Neljä minuuttia, kolme maalia

MESTIS / Raportti
Roope Ranta oli yksi Jokipoikien onnistujista JYP-Akatemian vieraana.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Tiukasti pudotuspelipaikasta taisteleva JYP-Akatemia joutui perjantaina kotijäällään jyrän alle. Jokipojat vei arvokkaat sarjapisteet maalein 3-6.

Isäntien vaikeudet alkoivat jo alkuhetkillä. Vain puolentoista minuutin pelin jälkeen Jokipojat siirtyi 0-1 - johtoon Roope Rannan maalilla. Hän sai osumaan loistavan esityön Juuso Rajalalta, joka antoi upean lätyn Rannalle. Aikainen maali jätti Akatemian takamatkalle, jota se ei koskaan saanut kurottua umpeen. Joona Karevaara lisäsi vielä erän loppupuolella Jokipoikien johdon kahteen maaliin.

Toisen erän alku sujui samalla teemalla kuin edellinen. Akatemian maalivahti Samu Perhonen joutui jälleen kaivelemaan kiekon maalista, ja tällä kertaa osuma kirjattiin huikean yksilösuorituksen tehneen Rajalan nimiin. 0-3 -tilanne alkoi jo vaikuttaa toivottomalta JYP-Akatemian kannalta.

Mutta juuri tällä vaikealla hetkellä Jukka Ahvenjärven luotsaama joukkue sai kaivettua uutta puhtia. Edellistä maalia seuranneen vaihdon aikana Miika Roine pääsi viimein yllättämään Jokipoikien Timo Niemen kovalla lämärillään, ja JYP-Akatemia oli jälleen pelissä mukana.

Jatkossa isännät hakivat aktiivisesti kavennusta, mutta kauden ensimmäistä täyttä peliään pelannut Niemi oli tehtäviensä tasalla. Lopulta Jokipoikien Aleksi Elorinne joutui jäähypenkille, ja Riku Pitkänen rankaisi välittömästi maalin nurkalta. Tasoitusmaaliinkin tuli mahdollisuus, kun Roope Ranta otti kahden minuutin rangaistuksen. Tilaisuus jäi käyttämättä, ja Akatemian etsikkoaika päättyi summerin myötä.

Vieraat karkasivat

Vielä kolmanteen erään JYP-Akatemia tuli hyvällä sykkeellä, ja tilanteita saatiin. Lupaava yritys katkesi kuitenkin Joona Mannisen 2-4 - maaliin, ja Akatemia alkoi taipua lopullisesti. Kun paria minuuttia myöhemmin Otto Karvonen lisäsi vieraiden johdon jo kolmen maalin mittaiseksi, otti Ahvenjärven joukkue aikalisän. Taas kului vain pari minuuttia, ja Aleksi Elorinne huudatti jälleen Joensuusta saapuneita Jokipoika-faneja. Vajaan neljän minuutin aikana syntyneet maalit veivät viimeisenkin jännityksen ottelusta. Simon Kostnerin maali viimeisellä minuutilla oli pelkkää kosmetiikkaa.

Jukka Ahvenjärvi oli ottelun jälkeen vähäsanainen.

-Ensimmäinen erä oli meiltä heikko esitys, jalkaa ei löytynyt ollenkaan. Tänään ei yksinkertaisesti ansaittu voittoa.

-Kyllä meidän pitää olla tyytyväisiä pisteisiin. Aika ajoin pelattiin sellaista peliä mitä pitikin, kommentoi puolestaan Jokipoikien Mikko Haapakoski.

Tappion myötä JYP-Akatemia pysyy pudotuspeliviivan alapuolella. Joukkue on kuitenkin tasapisteissä LeKin kanssa ja otteluita on vielä jäljellä, joten kaikki on vielä avoinna. Mutta matka on pitkä ja kivinen.

Jokipojat jatkaa otteluitaan lauantaina kotonaan, kun se saa vieraakseen perjantaina Hokille hävinneen Kiekko-Vantaan. JYP-Akatemia matkaa lauantaina LeKin vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle