Tasainen peli

MESTIS / Raportti
Sarjakakkonen Kouvolan Kiekko oli illan pelissä vaikeuksissa sarjanperäpään valvojan Uudenkaupungin Jää-Kotkien kanssa. Joukkueet ovat edellisinä kausina pelanneet tasaisia pelejä ja kun uusikaupunkilaiset ovat vieneet pisteet kotiin Kouvolasta, on KooKoota moitittu kauden huonoimmasta pelistä. Nyt KooKoo ei pelannut huonosti. Kotijoukkue vastaavasti oli kuin uudestisyntynyt ja nousi kaksi kertaa tappioasemasta tasoihin. Se ei aivan riittänyt kahteen pisteeseen, vieraat olivat terävämpiä jatkoajalla

Kaksi kertaa tasoihin

Tähänkään peliin ei Matti Keinonen saanut täyttä miehistöä kentälle. Nyt sairaslistalla olivat mm. Sami Häätylä, Maksim Ivanov ja Mika Laaksonen. Kolmella ketjulla KooKoon neljää vastaan siis joutui kotijoukkue lähtemään. Mukana olivat sentään jo Juha-Pekka Ketola, Petteri Lotila ja Juuso Akkanen uusista miehistä.

Heti kättelyssä tuli selväksi, sarjataulukossa korkeammalla olevaa vastustajaa ei kunnioiteta
tippakaan. Jää-Kotkien taklaukset olivat tehokaita ja teräviä ja pelin vanhetessa alkoivat kouvolalaiset selvästi karttaa taklaustilanteita. Laitaväännöissä isännät eivät jääneet yhtään jälkeen vieraista ja yllättävän usein kiekko jäi Jää-Kotkien haltuun kiekonhautomisten jälkeen.

Aivan ensimmäiset minuutit pelistä olivat aikamoista sekoilua puolin ja toisin, vauhtia riitti, muttei
järkeä. Tämän hieman sekavan vaiheen käyttivät vieraat hyväkseen ja KooKoo siirtyi kolmen minuutin pelin jälkeen 0-1 johtoon. Tomi Lindfors ohitti siniviivalla seisoneen Marko
Paanasen ja tuikkasi läpiajonsa päätteeksi kiekon Aki Kempin selän taakse. Lisää seurasi parin
minuutin kuluttua, kun Reino Soijärvi sai maalin nurkalta syötön Tatu Kattelukselta ja nosti kiekon
Kempin hanskakäden puolelta sisään puolustajan estelyistä huolimatta. Kourallinen KooKoon kannattajia oli innoissaan ja rummut pärisivät. Tätä vauhtia Jää-Kotkat pöllytettäisiin oikein kunnolla.

Ei tämä alku mitenkään KooKoon hallintaa ollut. Maalit syntyivät parista Jää-Kotkien oman pään virheestä. Isäntien ote terästyi takaiskujen jälkeen ja puolustajat alkoivat ottaa tarkemmin vastustajan hyökkääjät. Jos nuo kaksi maalia olivat näyttäneet menneen hieman helposti Kempin taakse KooKoo-fanien iloksi, oli kohta kotikatsomon vuoro ilkkua vieraitten maalivahtia.

Erän ylitettyä puolenvälin, 12 minuutin kohdalla, Jää-Kotkilla oli meneillään hyökkäys KooKoon alueella. Kiekko ajautui siniviivan tuntumaan ja Pasi Reunanen oli jo työntää laatan viivan huonommalle puolelle, kun Olli Havikari sai sen lapaansa. Havikari huiskaisi heti kiekon jäätä pitkin kohti maalia, ja kas vain, KooKoon maalissa ollut nuori Patrik Johansson imaisi sen
längistään sisälle. Eivät kumisseet kouvolalaisten rummut enää.

Johanssonin epäonni jatkui kolmen minuutin kuluttua. Juha-Pekka Ketola veti pakkien välistä siniviivan tuntumasta kiekon voimalla kohti maalia. Kumilaatta meni maalin ohi ja ponnahti päädystä torjuntaan valmistautuneen Johanssonin taakse. Tämä alkoi hamuamaan kiekkoa takaa
haltuunsa ja menetti tasapainonsa. Seurauksena oli se, että maalivahti keikahti pakitellessaan oman
maalinsa sisään ja mohlotti samalla kiekon maaliin. Eivät kumisseet rummut Kukkopoikien kannattajilla.

Vaikka nuo kaksi maalia olivat hieman onnekkaita, olivat ne pelitilanteisiin nähden ansaittuja. Kentällä ei mitenkään huomannut, että vastassa olivat sarjajumbo ja sarjakakkonen. Isäntien aggressiivinen ja haastava peli puri hyvin kouvolalaisten rakenteluihin ja kun puolustajatkin erän
alkua lukuun ottamatta olivat valppaina, eivät siniviivalla kyttäilleet vieraat päässeet pahantekoon
Kempin maalinedustalle.

Toiseen erään KooKoon maalille luisteli kuumetta poteva Sami Heikkinen. Vasta B-juniori-ikäinen Johansson sai siirtyä luukkuvahdiksi. Tässä erässä ei kumpikaan osapuoli onnistunut saamaan
kiekkoa vastustajan maaliin. Parhaimmat paikat olivat kouvolalaisilla, mutta Kemppi piti maalinsa puhtaana muutamalla komealla pelastuksella. Etenkin erän loppuhetkillä Kattelus pääsi aivan maalin edestä laukomaan kiekon kohti ylänurkkaa, mutta Kempin hanska ilmestyi kuin tyhjästä
koppamaan kiekon haltuunsa.

Viimeinen erä alkoi KooKoon painostuksella ja aluksi näytti aivan kuin Jää-Kotkat olisivat kahden
erän vauhdinpidon jälkeen väsähtäneet. Ehkä se oli vain pientä hapuilua erän alkuhetkillä, pelirytmi alkoi taas löytyä parin vaihdon jälkeen. Samoilla linjoilla jatkettiin, mihin edellinen erä päättyi. Tässä erässä alkoi näkyä, että vierailijat eivät enää menneetkään niin kauhean halukkaasti
ukilaispelaajan ja laidan väliin. Etenkin Petteri Lotilan ja Pasi Reunasen kovat niitit olivat myrkkyä
kouvolalaisille. Tähtihyökkääjä Timo Nurmberg oli kovin vaisu laidalla, eikä jäähyjenkään kalastelu päätuomari Sebastian Augerilta onnistunut. Myös Reino Soijärvi sai kokea olevan
tavallinen kuolevainen yrittäessään purjehtia maalille. Ilkka Heikkinen vei miehen tylysti irti kiekosta ja laidalle.

Ratkaisun makua tuntui olevan ilmassa, kun seitsemättä minuuttia pelatessa maalille noussutpuolustaja Mikko Pukka sai syötön maalin takaa Ossi Louhivaaralta. Pukka ei erehtynyt ja punavalo vilkkui Kempin takana. Tilannetta edelsi hieman pehmeä purkukiekko ja Heikkinen ei saanut
maalin takana Louhivaaralta kiekkoa pois. Rummutkin pärisivät taas siihen malliin, että Mustanaamiokin kuuli ne varmasti Pääkalloluolassaan.

Isäntien pää ei painunut takaiskusta. Kolmella neljää vastaan alivoimakin pystyttiin selvittämään, osin Kempin loistavien torjuntojen ansiosta. Tähän mennessä yhtään maalia ei oltu tehty
ylivoimalla. Jää-Kotkat oli päässyt yrittämään jopa kahden miehen sellaista toisessa erässä, tuloksetta. Jäähy koitui lopulta KooKoon tappioksi. Ajassa 57.52 luisteli Teemu Somppi
jäähyaitioon kiinnipitämisestä ja ajassa 57.55 hän luisteli sieltä pois. Heti ylivoima-aloituksesta
Mikko Mäkiranta iski Hannu Pajusen voittaman kiekon vastustamattomasti ohi Sami Heikkisen ja maalin perukoille. Rumpujen kumina oli kaikonnut kotikatsomon riemun alle.

Pari minuuttia vielä peliä ja yksi piste oli varma kotijoukkueelle. Seurasi viiden minuutin jatkoaika.
Siinä KooKoo oli aloitteellisempi ja pelin painopiste oli lievästi enemmän kotijoukkueen alueella. Selvää maalintekopaikkaa ei kumpikaan joukkue pystynyt luomaan, kunnes Mikko Pukka lämäsi aloitusvoiton jälkeen kiekon maalin kattoon pikkuisen helponnäköisesti. Kemppi ei joko ollut
valmistautunut tulevaan laukaukseen tai sitten edessä oli hieman maskia. Rumpujen kumistessa joukkueet ryhmittyivät kättelemään ja kaksi pistettä matkasi Kouvolaan. Yksi piste jäi kuitenkin myös Uuteenkaupunkiin ja se oli sekin jo melkein voitto.

Kommentit

KooKoon valmentaja Reijo Mansikka luonnehti peliä hyvätasoiseksi ja oli tyytyväinen vieraspisteisiin, joita hänen mukaansa on aina hankala saada. Myös KooKoo on joutunut rukkaamaan kokoonpanoaan kuumepotilaitten takia ja nytkin maalissa aloitti nuori Patrik
Johansson. Mansikka totesi juniorin olleen kovan paikan edessä ja ehkä pieni hermoilu johti kahden helpon maalin syntymiseen. Kuumeinen Sami Heikkinen pelasi loput kaksi erää. Muutoin peli oli hänen mielestään tarkkaa ja vähätilanteinen.

Jos Mansikka oli lyhytsanainen, Jää-Kotkien valmentaja Matti Keinosella juttua riitti. Aluksi hän huomautti Mansikalle, että jos on KooKoolla kuumepotilaita, niin Jää-Kotkat on ehkä
maailmanennätyksen haltija sillä saralla. Sen verran sairaudet ovat joukkuetta rassanneet. Tämä on
mm. haitannut joukkueen harjoituksia maaottelutauon aikana. Keinosen mukaan nyt helmikuussa on se kausi kun joukkue hakee onnistumisia ja voittoja valmistautuessaan karsintasarjaan. Kun
puuttuvat miehet saadaan mukaan, niin joukkueen sisällä alkaa syntymään kilpailua pelipaikoista. Joukkueessa on hyvä henki ja Raumalta tulleet vahvistukset ovat innokkaita pelimiehiä. -Annetaan heille miesten pelejä, Keinonen tokaisi. Hänen mielestään nämä pelit ovat parempia kehittämään nuorta pelaajaa kuin A-junioripelit.

-Illan peli oli hyvävauhtinen. KooKoolla oli takana yksi pelattu peli ja siitä oli heille etua. Alun 6-7
minuuttia ei pelattu omalla tasolla, Keinonen analysoi. Se oli hyvä merkki, kun joukkue pystyi nousemaan kahdesti tappioasemasta tasoihin sarjakakkosta vastaan Keinosen mielestä.
Poissaolevista pelaajista Keinonen totesi, että kunhan Jaakko Hagelberg ja Mika Laaksonen ovat pelikunnossa alkavat luut rutista kaukalossa, ei kuitenkaan mitenkään rikollisessa mielessä, hän muisti lisätä. Jari Torkki toipuu vielä leikkauksesta ja Torkilla jos kenellä pitää ranteet olla
kunnossa kentälle tullessaan.

Tulevissa peleissä Jää-Kotkat tulee hakemaan voittoja ja pyrkimään aggressiiviseen ja aktiiviseen
pelaamiseen. - Jos karsinnoissa annetaan pelitilaa ja aletaan peruutella, sitä tehdään vielä
juhannuksenakin, lopetti Matti Keinonen.

Kehut

Nähty peli oli pitkästä aikaa sitä Jää-Kotkien peliä, jota kotihallissa on totuttu näkemään. Kovaa yritystä ja rajua taklaamista. Ja pitkästä aikaa jäälle luisteli vastustajaa kookkaampi viisikko. Ykkösketju Ketola-Kiiski-Lotila ja takana pakkipari Akkanen-Heikkinen on kova vastus mille
tahansa Mestis-yhdistelmälle. Kun tosiaankin vielä saadaan mukaan loput puuttuvat pelaajat, on kasassa iskukyinen yhdistelmä loppukauden tärkeisiin peleihin.

Kotijoukkueesta kaikki pelasivat hyvin. Kun kaksi kertaa noustaan tappioasemasta tasoihin, se todistaa myös asenteen olevan kohdallaan. Tähdet jakaantuvat tasaisesta kotijoukkueesta tällä kertaa yritteliäälle Juha-Pekka Ketolalle, miehiä laidalle nostelleelle Ilkka Heikkiselle ja haamuhanska Aki Kempille. Kemppi palkittiin kotijoukkueen parhaana. Hyviä pusuja vastustajalle jakoivat etenkin Petteri Lotila ja höyryjyrä Pasi Reunanen. Mikko Rantanen oli myös kova. Topi
Riutan luistin kulki ja hän pelasi hyvin molempiin suuntiin.

KooKoon paras yhdistelmä oli odotetusti ykkönen, jossa pelasivat Tatu Kattelus, Reino Soijärvi ja Teemu Somppi. Soijärvi sai tehot 1+1. Kaksi maalia viimeistellyt puolustaja Mikko Pukka
palkittiin joukkueen parhaana ja saa myös kolme tähteä. Kaksi ansaitsee Soijärvi ja jämät vie Kattelus. Timo Nurmberg väläytteli parilla syötöllä, mutta oli muuten pehmeä. Päätuomarin
kunnon taklauspelin salliva linja ei ollut hänelle eduksi.

Päätuomari Sebastien Auger oli hyvä. Hän salli pelata kontaktipeliä ja piti linjansa hyvin. Ehkäpä parasta tällä kaudella nähtyä tuomarointia Uudessakaupungissa Tom Laaksosen lisäksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle