyritykset hoiteli kuitenkin todella varmasti maalillaan työskennellyt illan päätähti Juha Taponen.

Kun ottelussa ei tuntunut oikein tapahtuvan mitään, päätti pillipiipari Tom Laaksonen puuttua pelin kulkuun. Mies vihelteli varsinkin toisessa erässä jäähyjä miten sattui, ja tämä linjattomuus sekoitti entisestään molempien joukkueiden peliä.

Lopulta, erän viime minuuteilla nähtiin myös maali. KOO-VEE sai vihdoin takunneen ylivoimapelinsä kuntoon ja joukkue rakensi kovan maskin titaanimaalille. Kiekko pelattiin viivalla yksin päivystäneelle Sami Suhoselle, joka vain heitti kumilaatan kohti maalia. Vahvassa maskissa ollut titaaniveskari Teemu Hankanen ei nähnyt yhtään mitään, ja Suhosen jäänuoliainen painui ohi hölmistyneen Hankasen.

Tasoitusmaalin jälkeen Titaanit loi vielä muutaman paikan, mutta Taponen kesti. Ei vaatinut hirveää pelisilmää, kun pystyi toteamaan, että Titaanit hakkasi päätään loistavaan maalivahtiin jälleen kerran. Erätauolle poistuttiin 1-1–tasatuloksessa, joka vastasi aika pitkälti kenttätapahtumia.

Titaanit romahtaa, KOO-VEE leikittelee

Kolmannen erän alku ei pelin tasoa muuttanut juuri nimeksikään. Sähläys jatkui ja Laaksosen pilli soi. Tällä kertaa oli Titaanien vuoro kokeilla ylivoimapeliään, mutta anteliaana isäntänä joukkue tarjosikin pienen sähellyksen jälkeen KOO-VEElle iskun paikan, eivätkä vieraat jättäneet tätä käyttämättä.

Koko ottelun varjojen mailla vaellellut tehotykki Timo Ruuska nappasi titaanipuolustajalta kiekon siniviivalla ja polki yksin läpi. Ruuska ei jättänyt paljon sanansijaa tilanteessa hieman vastaan tulleelle Hankaselle. Miehen terävä kuti painui jäitä pitkin vastustamattomasti maalin vasempaan alapesään siirtäen vieraat ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa.

Tämä maali lamaannutti kotijoukkueen lähes totaalisesti, eikä pelaamisesta tahtonut tulla yhtikäs mitään. Kiekko tuntui polttavan vieläkin enemmän titaanipelaajien mailanlavoissa, ja avaukset paukkuivat plekseihin jatkuvalla syötöllä. Titaanien tuskaillessa tyytyivät vierailijat lähinnä jäädyttämään peliä onnistuen siinä erinomaisesti.

Lopulta KOO-VEEn maltillinen odotus toi ratkaisun. Joukkue loi kovan paineen Titaanien maalin taakse, josta kiekko karvattiin onnistuneesti pois. Nopea syöttö maalin eteen, ja parhaassa maalintekosektorissa luistimiaan lepuutellut Jani Lehtinen sai lakaista sydämensä kyllyydestä kiekon maaliin. Titaanipuolustajat seilasivat tilanteessa jossain aivan muualla kuin oli sovittu, ja se näkyikin tulostaululla.

KOO-VEE jatkoi maaliensa jälkeen nöyrää vieraskiekkoa, ja joukkue jätti kaikki turhat hienoudet tekemisestään pois. Kiekko toimitettiin kylmästi pois omalta alueelta ja Titaanien hyökkäykset pyrittiin estämään jo keskialueella vahvalla sumppupelillä.

Ottelu näytti jo ratkenneelta, mutta vielä kerran Titaanit heräsi taisteluun mukaan. Kotijoukkue sai kunnon pyörityksen päälle, ja päätuomari Laaksonen oli pakotettu viheltämään jäähyn tamperelaisille. Ennen ylivoiman alkua nähtiin kotijoukkueen aikalisä jossa titaanivalmennus pyrki syöttämään viimeiset käärmekeitot pelaajistolleen. Titaanien ylivoimapeli oli kuitenkin aivan luokatonta, kunnes aivan ylivoiman lopussa rävähti. Valmennusjohto viittilöi maalivahtinsa vaihtoaitioon, ja aivan kuin taikaiskusta kiekko alkoi tottelemaan isäntäjoukkuetta. Lopulta Ville Turuselle avautui nätin syöttöpelin jälkeen aivan avoin tekopaikka, eikä tämä taskuraketti erehtynyt. Tarkka laukaus löysi tiensä verkkoon ja toi Titaanit maalin päähän KOO-VEEsta.

Tähän kuitenkin kotiyleisön sekä -joukkueen riemun hetket lopulta jäivät. Titaanit otti maalivahtinsa toistamiseen pois keskialoituksen jälkeen, ja joukkue saikin KOO-VEEn maalille näennäisen hallinnan. Painostus ei kuitenkaan enää auttanut, ja lopulta tamperelaisten tehopakki Sami Suhonen syötti Juha Helmisen maalintekoon. Helmisellä oli helppo työ kiskaista kiekko tyhjään titaanimaaliin, jonka edestä vain hetkeä aiemmin oli Teemu Hankanen luistellut vaihtoaitioon.

Tämäkään ei vielä riittänyt nälkäisille vieraille. Timo Ruuska taituroi vielä kerran itsensä läpiajoon ja hassutti näyttävästi kiekon ohi titaaniveskarin. Maalista syöttöpisteen itselleen keräsi myös KOO-VEEn kaikki kaikessa, maalivahti Juha Taponen. KOO-VEE korjasi varsin ansaitusti kaksi sarjapistettä mukaansa kotimatkalle lukemin 2-5.

Valmentajien näkemykset taiston tauottua

KOO-VEE–piiskuri Petri Sullanmaa oli selvästi tyytyväinen joukkueensa suoritukseen. Mies kuvaili ottelua heille tyypilliseksi suoritukseksi, jossa vastustajan annetaan ottaa ohjat, painostaa ja laukoa paljon, mutta kunnollisille tekopaikoille miehiä ei päästetä.

- Jaksettiin uskoa omaan tekemiseen koko ajan, vaikka oltiinkin alakynnessä ensimmäiset kaksi erää. Lopulta nöyrä työnteko joukkueena sekä terävyys maalipaikoissa toi toivotun tuloksen, sanaili Sullanmaa.

Titaanikäskijä Marko Oksanen oli todella pettynyt oman joukkueensa asenteeseen, ja mies peräänkuuluttikin vastuunkantoa pelaajiltaan.

- Kun paikoista ei tehdä maalia, niin tässä on tulos. Näennäinen hallinta ei lämmitä yhtään, kun lähes järjestään joukkueen ratkaisupelaajat jäätyvät maalipaikoissa. Kokemattomuudesta meitä rankaistaan ilta toisensa jälkeen kovalla kädellä. Tosin kolmannen erän pelillä me ei voiteta tässä sarjassa ketään.

Kumpainenkin valmentaja yhtyi siihen näkemykseen, että kaksi ensimmäistä erää oli molemmilta joukkueilta todella tarkkaa puolustuspeliä ja maalivahdit hoitivat loput. Myöskään illan tuomarilinja ei saanut haukkuja, mutta ei myöskään kehuja.

- Kentällä sai välillä tehdä mitä tahtoo, kun taas välillä pilli soi pienestä hipaisustakin. Taisi olla taas se Torino-linja päällä, mietiskeli Sullanmaa.

- Jokaisen maaottelutauon jälkeen tuomarilinja on muuttunut radikaalisti, mutta siitä ei ole muistettu liiton puolesta ikinä informoida seuroja, jatkoi Oksanen.

Niin tai näin, tarkoitti tämä tappio Titaaneille sitä, että joukkueen on jatkossa napsittava pisteitä lähes jokaisesta ottelusta, jos Mestis-paikka ensi kaudeksi halutaan saavuttaa. KOO-VEE vankisti asemiaan selvästi voitolla, ja joukkue on vahvasti kiinni nousussa. Pelejä on kuitenkin vielä tarpeeksi jäljellä, ja mitä vain voi tapahtua.

Titaanit jatkaa pelejään heti torstaina, kun joukkue matkaa Savonlinnaan paikallisen SaPKon vieraaksi. KOO-VEE puolestaan isännöi Hermestä niin ikään ensi torstaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle