Ottelun avauserä ei hirveämmin kunnollisia maalintekopaikkoja tarjonnut. Sen sijaan kaukalossa kolanneet joukkueet pelasivat jokaisen tilanteen loppuun asti ja ilmassa olikin todellista paikalliskamppailun henkeä.
Titaanit ja KooKoo saivat kumpainenkin vauhdikkaan ensimmäisen erän aikana testata myös ylivoimapelaamista, mutta KooKoo-pakki Niko Tuomen tolppakutia lähemmäksi avausmaalintekoa joukkueet eivät päässeet.
Niin ikään tasakentällisin lähinnä maalinteon mannaa oli KooKoo, kun kouvolalaiskolossi Panu Poutasen ovela veto siniviivan tuntumasta kilahti täysin maskissa olleen titaanivahti Kai Tillasen olkapäätä hipoen ylärimaan. Kun kiekkoa ei reppuun saatu, poistuttiin ensimmäiselle erätauolle näin ollen sopuisissa kiikarilukemissa 0-0.
Titaanit avasi maalihanat...
Toiseen erään jäälle luisteli selkeästi määrätietoinen kotijoukkue, joka halusi tarjota uskollisille kannattajilleen avausmaalin ihanuuden. Tässä tempussa Titaanit myös lopulta onnistui, vaikka KooKoo-vahti Tuomas Lohtander ehtikin ensiksi tekemään tyhjiksi niin Roope Mustosen, kuin Simo Romonkin aikeet.
Illan kolmas kotkalaisylivoima koitui kuitenkin Lohtanderin nollapelihaaveiden kohtaloksi, kun Mikko Kansikkaan aloitusvoiton jälkeen Ossi Häkkinen kierrätti kiekon nopeasti viivalla päivystäneen Juha Jokiraidan ulottuville. Sydämensä kyllyydestä vastakiekkoon tällännyt Jokiraita saikin kunnian huudattaa kotkalaisyleisöä, sillä luja laukaus pöllytti raivolla KooKoon maaliverkkoa.
1-0-johtomaali lisäsi entisestään isäntien intoa ja lähes välittömästi kiekon pudottua jäähän kehittelivät jälleen kerran oivalla pelipäällä ollut Mustonen sekä titaanipuolustaja Juhani Kaisjoki lisää päänvaivaa Lohtanderille. Tässä kohtaa viime kaudella SaPKo-paidassa hurmannut veskari kuitenkin näytti miksi hänet arvostettiin muun muassa Jatkoajan palkintoraadissa Mestis-kauden 2007-2008 parhaaksi maalivahdiksi torjumalla upeasti ensiksi patjalla ja sitten kilvellä kotkalaisten maalintekoyritykset.
Myös kouvolalaiset onnistuivat hankkiutumaan kesken titaanipaineen ylivoimalle, mutta tässä kohtaa esiin astui jälleen tulessa ollut Mustonen, joka hassutti komeilla veiveillä paikallaan seisten oikealta ja vasemmalta ohi sinkoilevia valkopaitoja. Yleisö palkitsikin temppumestarin aploodeilla.
Mustosen veiveistä ilmiselvästi häkeltynyt kanadalaishyökkääjä Lou Dickenson sen sijaan jäätyi yllättäen avautuneessa 2vs0-hyökkäyksessä totaalisesti. Ilmeisesti syöttöä toisella laidalla viilettäneelle Mike Ramsaylle yrittänyt Dickenson onnistui lopulta sutimaan pelivälineen siniviivan tuntumasta suoraan jäätä pitkin Tillasen suojiin.
Himppasen ottelun puolivälin jälkeen nytkähti KooKoonkin maalintekokoneisto oikein kunnolla käyntiin. Kouvolalaiset esittivät reilulle 300:lle jääkiekkoilun ystävälle vajaan kolmen minuutin show'n, jonka aikana vulkaaninen kuminpalanen pelattiin titaanimaaliin kolme kertaa.
1-1-tasoituksesta vastasi läpiajoon titaanipuolustajan kompuroinnin seurauksena karannut Mikko Liukkonen. 1-2-maali oli puolestaan Lou Dickensonin käsialaa, nikkarihyökkääjän päästyä iskemään Mike Ramsayn loistavasta tarjoilusta kiekon tyhjiin. Kamppailun kolmas kouvolalaistäysosuma syntyi puolestaan 100-0-aloitusvoiton ja muutaman kauniin siirron päätteeksi ylivoimalla. George Nistas ja Dickenson pelasivat takatolpalla päivystäneelle Ramsaylle, joka sai kunnian päättää KooKoon tehohetken 1-3-osumaan.
Titaanit ei tästä kuitenkaan lannistunut ja hetken päästä myös kotijoukkueen kannattajat saivat iloita maalimerkinnästä. Tällä kertaa Titaanien pelattua ylivoimalla paikka pelattiin maalin eteen Tomi Lindforsille, joka sai täysin rauhassa hakata kolme kertaa riparia kohti Lohtanderia. Lopulta limpun lakaisi sisään Lindforsin jälkeen kiekkoon käsiksi päässyt Tuomas Tikkanen, KooKoo-pelaajan juuri kirmatessa takaisin kaukaloon.
Avauserän tavoin vauhtia ja kovaotteista taistelua tarjonnut keskimmäinen kaksikymmenminuuttinen päättyi lopulta KooKoon 2-3-johtolukemiin lopun titaanihallinnasta huolimatta.
...ja KooKoo sulki ne
Kolmas erä alkoi myös kotkalaismerkeissä, kun Titaanit pääsi KooKoon vaihtovirheen seurauksena ylivoimalle. Pitkällisen hieromisen jälkeen kiekko pelattiin puolustaja Jari Siiralle, jonka ensimmäinen laukaus kilpistyi maalin edessä seisoneeseen lihamuuriin. Onnekkaasti ripariin käsiksi päässyt Siira tulitti uudelleen limppua kohti Lohtanderin vartioimaan kouvolalaismaalia ja tällä kertaa helähti kunnolla 3-3-tasoituksen merkiksi.
Tämän jälkeen olikin KooKoon vuoro pelata pitkät tovit ylivoimalla, kiitos titaanipelaajien lukuisten jäähyjen. Vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut edes kahden miehen pakkopelin aikana pelivälinettä veivaamaan ohi kotkalaismaalia vartioineen Tillasen. Oman osansa titaanimaalin varjeluun antoivat uhrautuvasti pelanneet Kaisjoki ja Tikkanen, jotka vuorotellen plokkasivat kaksi tuhannen taalan tekopaikkaa oikea-aikaisilla heittäytymisillään.
KooKoo onnistui kuin onnistuikin lopulta siirtymään ylivoimalla johtoon, kun titaanipuolustajan mailan menetyksen seurauksena täysin vapaasti kulmasta maaliluukulle nousemaan päässyt Markku Flinck sai rauhassa hakata oman laukauksensa paluukiekon ohi Tillasen.
3-4-maali käänsi jälleen illan päätuomarikaksikko Markus Pöyhönen-Jarkko Ruohonen päät toiseen suuntaan ja nyt olikin kouvolalaisten vuoro kuluttaa jäähypenkkiä. Titaaneilta oli kuitenkin päässyt suurin puhti valumaan kuluttavan alivoimapelaamisen aikana pelitamineista pois ja KooKoo selvitti varsin helponlaisesti reilun minuutin kahden miehen alivoimankin.
Kunnollista kiriä kotijoukkue ei voimien loppumisen myötä enää saanut aikaiseksi ja lopullisen niitin kävi iskemässä vajaa puoli minuuttia ennen kamppailun päätöstä tyhjään maaliin herkuttelemaan päässyt Jesse Uronen.
3-5-päätöslukemat merkitsivät sitä, että KooKoo on nyt voittanut Titaanit, kun viime kausi lasketaan mukaan, yhteensä kahdeksan kertaa putkeen. Punanutut tosin pääsevät yrittämään putken katkaisua tasan viikon päästä, kun Mestiksen sarja-avauksessa Kouvolan jäähallissa mitellään jälleen Kymenlaakson herruudesta.
Taiston tauottua Titaanien päävalmentaja Jari Blomberg ja KooKoon virkaveli Vladimir Kolek kertoilivat tuntojaan Jatkoajan toimitukselle.
– Osasimme odottaa Titaaneilta kovaa taistelua ja he tekivätkin meille homman jälleen todella vaikeaksi, totesi Kolek.
– Tämä oli tasainen ottelu kaiken kaikkiaan ja tottakai olen tyytyväinen voittoon. Hyvä kenraaliharjoitus ennen kauden alkua.
– Se oli sitten sellainen kenraalikoitos ennen sarjan alkua. Aikataulussa mennään ja kunhan saamme pelistämme pienet virheet karsittua pois, niin olemme ensi perjantaina valmiita haastamaan KooKoon sarja-avauksessa, tuumi puolestaan Blomberg.
Voitosta huolimatta KooKoo-leiristä oli myös kerrottavana ikäviä uutisia. Luottosentteri Tatu Miettinen menee päävalmentaja Kolekin mukaan ensi maanantaina magneettikuvaukseen, jonka perusteella selviää onko Miettisellä edessä pitkä huili mahdollisen murtuman takia.