Kotijoukkue TuTo koki ensimmäisen takaiskunsa jo ennen ottelun alkua kun selvisi, että ykköskentän hyökkääjä Tuomas Jalavalta napsahti nivus torstain harjoituksissa.
- Mä olen lukuja vaille lääkäri, mutta sanoisin että se (Jalavan nivus) pitäisi kuntouttaa hieman kauemmin tai muuten se tulee vaivaamaan miestä koko kauden. Mä olen hieman huolissani siitä, että jos napsahtaa uudelleen, niin tulee pidempi huili ja puukkoa. Mä veikkaisin että tämä on pidempi juttu. Pari viikkoa veikkaisin. Voi olla, että hän on mukana jo torstaina, mutta siinä on se riski. Jos Jalava olisi ollut meidän mukana kesästä asti meidän treeneissä, niin mä olisin pystynyt ennakoimaan sen homman ja pistää ne lihakset tikkiin mitkä pitää olla. Terapiapallon kanssa kun se ole eläissään ollut ja nyt jos se sen aloittaa, niin sillä on paikat hellänä. Sillä on syvät vatsalihakset siellä aika huonossa jamassa ja se aiheuttaa näitä nivusvaivoja, kertoi Ismo Lehkonen tähtihyökkääjänsä tilanteesta.
Jalavan tilalla pelasi jälleen kokoonpanoon palannut Tomi Laurila.
- Täytyy ymmärtää, että Tomi Laurila tuli tänään suoraan telakalta pitkän loukkaantumisen jälkeen. Jalava loukkaantui ja siinä meni sitten sapluuna uusiksi. Laurila oli siihen paikkaan meidän kokenein hyökkääjä – onhan hän jo kasikakkonen. Siihen ei oikein voinut laittaa kasivitosta tai –kutosta. Siinä olisi ollut jo kymmenen vuotta ikäeroa Vuorisaloon ja Forselliin.
Itse kentän maesto Tero Forsellin peli oli flegmaattisen näköistä. Valmennusjohto ei nähnyt Forsellin pelissä kuitenkaan yrityksen puutetta.
- Jos ruuti olisi ollut oikein kuivaa, ja ne syötöt olisi menneet niin kuin oli tarkoitus, niin Forsellilla olisi kasassa tänä iltana kymmenen syöttöpistettä, eikä meidän tarvitsisi keskustella nyt hänen esityksestään. Kyllä yritystä oli – jokainen ymmärtää, että kun pelaa paljon, niin jossain vaiheessa se keppikin alkaa tärisemään. Minusta se on merkki välittämisestä. Kapteenimme välittää, Ika sanoi.
Raumalainen päätuomari Jussi Leppänen antoi ensimmäisessä erässä jäähyn jokaisesta mahdollisesta ja mahdottomasta tilanteesta. Toiseen erään ilmeisesti joku oli huomattanut linjasta ja Leppänen vihelsikin huomattavasti järkevämmin. Pelin tason ohella yksi Leppäsen linjan uhri oli Forssan Tero Alminoja, joka viihtyi jäähyaitiossa 18 minuuttia. Osa jäähyistä tuli kevyesti, mutta huvittavaa oli että Alminoja kyllästyi jäähyllä istumiseen ainoan todella ansaitsemansa tuomion seurauksena ja avautui Leppäselle henkilökohtaisen rangaistuksen arvoisesti
TuTo sai ensimmäisen erän puolivälissä pelata minuuttitolkulla kahden miehen ylivoimalla. Kotijoukkueelta puuttui ylivoimissa määrätietoisuus ja se pelasi kahden miehen ylivoimalla kuin viidellä neljää vastaan. Ottelu oli siis jäähyjen sävyttämä ja kun joukkueiden erikoistilanne pelaaminen oli mitä oli, niin pelin viihdearvo oli todella matala.
- Pelin taso olisi ollut loistava, jos me oltaisiin nakuteltu ylivoimasta maaleja. Ylivoima oli aika tehotonta, Lehkonen analysoi ottelun viihteellisyyttä.
FPS:stä pisti silmään juuri voittomaalin viimeistellut Toni Ronkainen, jonka vauhti ja kiemurat tuottivat turkulaispakeille harmaita hiuksia. Forssalaisten parhaimmistoa oli kuitenkin todella varmasti pelannut maalivahti Tommi Niemelä.
- Me ollaan neljätoista peliä pelattu ja vastustajan maalivahti on aina ollut joukkueen paras pelaaja – Jukuri-peliä lukuun ottamatta. En oikein jaksa enää uskoa tuohon. Se on loogisestikin aika harhaanjohtavaa. Hyvin se pelasi. Se näyttelee tärkeää osaa tässä pelissä. Nykykiekossa on ilman maalivahdin virheetöntä toimintaa pelata jääkiekkopelin voitosta. Se on hyväksyttävä, analysoi Lehkonen maalivahtipeliä.
Alminojan istuessa Forssan puolustus oheni entisestään, kun Heikki Saarinen loukkasi puhtaan taklauksen jälkeen ranteensa pahan näköisesti, eikä enää palannut jäälle.
- Paljon istuttiin toisella puolella. Alivoima oli meillä ok. Pantiin kroppaa likoon ja se toimi ihan muutenkin. Mutta tuollainen määrä jäähyjä, niin oli mukana paljon Tommi Niemelän taitoa ja tuuriakin. Ei tuollaisista määristä muuten selviä. Siinä jokaisen osa-alueen onnistuttava. Tämä oli tällainen selviytymisleikki. Me selvittiin siitä sen ylitse. Kenties meillä oli omat mahdollisuutemme ylivoimalla. Yhdestä harvasta maalintekopaikastamme ratkaisu tehtiin, Forssan Kai Rautio kertoili.
Selviämistaistelun voittaja selviää jatkoajalla
Pitkäpiimäisen ottelun ratkaisu nähtiin jatkoajan viimeisellä minuutilla.
Pitkän painostuksen jälkeen kiekko jäi Ari Reunasen jalkoihin ja Toni Ronkainen iski sen verkkoon. Vastaanottavina osapuolinavat erittäin passiivisesti pelanneet Markku Vuorisalo, Tero Forsell, Jussi Rantala ja Juha Peltonen.
- Aika harvinainen nolla-nolla tulos varsinaisella peliajalla. Eka minun aikanani valmentajana. Mielenkiintoinen tapahtuma. Forssa ansaitsi kaksi pistettä ja me saatiin säälipiste. Mä olen tosin sitä mieltä, että nämä säälipisteet saisi jäädä kokonaan pois. Tappio mikä tappio. Typerä jatkoaikasääntö: jostain pelistä saa kolme pistettä ja jostain kaksi. Sitten söisi – niin kuin jääkiekkopelissä kuuluisikin – jatkoaikatappio oikein kunnolla. Se nyt tuollainen ”oho saatiin yksi piste ja kaveri kaksi”. Tietenkin se näkyy sarjataulukossa pitkässä juoksussa.
Forssalaiset olivat luonnollisesti tyytyväisiä kahdesta pisteestään.
- Se oli taisteluvoitto ja saatiin erinomaisen tärkeät pisteet. Itseluottamustakin tästä tuli seuraaviin koetoksiin, Rautio arvioi.
TuTo on jämähtänyt tukevasti sarjan kymmenelle sijalle. Vaikka turkulaiset saivatkin säälipisteen, niin pisteiden häviäminen juuri Fopsille saattaa osoittautua kauden mittaan kohtalokkaaksi.
- Pelin taso tyydyttää määrätyllä tavalla, mutta pisteiden määrä ei. Me oltiin viime vuonna karsinnoissa ja vähän alkaa haiskahtaa siltä, että meidän ensimmäinen tehtävämme on kerätä sen verran pisteitä, että selvitetään tuo karsintaraja. Tämä äärimmäisen hieno sarja, kun tästä kaksi lähtee karsintoihin. Se on ensimmäinen sapluuna. Pelin taso ja yrittämisen taso tyydyttää minua, mutta pisteitä ei ole tullut jäällä esitetyn laatutason mukaisesti. Pystymme pelaamaan reilut 50 minuuttia tasapainoisesti, mutta tuo tulos jonka saamme mukaamme pelien jälkeen ei tyydytä. Rahaa sieltä ei pelin jälkeen saa, vaan pisteitä. Se ei vastaa lainkaan sitä työmäärää mitä nuo jätkät tuolla kopissa ja kentällä painaa. Mutta se on tän pelin suola – niin kuin sen kuuluu ollakin. Se että pystyy pelaamaan paineen alla ja toimimaan siellä kentällä siten, että saa sen palkkion, sanoi Lehkonen.
Fopsin ohjelma jatkuu tiukkana, kun Forssaan saapuu KooKoo vieraaksi jo huomenna lauantaina. TuTo palaa kentille vieraspelillä Mikkelissä. Viime kohtaamisessaan Turussa Jukurit olivat aivan ylivertaisia.
- Ne vei meitä kuin litran mittaa. Hyvä kun löydettiin kotiin pelin jälkeen ja taidetaan olla vieläkin vähän sillä matkalla. Jos me kuitenkin käännettäisiin se asia siten, että osat vaihtuisivat. Se olisi meille itseluottamusta antava peli, Lehkonen arvioi.