Tämän iltainen kamppailu tiedettiin etukäteen yhdeksi kulminaatiopisteiksi koko pudotuspelisarjan kannalta. LeKille olisi ollut erittäin tärkeää saada onnistumisia heti ottelun alusta alkaen.
Ottelun tasainen alku ei ensimmäisen erän osalta siivittänyt vierailijoita kuitenkaan muutamaa maalintekopaikkaa lähemmäksi, vaan Jukurit näytti jälleen osaamistaan tehokkuuden muodossa. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat olivat tulostaululla 3-0 kotijoukkueelle.
- Pelaajilla oli hyvä moraali ja tehtiin kaikki mitä äijistä lähti irti. Tänään se riitti tommoiseen tulokseen. Tiistaina otetaan sitten se ensimmäinen otteluvoitto, LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela totesi jämäkästi.
Jukureiden avausmaalin iski verkkoon koko kauden ensimmäisen maalinsa iskenyt Jukureiden puolustaja Juuso Akkanen. Vain hetkeä myöhemmin LeKi sortui rikkomaan ja joukkueelle oli tulossa rangaistus. Siirretyn rangaistuksen aikana kiekko löysikin tiensä LeKin maaliin, mutta tuomari oli ehtinyt viheltämään jo pelin poikki.
Tilanne synnytti runsaasti mielipiteitä pelaajien keskuudessa, mutta tähän virheeseen ottelu ei ratkennut. Jo seuraava aloitus toi lohtua Jukureille, kun runkosarjassa mainioita otteita esittänyt Mikko Laine ampui kiekon siniviivalta ylivoimalla maaliin.
Kun joukkueen itseluottamus on kunnossa, se kantaa tulosta tiukoissakin paikoissa. Jukureiden pelatessa alivoimalla Jani Savolaisen maalille heittämä kiekko jäi pyörimään tänään koko ottelun urakoineen Mikko Pätsin eteen, josta Jukureiden Jesse Rohtla lisäsi kotijoukkueen johtoaseman jo kolmeen maaliin.
Lempäälän Kisa ei luovuta helpolla
Ottelun toisessa erässä oli havaittavissa selkärangan katkeamista vierasjoukkueen pelaamisessa ja erä mentiinkin erittäin vahvasti Jukureiden merkeissä. Aiemmissa otteluissa muutamiin helppoihin virheisiin sortunut Mikko Pätsi piti joukkuetta suurimman hädän keskellä pystyssä.
Täysin maalittomaksi ei jäänyt toinen erä tälläkään kertaa. LeKin nostaessa hyökkäystään Jukureiden puolustaja Rony Ahonen karvasi kiekon omalla puolustussiniviivalla itselleen ja lähti nostamaan Jukureiden hyökkäystä. Ahonen pysäytti pelin Jukureiden hyökkäysalueelle ja antoi loistavan syötön kentän poikki vaihdosta tulleelle Roni Rukajärvelle, joka ampui tarkan rannelaukauksen ohi Pätsin.
- Toinen erä oli tänään meiltä parasta pelaamista ja siinä oli eniten paikkoja, mutta ei saatu yhtä enempää sisään, kertasi Jukureiden päävalmentaja Jarno Pikkarainen.
Vaikkakin pitkään näytti että Jukurit tulee ottamaan ottelusta helpon voiton, ei LeKi myynyt nahkaansa halvalla. Kolmannessa erässä Jukureiden otteen herpaantuessa LeKin Jarkko Pyymäki karvasi kiekon hyökkäyssiniviivalla itselleen ja laukoi b-pisteiden välistä LeKin ensimmäisen täysosuman.
Maali loi runsaasti uskoa LeKille ja pelitapahtumat tasottuivatkin toisesta erästä huomattavasti. Mikko Hakkaraisen istuessa jäähypenkillä Atte Valli laukoi ylivoimalla kiekon siniviivalta tarkasti tolpan kautta sisään ja toi LeKin uudelleen otteluun mukaan.
Viimeinen kymmenen minuuttia mentiinkin pääsääntöisesti LeKin hallinnassa ja kiekko pyöri kerran jo maaliviivan tuntumassa, mutta kahta maalia lähemmäksi LeKi ei tällä kertaa onnistunut nousemaan, vaan Jesse Rohtla pääsi kaunistelemaan Toni Hyvärisen syötöstä tyhjään maaliin loppulukemat 5-2.
"Edelleen kaikilla on parannettavaa"
Pikkarainen piti viimeisen erän otteen katoamista hyvänä opetuksena joukkueelle.
- Usein näissä sarjoissa käy niin että sarjat tasoittuvat mitä pidemmälle ne etenevät. Tärkeää on, että meidän oma suoritustaso ei saa laskea vaan sen pitää olla nousujohteinen, ja jos vastustaja ottaa sitä kiinni, niin sitten ottaa. Tässä me nähtiin että mitä tapahtuu jos keskittyminen ei pysy kasassa ja lataus ei säily loppuun asti, linjasi Pikkarainen.
Miikka Kuusela vaati joukkueelta ottelun jälkeen edelleen parempaa suoritustasoa.
- Tämä ottelu kuvasti aika rehellisesti sitä että missä mennään, mutta tämä on urheilua ja me taistelemme edelleen siitä ensimmäisestä otteluvoitosta. Edelleen kaikilla on parannettavaa, Kuusela analysoi.
Pudotuspelisarjan neljäs kohtaaminen pelataan ensi viikon tiistaina Lempäälässä, jossa Jukureilla on mahdollista katkaista sarja suoraan neljällä voitolla.