Mestis-kausi käyntiin maaleitta Turussa

MESTIS / Raportti
TuTo ja KooKoo ottivat päivän varaslähdön Mestis-kauteen, mutta kauden avausmaali jäi molemmilta tekemättä 0-0 (0-0,0-0,0-0,0-0) päättyneessä ottelussa. Vauhdikkaassa sarja-avauksessa pääosaan nousivat nollapeleillä kautensa korkanneet maalivahdit.

Kauden avausottelu TuTon ja KooKoon välillä tarjosi hyvää Mestis-viihdettä, josta ainoastaan maalit jäivät puuttumaan. Molemmat joukkueet pitivät hyvää vauhtia yllä läpi ottelun ja eikä taklauksiakaan jääty säästelemään tuleviin koitoksiin.

- Minun mielestä oli todella hyvä sarja-avaus. Hyvää vääntämistä ja molemmat joukkueet taistelivat uhrautuvasti. Molemmilta maalivahdeilta hyvä peli, KooKoon luotsi Reijo Mansikka summasi ottelua.

Kinnunen loisti TuTon maalilla

Ottelun avauserä oli selkeintä KooKoon hallintaa. TuTo sai otteluun hyvän lähdön, mutta erän alussa TuTon Miikka Tuomaisen ottaman rangaistuksen jälkeen KooKoo vyörytti peliä koko loppuerän TuTon kenttäpäätyyn. Erän paras tilanne avautui ylivoimapelissä KooKoon puolustaja Simo Mälkiälle, mutta tämä suti kiekon tyhjästä maalista ohi.

Toisessa erässä myös TuTolla oli paikkansa maalintekoon. Heti erän alussa Ville Luoma hukkasi oman tilanteensa maalin edessä, eikä erän puolessa välissä yksin läpi päässeen Tommi Vilpun yritys tuottanut sen parempaa tulosta vaikka nuorukainen pääsikin kaksi kertaa kokeilemaan KooKoon maalilla pelanneen Jaakko Suomalaisen ohittamista. Kokonaisuutena erä meni kuitenkin edelleen KooKoon hallinnassa. KooKoon ykkösketju Reino Soijärvi-Antti Karhula-Janne Mäkelä painoi pelin jatkuvasti TuTon alueelle. Ketjusta varsinkin Soijärvi oli tänään hyvällä pelipäällä. Soijärvi piti välillä yksin TuTon puolustusta pilkkanaan, mutta TuTon maalilla erinomaisen ottelun pelannut Timo Kinnunen poimi kiekot yksi toisensa jälkeen.

Päätöserässä tahti jatkui samana kuin kahdessa ensimmäisessäkin. KooKoo hallitsi kiekkoa ja TuTo iski muutaman kerran terävästi vastaan. TuTo sai erässä kiekon kertaalleen Suomalaisen selän taakse, mutta ottelun päätuomari Tom Laaksonen hylkäsi osuman maalivahdin häirinnän vuoksi. KooKoon parhaat paikat järjesteli päätöserässäkin heidän ykkösketjunsa, mutta Kinnunen TuTon maalissa ei ollut tänään ohitettavissa.

KooKoo oli jatkoajalla napata kaksi pistettä Kouvolaan viemisiksi, mutta Eero Lajunen onnistui lähes tyhjän maalin edestä laukomaan kiekon tolppaan.

Reijo Mansikka: "Hyvä jääkiekkopeli vaikka päättyikin 0-0."

KooKoon valmentaja Reijo Mansikka oli tyytyväinen pelin jälkeen.

- Avauspisteeseen pitää olla aina tyytyväinen. Ottelusta tuli juuri sellainen kuin ounastelinkin. TuTolla on nuori, tosi hyvin liikkuva joukkue, joka tekee paljon töitä ja vastustajan olon kentällä todella ahtaaksi. Piste saatiin kuitenkin matkaan ja tästä on ihan hyvä jatkaa.

Erityisesti Mansikkaa miellytti KooKoon junioreiden esitykset.

- Nuorille pojille nämä on aina isoja juttuja, kun aloitetaan pelaamaan Mestiksessä. Koskelaisen Eemeli ja Tuomas Gärdström pelasivat viime kaudella B-nuorten divaria ja nyt ensimmäistä kertaa Mestiksessä, eikä heidän tarvitse yhtään hävetä esityksiään. Oli todella laadukasta työskentelyä näiltä pojilta. Samaa voi sanoa A-nuorissa viime kaudella pelanneesta Jani Heikarista. Aina lämmittää sydäntä, kun nuoret lunastavat paikkojaan ja pystyvät pelaamaan miesten pelejä.

Kotijoukkueen valmentaja Anatoli Bogdanov oli myös tyytyväinen ottelun jälkeen.

- Vierasotteluissa piste on aina hieno saavutus, mutta tänään täytyy myös olla pisteeseen tyytyväinen vaikka kotijoukkue oltiinkin. Hyvän maalivahtipelin ja koko joukkueen erinomaisen taistelun ansiosta voitettiin tämä piste.

Myös Bogdanov jakoi kiitosta nuorelle kaartilleen.

- Puolet meidän joukkueesta pelasi tänään ensimmäistä kertaa Mestis-tasolla. Varsinkin kolmannen ja neljännen ketjun peliin olen tyytyväinen. He pelasivat hienosti aina kentälle päästyään.

» Lähetä palautetta toimitukselle