Titaanit ja LeKi tahkosivat jo neljännen ja samalla tämän kauden viimeisen keskinäisen ottelun. Kuten aiemminkin, niin myös nyt kamppailu oli alusta loppuun asti todella tasainen ja voittoon vaadittiin jälleen neljä maalia. Aiemmin kotivoitto-tahdissa kulkeneen sarjan katkaisi vierasvoitossa onnistunut LeKi, joukkueen vietyä kaksi pistettä Kotkasta rangaistuslaukauskilpailun turvin kotiin Lempäälään. Ainoana rangaistuslaukauksissa onnistui vieraiden Antti Roppo, joka oli aiemmin tavallisella peliajalla pelastanut joukkueensa 3-3-maalillaan jatkoajalle.
- Kyllä me olemme kahteen pisteeseen tyytyväisiä, sillä Kotka on paha paikka hakea pisteitä. Erityisesti nuori herra Roppo ja maalivahti Santanen pelasivat todella hyvin, siitä heille propsit, totesi voitosta selkeästi tyytyväinen LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi.
Titaanit otti ohjat
Ottelun ensimmäinen erä alkoi LeKin vahvalla hallinnalla ja kiekko pyörikin ajottain todella vinhasti titaanipäädyssä. Vieraiden hyvä alku poiki Titaaneille myös illan ensimmäisen rangaistuksen ja tämän jälkeen kotkalainen kiekkoyleisö sai nähdä toisinnon TuTo-ottelusta, jossa Titaanit iski alivoimalla 1-0-johtomaalin.
Kesken kaiken lempääläläisten pakkopelin kykeni titaaninelikko rauhoittamaan katkon jälkeen pelin oman maalin taakse. LeKi-pelaajien sännättyä vaihtoon, jäi keskialueella liukunut titaanihyökkääjä Markus Rämä täysin yksin. Tämän huomasi omalla B-pisteellä kiekkoa veivannut Ossi Häkkinen, joka avasi loistavasti Rämän läpiajoon josta mies pisti limpun hallitusti pussiin ohi LeKi-vahti Juho Santasen.
Titaanit oli joutunut ottamaan rutkasti seuran omia A-junioreita mukaan otteluun suuren sairaslistansa takia ja nuorukaiset kiittivätkin valmennusjohtoa saamastaan näyttöpaikasta varsin oivallisesti. Kotkalaisten nelosvitja Joni Kulmakivi-Topi Paappanen-Mikko Horto järjesti energisyydellään vieraiden maalille muutaman hyvänoloisen myllytyksen, mutta maaliin asti miehet eivät kiekkoa saaneet. Tämän lisäksi myös taklauspeli onnistui näyttävästi, sillä isokokoinen Kulmakivi pääsi jyräyttämään maukkaan pommin keskialueella kiekkoa luistimistaan etsineeseen LeKin Niclas Luceniukseen.
Vajaan kymmenen minuutin pelailun jälkeen oli LeKin vuoro kuitata ottelu tasoihin, kun nopean vastahyökkäyksen päätteeksi lempääläläisten kapteeni Miikka Kuusela pääsi nokikkain titaaniveskari Jaakko Valkaman kanssa. Kuusela malttoi tilanteessa odottaa Valkaman aloitetta ja se myös kannatti, sillä Valkaman ennenaikainen torjuntayritys avasi maalin sepposen selälleen. Tämän seurauksena Kuuselalla olikin helppo työ iskeä limppu häkkiin ja peli tasalukemiin 1-1.
LeKin saatua maalihanat auki, otti joukkue pelin haltuunsa entistä näkyvämmin ja kiekkoa pelattiin pitkiä tuokioita kotkalaisten puolustusalueella. Titaanit kuitenkin puolusti nöyrästi omaa maaliaan ja pyrki iskemään kärkkäästi vastaan. Taktiikka poiki myös muutaman tilanteen, mutta niin Pietari Kolhonen kuin Markus Rämäkin saivat todeta LeKi-pakiston kovuuden yrittäessään maalintekosektorille.
Lopulta yksi Titaanien nopeista vastaiskuista poiki täysosuman, kun vahvalla luistelulla pelivälineen hyökkäysalueelle tuonut Jaakko Niemensivu jatkoi hyvällä liu'ulla aina maalin taakse ja sieltä lähtenyt ovela pisto tavoitti oikea-aikaisesti paikalle liukuneen Jyri Seppisen mailanlavan. Suoran jatkon suorittanut Seppinen sai hetken odotuksen jälkeen nostaa kädet kohti hallin kattoa kiekon liruttua hitaasti, mutta varmasti yli maaliviivan Santasen puolittaisen torjunnan jälkeen. 2-1-osuma oli nuoren titaanihyökkääjän Mestis-uran ensimmäinen ja sen seurauksena ensimmäiselle erätauolle siirryttiinkin kotkalaisten johtolukemissa.
LeKi punnersi väkisin tasoihin
Toinen erä ei kerennyt vanhenemaan kuin muutaman hassun minuutin, kunnes vieraat puskivat väkisin tasoihin. 100-0-aloitusvoiton omilleen kaapinut Lassi Mattila siirsi kiekon viivassa päivystäneelle Tuukka Suoniemelle, joka odotti hetken ja laukoi tarkasti ranteella limpun maaliin ohi vahvassa maskissa olleen titaanivahti Valkaman.
2-2-maalin jälkeen peli aaltoili tasaisena päästä päähän. Molempien joukkueiden hyökätessä suurella antaumuksella unohtui puolustuspelaaminen ajoittain lähes totaalisesti ja tämän seurauksena paikkoja lisämaalien tekoon avautui tämän tästä. Maukaissa tekopaikoissa epäonnistuivat kuitenkin vuoron perää Titaanien Ari Kovanen ja Mikko Kansikas
sekä vieraiden Mattila ja Lucenius. Oman osansa epäonnistumisiin tarjoilivat loistavasti torjuneet maalivahdit Valkama ja Santanen.
Lopulta Titaanit sai kunnian siirtyä jälleen johtoon alivoimamaalilla, kun viivassa pelivälineen suoraan karvaamassa olleen Pietari Kolhosen lapaan rähminyt Suoniemi jäi kuin nalli kalliolle titaanihyökkääjän porhaltaessa raivolla karkuun. Läpiajonsa Lappeenrannan pikajuna päätti tarkkaan laukaukseen, joka siirsi kotijoukkueen 3-2-johtoon. Maali oli Kolhoselle kolmas kolmeen peliin ja jokainen näistä osumista on syntynyt alivoimalla.
LeKi ei kuitenkaan kauaa jäänyt harmittelemaan pakkopelinsä kurjuutta, vaan välittömästi Titaanien tultua täysilukuiseksi karkasi puolestaan läpiajoon vieraiden nopea väkkärä - Antti Roppo. Kotkalaisten pahan vaihtovirheen seurauksena nokikkain Valkaman kanssa päässyt LeKi-hyökkääjä harhautti hallitusti ja nosti rystyltä limpun verkkoon, tasoittaen tilanteeksi 3-3.
Erän lopulla maalintekomahdollisuuksia tarjoiltiin jälleen hyvin laukomaan päässeelle Lassi Mattilalle, mutta jälleen Jaakko Valkama titaanimaalissa venyi miehen kudin eteen. Myös isäntien Marek Babic ja LeKin Niclas Lucenius saivat todeta ettei tänään ollut heidän vuoronsa onnistua maalinteossa ennen summerin soimista.
Puhti pois, mutta järki pelasi
Kamppailun kolmas erä ja jatkoaika olivat kummaltakin joukkueelta todella idioottivarmaa sekä osin myös väsynyttä pelaamista, jossa virheitä välteltiin viimeiseen asti. Tämän seurauksena päätöserän ja jatkoajan ainoat kunnon tekopaikat avautuivat vastapuolen virheistä, mutta hereillä olleet maalivahdit eivät enää suostuneet antautumaan ja ratkaisu siirtyi lopulta rangaistuslaukauksiin.
Niissä epäonnistumassa kävivät vuorollaan Titaanien Kolhonen ja Rämä sekä LeKin Juho Joki-Erkkilä ja Tomas Jasko. Viidentenä laukoja ollut Antti Roppo sen sijaan onnistui jallittamaan titaaniveskari Valkaman tavalliselta peliajalta tutulla identtisellä harhautuksella ja, kun Titaanien kolmas laukoja Mikko Kansikas epäonnistui nappasi LeKi arvokkaan vierasvoiton mukaansa Lempäälään 3-4-lukemin.
- Meillä oli läpi ottelun kantti koetuksella, sillä aina saatuamme pelitapahtumista otetta kävi kaveri kuittamaassa kovalla kädellä, mietiskeli Juujärvi.
- Etenkin kaksi alivoimalla tullutta takaiskua olivat raskaita osumia ja se koetteli pelaajien itseluottamusta. Tästä syystä erikoistilannepelaamisemme olikin varsin kehnoa, mutta pikkuasioita viilaamalla saamme sen varmasti kuosiin, LeKi-piiskuri päätti.
Titaanileirissä ei tappiosta huolimatta painettu päätä pensaaseen. Joukkue suoritti pitkästä aikaa täyden peliajan todella mallikkaasti ja se poiki täydennystä pistepussiin. Ottelun erikoisuuksiin kuului muun muassa LeKin täysin puhdas rangaistussaldo ja tämä aiheutti ihmetystä myös Titaanien päävalmentaja Pasi Eväkoskessa.
- Otettiin tänään pikkuaskel oikeaan suuntaan, kun pystyimme pelaamaan ehjän ottelun emmekä notkahtaneet oikeastaan missään vaiheessa. LeKi pääsi iskemään kaikki maalinsa meidän karkeista merkkausvirheistä, joten merkkauspeliä on syytä jatkossa terävöittää.
- Ehkä LeKillekin olisi voinut viheltää muutaman kakkosen, mutta tällä linjalla mentiin tänään, jatkoi Eväkoski.
Erityisesti nuorten pelaajien hyvät otteet saivat kotkalaisvalmennukselta ansaitut kehut. Sen sijaan joukkueen ulkomaalaisilta on vara odottaa jatkossa selkeästi parempia näyttöjä.
- Todella positiivinen esitys nuoriso-osaltoltamme ja miehet tulevat aivan varmasti jatkossakin saamaan peliaikaa.
- Ulkomaalaiskolmikolla [Marek Babic-Cole Koidahl-Brad Mehalko] on paljon parannettavaa jatkossa etenkin oman pään pelaamisessa, jossa jokainen heistä oli tänään purjeessa häviten järjestään kaksinkamppailuja, päätti Eväkoski.
Titaanit pelaa seuraavan kerran tulevana lauantaina (23.2.), kun kotkalaiset matkaavat Jukurien vieraaksi Mikkelin Kalevankankaan jäähalliin. LeKin seuraava ottelu on puolestaan ensi perjantaina (22.2.) HeKin vieraana Heinolassa.