Molemmat joukkueet tulivat jäälle täynnä energiaa, ja ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan todella vauhdikasta jääkiekkoa. Pelitilanteet aaltoilivat päästä päähän, mutta järki tuntui jääneen ainakin osittain molemmilta joukkueilta pukukopin puolelle. Tästä osoituksena oli laadukkaiden tekopaikkojen vähyys ensimmäisen 20-minuuttisen aikana.
Paras maalipaikka siunaantui vieraiden Olli Sinkkoselle, mutta mies tuhri läpiajonsa titaanimaalilla hienosti torjuneen Janne Kari-Koskisen suojiin. Myös Titaaneille tarjottiin tekopaikkoja maalintekoon, mutta tuttu perisynti eli tehottomuus oli jälleen joukkueen riesana ottelun alusta loppuun asti.
Mitä pidemmälle ensimmäinen erä eteni, sitä varmemmin alkoi paine siirtyä titaanimaalille. HeKi hallitsi varsinkin jälkimmäistä kymmenminuuttista selvästi, mutta hienoinen hermoilu ratkaisuissa piti eränumerot tasaisina. Vieraiden tehottomuuteen oli osasyyllisenä myös karsintasarjan parhaan ottelunsa titaanimaalissa torjunut Janne Kari-Koskinen, joka alisti kerta toisensa jälkeen maalia yrittäneen vierasjoukkueen pelaajat.
HeKi ottaa komennon, Titaanit sinnittelee
Toinen erä oli lähes ensimmäisen toisinto siinä mielessä, että vauhtia oli välillä enemmän kuin laki salli. Nyt alkoi myös malttia sekä kylmäpäisyyttä löytyä, ja molemmissa päädyissä saivatkin veskarit pistää parastaan, jotta maaliverkot säilyivät koskemattomina.
Erän alku oli lievästi titaanimerkkinen, kiitos kahden ylivoiman, mutta joukkueen kipsi oli jälleen melkoinen. Kunnon ylivoimapyöritystä ei saatu aikaiseksi, ja pakkopelit kuivuivat lähes järjestään hätäilyyn sekä hekiläisten kovaan karvauspeliin.
Myös HeKi pääsi kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta, kun illan päätuomari Tom Laaksonen passitti pikatahtia kaksi titaanipelaajaa jäähylle. 5-3–ylivoima ei kuitenkaan tuonut tulosta, vaikka pyöritys olikin välillä melkoista.
Ottelussa selvästi aktiivisempi HeKi avasi myös maalihanat. Joukkueen kolmosketju rakensi nopeilla siirroilla vaarallisen vastahyökkäyksen, joka päättyi Esko Seppäsen viimeistelemään näyttävään avausmaaliin. Seppänen piiskasi rannelaukauksensa aivan maalin yläkulmaan näyttävän jättösyötön jälkeen.
Toinen erä näytti menevän HeKille, mutta aivan lopussa titaanihyökkääjä Tomi Pylväläinen roiskaisi omalta puolustusalueelta kiekon kaaressa kohti toista päätyä. Ensimmäisenä tähän roikkukiekkoon ehätti Niko Niemi, ja mies pääsikin nokikkain HeKi-veskari Pekka Mäkitalon kanssa. Niemen sähäkkä rannelaukaus muutti tilanteeksi 1-1 muutama kymmenen sekuntia ennen erän päätöstä.
Vieraiden voitontahto myrkkyä Titaaneille
Kuten arvata saattoi, tuli HeKi todella vahvasti kolmanteen erään. Joukkue ilmiselvästi tahtoi sinetöidä nousunsa nyt eikä jättää mitään sattuman varaan. Alussa näytti siltä, että heinolalaiset tyytyvät vain oman maalin varmisteluun sekä idioottivarmaan puolustuspeliin, mutta sitten rävähti kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Kokenut Olli Sinkkonen voitti hyökkäyspään aloituksen aivan 100-0 siirtäen samalla kiekon viivassa päivystäneelle Aki Nurmiselle. Nurminen ei kauaa tilannetta katsellut, vaan mies pamautti sellaisen laserin yläpesään, ettei paremmasta väliä. Titaanimaalissa Janne Kari-Koskinen oli vailla mahdollisuuksia, sillä niin täydellinen kokeneen HeKi-pakin laukaus oli. 1-2–maalin jälkeen alkoikin tuntua siltä, että ottelu oli saanut lopullisen käänteensä ja HeKin seuraava maali olisi vain ajan kysymys.
Johtoon päästyään vierasjoukkue otti ottelua yhä enemmän haltuunsa ja Titaanit alkoi pudota kyydistä. Kotkalaiset joutuivat rikkomaan, kun luistin ei enää liukunut vieraiden tahtiin, ja tästä päätuomari Tom Laaksonen rankaisi armotta.
HeKi pääsi toisen kerran ottelun aikana pelaaman 5-3–ylivoimaa, ja tätä tilaisuutta joukkue ei jättänyt käyttämättä. Kuvio saatiin nopeasti käyntiin, ja jälleen parilla näppärällä siirrolla pelattiin laukaisupaikka viivaan jossa päivysti - yllätys yllätys – Aki Nurminen. Lähes identtinen laukaus yläkulmaan muutti tilanteeksi 1-3, ja raivoisasti omiaan kannustanut faniporukka alkoi jo virittelemään voittolaulujaan.
Myös Titaanit pääsi ylivoimalle, mutta peli meni taas kerran totaaliseksi puuroksi, kun ratkaisuja olisi pitänyt alkaa tehdä. HeKi selvittikin todella helposti tämän alivoiman, ja sitten olikin taas vuorossa maali titaanipäätyyn.
Pirteästi läpi ottelun esiintynyt Viktor Pellä nappasi keskialueella avaussyötön haltuunsa ja potki itsensä vauhdilla titaanialueelle. Näyttävällä harhautuksella mies pisti vipuun tilanteessa aivan pihalla olleen titaanipuolustajan, jonka jälkeen nopea laukaus laidasta painui yllättävän pienestä kulmasta todella helposti maaliin. Viimeistään tämän maalin jälkeen ottelu oli saanut sinettinsä, ja loppuminuutit olivatkin lähinnä summerin soiton odottelua.
Päätössummerin soidessa jäällä alkoivat vierasjoukkueen villit voitonjuhlat, joihin yhtyivät loistavasti omiaan kannustaneet HeKi-fanit. Voitto kirjattiin lopulta HeKille todella ansaitusti lukemin 1-4. Tämä tiesi sitä, että HeKi nousee ensi kaudeksi Mestikseen ja samalla joukkue varmisti myös Suomi-sarjan mestaruuden kaudella 2005-2006.
Kommentteja ottelun jälkimainingeista
Lehdistötilaisuuteen ei lopulta saatu paikalle kuin titaanivalmentaja Marko Oksanen sekä joukkueen toiminnanjohtaja Sakari Välimaa. Vierasjoukkueen valmentajan Jarno Pikkaraisen keskittyessä shampanjan suihkutteluun joukkueensa kera purkivat nämä kaksi tuntojaan ottelun jälkeen.
- Ottelu oli meiltä kokonaisuudessaan ihan hyvä ja mallikas taistelu, mutta tehottomuus maalipaikoissa oli jälleen todella järkyttävää, totesi Oksanen.
- Samat heikkoudet tulivat taas selvästi esityksestämme esiin, mutta onneksi joukkue sentään taisteli kunniakkaasti loppuun asti. Tosin kolmannessa erässä meiltä loppui bensa tankista ja HeKi väänsi rutiinilla voiton itselleen.
- Täysin oikea joukkue voitti tällä kaudella Suomi-sarjan ja nousee Mestikseen. Iso hatunnosto Heinolaan. Joukkue on kaksi kautta putkeen hallinnut suvereenisti Suomi-sarjan etelälohkoa, ja lopulta se palkintokin tuli. Oikein rakennuttu yhdistelmä, josta voi itse kukin ammentaa oppia, kommentoi Välimaa.
Vaikka HeKi varmistikin maineen ja mammonan itselleen jo nyt, on Mestiksen karsintasarjaa vielä muutama ottelu jäljellä. Titaanit jatkaa otteluitaan kotona ensi sunnuntaina (2.4.), kun SaPKo tulee mittamaan joukkueen vireen, ja tiistaina (4.4.) kotkalaisten kausi päättyy Tampereella KOO-VEE:n vieraana. HeKi puolestaan pelailee ensi tiistaina (4.4.) kauden viimeisen ottelunsa kotonaan. Vastaan asettuu silloin Hermes Kokkolasta.