Kaksi ensimmäistä ottelua päättyivät Jukureiden voittoihin lukemin 7-0 ja 11-4. Kolmannessa ottelussa LeKi teki selvän ryhtiliikkeen, mutta voitto jäi silti Mikkeliin lukemin 5-2. Ottelu ja varsinkin viimeinen erä kuitenkin lupaavat hieman parempaa tiistain kohtaamiseen.
Lempääläisten maalvahtikaksikko Mikko Pätsi - Julius Koskinen ei ole puolivälieräsarjassa ollut parhaimmillaan. Kolmessa ottelussa taakse on uponnut yhteensä 23 osumaa. Pätsi tosin esitti lauantaina parempia otteita, ja niiden onkin jatkuttava mikäli joukkue haluaa vielä välttää kesäloman.
Jukureiden vahvaa hyökkäystä johtaa ykkösketju, jossa kiitävät Mika Partanen, Toni Hyvärinen ja Turo Asplund. Tämä ketju on pidettävä hyvin aisoissa, tai muuten jälki on jälleen tuhoisaa.
Olisi pieni yllätys, mikäli rantapallot eivät lentäisi ottelun päätteeksi kaukaloon jo tiistaina. Mikäli LeKi haluaa vielä venyttää ottelusarjaa, sen on pysyttävä vierasjoukkueen mukana aivan ottelun alusta saakka. Muuten lomamatkojen varaaminen voidaan jo aloittaa.
Tarkemmat kokoonpanot ratkeavat vasta ottelupäivänä. Jukurit lepuuttaa todennäköisesti ottelussa muutamia pelaajia, jotka tavallisesti kuuluisivat kokoonpanoon.
Ottelu 3: Viimeisen erän taistelu ei riittänyt
Ottelu 2: Hävetkää, LeKi!
Ottelu 1: LeKi epäonnistui kaikessa