Niemi hassutteli LeKille pudotuspelipaikan

MESTIS / Raportti
Pudotuspelipaikka pudotti kiven Kuuselan sydämeltä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Keskiviikkoillan taistossa ei panosta puuttunut, kun JYP-Akatemia ja LeKi iskivät yhteen Jyväskylässä. Tiukan väännön päätteeksi kolme sarjapistettä napanneet vierailijat varmistivat itselleen pudotuspelipaikan, mikä tiputti kiven päävalmentajan sydämeltä. Ottelun hahmoksi nousi Mika Niemi kolmella osumalla.

JYP-Akatemia oli keskiviikkoillan kamppailussa käytännössä jälleen pakkovoiton edessä, kun joukkue sai vieraakseen sarjassa kahdeksantena majailleen LeKin. Molemmat joukkueet olivat menettäneet kakustaan kirsikat siirtoikkunan sulkeuduttua, mutta asenteen puutteesta joukkueita ei voitu ainakaan syyttää.

Kotiyleisö pääsi juhlimaan ensimmäisen kerran vajaan seitsemän minuutin pelaamisen jälkeen, kun Riku Pitkänen pääsi ohjaamaan loukkaantumisesta toipuneen Juuso Pullin laukauksen verkon perukoille.

– Tiedettiin alussa, että nuori joukkue tulee prässäämään kovaa. Hyvin toivuttiin vastustajan avausmaalista ja päästiin pelaamaan kiekollisesti, eikä alettu kohnottamaan, sanaili vierailijoiden päävalmentaja Miikka Kuusela.

Kauaa eivät isännät saaneetkaan johtoasemasta nauttia, sillä reilun neljä minuuttia avausosuman jälkeen oli Mika Niemen vuoro ohjata vierailijat ottelussa tasoihin.

Pelirytmillinen onnistuminen

Toinen erä jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi. Kaksi tasaista joukkuetta väänsivät elintärkeistä sarjapisteistä, eikä hienouksia jäällä juurikaan nähty. Vierailijat onnistuivat siirtymään ottelussa ensimmäisen kerran johtoon, kun Mika Niemi pääsi laittamaan Antti Hildénin yrityksestä tulleen irtokiekon Sami Rajaniemen taakse.

– Toiseen erään täytyy olla tyytyväinen. Pelirytmi oli juuri sellainen, mitä lähdettiin hakemaankin, totesi Kuusela tyytyväisenä.

Vain hetki johto-osumasta ja LeKi onnistui kolmannen kerran maalinteossa. Ottelun sankari Mika Niemi taiteili komean syötön Ossi Pelliselle, joka oli unohdettu täysin yksin maalin edustalle.

– Ensimmäinen erä oli meiltä hyvää ja tasapainoista peliä, mutta toisessa erässä ei päästy kääntämään peliä ylöspäin, niin kuin oltaisiin haluttu, harmitteli JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi.

Isännät pääsivät kokeilemaan kavennusta erän lopussa vielä ylivoimalla, mutta hyvästä painostuksesta huolimatta toiselle erätauolle lähdettiin LeKin 1-3-johtoasemassa

Kauas pilvet karkaavat

Kovasta taistelusta huolimatta isännät eivät saaneet takaa-ajovaihdetta silmään ottelun kolmannessakaan erässä. Lähimmäksi kavennusta pääsi läpiajoon livahtanut Petteri Halinen, mutta vierailijoiden maalilla erinomaisesti torjunut Mikko Pätsi esti jälleen isäntien ahdistelut.

Vielä ottelun loppuun Mika Niemi pääsi kruunaamaan iltansa kolmannella osumallaan tyhjään verkkoon. Joonas Kalliolan ja Valtteri Hotakaisen viime hetken osumien jälkeen LeKi pääsi juhlimaan voittoa lukemin 2-5.

– Tulos on rehellisesti taululla. Täytyy muistaa, että kuusi pistettä on vielä jaossa ja perjantaina mennään Mikkeliin tappelemaan kolmesta pisteestä niin, että jokainen jätkä on varmasti mukana taistelemassa niistä, totesi Ahvenjärvi päättäväisesti.

LeKille voitto tiesi pudotuspelipaikan varmistumista, mikä sai vierailijoiden päävalmentajan helpottuneeksi.

– Hemmetin hieno fiilis. Paljon on koettu ja kaksi runkosarjapeliä on vielä jäljellä. Tietynlainen kivi putosi tänään sydämeltä

Akatemialle tappio oli erityisen katkera, sillä matkaa pudotuspelipaikkaan kertyi jo viisi pistettä. Joukkueet jatkavat matkaansa perjantaina, kun LeKi saa vastaansa KooKoon ja JYP-Akatemia matkustaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle