Ennakkoasetelmat illan otteluun olivat selvät – TuTo pitää kiekkoa ja hallitsee, Haukat pyrkii vastaiskujen kautta yllätykseen. Juuri tällainen peli myös nähtiin. TuTon löysäily antoi Haukoille mahdollisuudet tapella pisteistä, mutta tasoero näkyi lopulta sen verran, ettei voittajasta sinänsä jäänyt epäselvyyttä. Tämän tunnusti myös Haukka-valmentaja Jami Kauppi.
- Tää meidän kiusaamistaktiikka puree joukkueeseen kuin joukkueeseen tällä hetkellä. Eero Väre kun torjuu tuolla maalilla kaikki mitä on torjuttavissa, niin se on sitten meidän elinehto että noista vastaiskuista saadaan jotain tehtyä. Muutama sellainen vaarallinen paikka oli, mutta TuTohan tätä peliä kyllä vei kuin sitä kuuluisaa litran mittaa.
Väre vastaan TuTo
TuTon luistin ei liikkunut parhaalla tasolla mitä joukkueelta on nähty, mutta joukkue otti ottelun hallinnan itselleen heti alusta alkaen. Avauserässä joukkue ampui peräti 41 kertaa ja koko ottelussa TuTon laukaussaldo oli kunnioitettavat 101. Laukausten laatu tosin oli monesti hyvinkin heikko ja paikkoja haaskattiin aivan kuin pisteistä ei olisi pelattu tosissaan. Muun muassa Atte Saunamäki tuhlaili jo avauserässä useammankin laadukkaan tilaisuuden. Pelin jälkeen TuTo-valmentaja Ismo Lehkonen manasikin ansaitusti joukkueensa huonoa viimeistelytaitoa.
- Meillä on hyviä ikäluokkia tulossa, 93- ja 94 ja 95-syntyneitä. Ne pistää läpiajoista paremmin kiekon pussiin. Mulla meinasi itku tulla parista suorituksesta, että ei helvetti sentään. Se on vähän niin kuin omiin vetäisi kun semmoisen neppailun vetäisee. Kyllä sinne pitää mennä niin kuin jotkut puhuu "kiimasta", niin... semmoinen kuin joku, joka ei ole kymmeneen vuoteen edes nähnyt ja sitten näkee, niin sitten mennään eikä meinata! Tänään ei ollut sitä.
TuTo sai pelata avauserässä kuusi minuuttia ylivoimalla, mutta pyörityksestä huolimatta kerta toisensa jälkeen tuloksetta. Yksi maali tilastoihin sentään saatiin tasakentällisin pelatessa, kun Laakso nousi röyhkeästi maalille ja laukoi. Ensimmäisen kudin Väre vielä torjui, mutta puolustus ei saanut siivottua kiekkoa eikä miestä ja niinpä Laakso napautti oman laukauksensa reboundin sisään. Vikki Tammelin merkkautti itselleen syöttöpisteen maaliin.
Vieraiden erän paras tilanne koitui Ville Peltosuolle, mutta tämä joutui toteamaan Juha Kuokkasen olleen TuTo-maalilla hereillä. Kotijoukkueesta tuhlailussa kunnostautuivat Saunamäen lisäksi muun muassa Teppo Tuomanen, Timo Salo ja Markku Vuorisalo. Suuri syy tähän oli myös Väreessä, joka pelasi virheettömästi vieraiden maalilla.
Toinen erä jatkui samalla sapluunalla. TuTo tuhlasi tilanteita eikä maaleja nähty tällä kertaa ainottakaan. Laakson läpiajo ei tuottanut tulosta sen enempää kuin Juho Lehtisalon avopaikka. Sen sijaan vieraat olivat lähellä tasoitusta, kun Sami Tervonen katkaisi Matti Kesselin poikittaissyötön ja polki läpiajoon. Kuokkanen kuitenkin piti joukkueensa johdossa ja torjui. Kesseli puolestaan oli hetkeä myöhemmin lähellä kuitata virheensä toisessa päässä, mutta Väre torjui miehen yrityksen.
Laakso ja Salo valopilkkuina
TuTon parasta antia oli 2-ketju Timo Salo – Tapio Laakso – Juho Lehtisalo. Viimeistelyssä olisi heilläkin ollut parantamisen varaa, mutta Laakson kaksi maalia olivat sarjapisteiden arvoiset. Myös Salo oli vähällä merkkauttaa maalin hyvän nousun päätteeksi, mutta kiekko kilahti ylärimaan. Miehet saivat ansaitusti kehuja Lehkoselta.
- Paljon oli meillä kanssa taas junnuja mukana ja aika isoissa rooleissa. Arvostus heidän tekemistään kohtaan nousee koko ajan. Okei, osa pelaakin jo toista vuotta, mutta hyvin ne tuossa kehittyy. Salosta ja Laaksosta esimerkiksi on aika kovaa vauhtia kasvamassa aika helmiä. Pelin jälkeen pidin palaverin kopissa, että jos me saadaan 20 Saloa ja Tapsaa kentälle, niin me mennään pitkälle. Se niiden sydän ja syke ja se joukkueelle pelaaminen on aivan valtavaa.
Kolmannen erän ensimmäisellä puoliskolla laiskatempoisesta ottelusta poistui viimeinenkin jännitysmomentti, kun TuTo onnistui vielä kahdesti maalinteossa. Ensin Laakso ja Salo saivat hakata rauhassa maalin edessä kiekkoa verkon perukoille, kun Haukka-pakit pelasivat löysästi. Maali merkittiin Laaksolle, syöttö Salolle. Muutamaa minuuttia tämän jälkeen TuTo hyödynsi ylivoimansa, kun Teppo Tuomasen tarkka laukaus painui alakulmaan ohi Väreen.
Loppuosa pelistä oli lähinnä pelailua. Tosin aivan lopussa nähtiin aavistus lämpöä kaukalossa, kun vieraiden Tervonen koitti provosoida Timo Saloa. Lopulta viimeinen typerä huitominen Salon pohkeille tuotti Tervoselle komennuksen jäähypenkille, eikä suurempaa dramatiikkaa nähty.
Muutama maali pelasti ottelun viihdearvon olemasta surkea, mutta useampaankin osumaan olisi ollut aineksia. Myös Lehkonen olisi kaivannut onnistujia nähtyä laajemmalla rintamalla.
- Osa ei ole vielä liputtanut itseään tähän leikkiin mukaan. Meillä on kauhea tekeminen, että saadaan kasattua kaksi muuta ketjua – tai oikeastaan kentällistä, noista miehistä. Äijiä kyllä on, mutta kaikkien pitää lähteä tosissaan talkoisiin mukaan. Pelkkä suorittaminen ei riitä meille seurana eikä valmennukselle. Ei riitä selitykseksi armeija tai koulu, vaan sitten kun tullaan hallille, niin sitten pitää mennä kuin äijät. Tänään oli just sellainen - hyvä suoritus, mutta ei sellainen mitä me haetaan.
Kauppi ei lähtenyt omiaan kritisoimaan, vaan korosti enemmänkin ottelun vaikeita alkuasetelmia, unohtamatta kohteliaisuuksia vastustajan suuntaan.
- Pelattiin tässä viikon sisään Jukureita ja TuToa vastaan. Jos näiden perusteella voi sanoa, niin TuTo on pelillisesti pikkuisen edellä. Ei muuta voi kuin toivottaa onnea heille pudotuspeleihin. Meillä itsellä on se tilanne, että kaikki ketkä tuonne Järvenpään jäähallille tulee varusteiden kanssa, niin pääsevät pelaamaan. Kunhan vähän edes parta kasvaa. Tänäänkin oli kolme ensikertalaista mukana. Yksitoista junnua, onhan nää kovia pelejä niille. Sinänsä tää oli meille maalinestopeli, ei niinkään maalintekopeli. Se oli lähtökohta.
TuTo jatkaa otteluitaan Pohjanmaan suunnassa tuplaviikonlopun merkeissä. Lauantaina joukkue pelaa Kokkolassa ja sunnuntaina Vaasassa. Sairastuvalta on tulossa mukaan mies, jota olisi kaivattu kaukalossa jo nyt.
- Isosalo tulee Pohjanmaan kiertueelle mukaan. Siinä ei ollut muuta kuin verta luun ja kalvon välissä, ei muuta. Pirun huonoa tuuria kanssa, mutta ei onneksi murtumaa, kertoi Lehkonen ja kertoi kokoonpanon vaihtuvan jatkossakin.
- Muutoksia tulee, koko ajan tää elää. Pyritään löytämään kaksi ketjua, joille puolustaminen maistuu. Ne talkoot on nyt käynnissä, sen takia toi nippu elääkin. Se on meidän tämän hetken savotta. Onneksi on vielä aikaa.