Alivoima energisoi JYPin - Kerho kesälaitumille

LIIGA / Raportti
Keskiviikon kamppailussa oli selkeät sävelet: JYP piti HPK:n visusti pois maalipaikoista.
Kuva © Eriikka Hienola
JYPin ja HPK:n välinen kuuma ottelusarja sai päätöksensä Jyväskylässä. Hämeenlinnalaiset sortuivat jälleen kerran hurrikaanien kotikaukalossa virheisiin ja hallitsevat mestarit kiittivät. JYP sai myös ratkaisevasti virtaa tehokkaasti tapetuista alivoimistaan.

JYP ei antanut HPK:lle paikkaa yllätykselle, vaan hurrikaanilauma löi tunteikkaan ottelusarjan poikki keskiviikon taistossa. Viimeinenkin kamppailu Jyväskylässä kulku tuttua kaavaa. Fyysisyyttä ja rajua vääntämistä riitti päätyyn asti.

Kokenut JYP oli kuitenkin kotonaan jälleen kerran tyly rankaisija HPK:n virheistä ja näin sarja sai aikaisen päätöksensä.

- Vaatimaton esitys meiltä tänään. Juuri kun saatiin juonesta kiinni, niin tehtiin sitten virheitä, joista JYP rankaisi. Sellaisia virheitä ei olisi saanut tulla, mitä tässä sarjassa tuli, HPK-luotsi Ari-Pekka Selin pyöritteli pettyneenä.

- Kyllä tässä muutama päivä menee sulatellessa, luotsi tokaisi.

Vierailijoilla riitti paljon tehtävää kolmanteen erään lähdettäessä. Hurrikaanien kahden maalin johdon sulattamiseksi hämeenlinnalaiset pistivät silmään rohkean vaihteen. Kalle Koskinen jäi toiseksi, kun Otto Paajanen haastoi konkaripuolustajaa. JYP-pakin ohitettuaan Paajanen tarjoili syötön Antti Aarniolle, joka sujautti kiekon Tuomas Tarkin patjojen ali.

Välittömästi kavennusmaalin perään HPK:lle tarjottiin vielä ylivoimaa, ja pelin virtaus näytti kääntyvän vierailijoille. JYPin koko sarjan vakuuttavasti toiminut alivoima ei kuitenkaan tälläkään kertaa päästänyt maalia.

Lopun alkua olikin ilmassa hieman ennen erän puolta väliä, kun JYP karkasi 3-1-hyökkäykseen. Max Wärn laukoi laidalta ja Mika Järvinen joutui pudottamaan kiekon sivulleen. Paikalle riensi kärppänä Yohann Auvitu, joka räppäsi irtolimpun sisään.

Maalin jälkeen HPK lamaantui ja hurrikaanipaidat siirtyivät kuskin paikalle. Jyväskyläläiset saivatkin aikaan tulevaisuutta ajatellen ison maalin, kun kapteeni Eric Perrin täräytti pudotuspelien ensimmäisen maalinsa Antti Jaatisen laukomasta irtokiekosta.

Tämän jälkeen kamppailu siirtyikin pelailuvaihteelle ja rantapallojen heittotalkoita odottavaksi. Loppulukemat kävi kaunistelemassa tyhjiin Max Wärn.

- Tasaista pelaamista oli jälleen tänään. Tämä oli juuri sellainen sarja kuin odottelinkin. HPK antoi kaikkensa jäälle. Mutta niin annettiin mekin, JYP-luotsi Jyrki Aho viittilöi taiston jälkeen.

Alivoimasta akut täyteen

Todellakaan mistään läpihuutopelistä ei keskiviikkonakaan ollut kyse. Molemmat joukkueet olivat kentällä aktiivisia ensimmäisistä potkuista alkaen.

Heti avauserässä fyysisyys ja kuumaverisyys nousivat pintaan, kun Ossi Louhivaara taklasi Juho Mielosta päähän. Louhivaara suihkuun ja Mielonen pukukopin puolelle.

Mistään sikailusta ei tapahtumasarjassa ollut kyse. Pikemminkin ikävästä vahingosta.

- Vastustajan pelaaja kaatui juuri, kun Louhivaara meni taklaamaan. Toivottavasti kaikki kunnossa siellä päässä. Huonosta sattumasta oli kyse, Aho valaisi tilannetta.

Ikävä sattuma kääntyi lopulta JYPin eduksi. Hurrikaanilauma taisteli nimittäin puhtain paperein läpi viiden minuutin alivoiman ja sai näin taivutettua Kerhoa henkiseen takalukkoon.

- Alivoimalle iso kiitos jälleen kerran. Siitä saatiin taas energiaa, Aho selvitti. 

- Ehkä se on myös hyvä kokemus, kun aina eivät ole kaikki ukot kehissä, luotsi hymähti viitaten JYPin muuttuneeseen peluutukseen Louhivaaran poistuttua. 

Uuden maalintekijät pääroolissa

Ensimmäisen erän ainoan osuman runnoi JYP. Kevään miehistä voimansa ammentava kotijoukkue kirjautti jälleen uuden maalintekijän tulossarakkeisiin, kun Olli Sipiläinen survoi Järvisen alta avausmaalin aivan erän lopussa.

Uusi sankarinviitta oli teetettävä myös toisessa erässä, kun Mikko Salmion loistavasta esityöstä puolustaja Kristian Näkyvä pääsi sijoittamaan JYPin kahden maalin johtoon. Myös Näkyvälle maali oli kevään ensimmäinen.

HPK:lla riitti yritystä läpi ottelun, mutta tällä erää Tarkki oli maalillaan lähes pysäyttämätön. Hämeenlinnalaisten toisen erän pitkä painostusjakso kaatui JYP-vahtiin, ja tämä lisäsi vierailijoiden tuskaa entisestään.

JYPiä siis kutsuvat välierät jo viidettä kertaa putkeen. Aho muisti antaa tästä saavutuksesta kiitosta.

- Kova on suoritus tältä joukkueelta. Hienosti ollaan kasvettu lyhyessä ajassa. Vielä riittää kuitenkin oppimista tällä matkalla, JYP-luotsi muistutti.

- Täällä on jo vuosia haluttu tehdä asioita ryhmälle. Lisäksi organisaatiossa on hienoja tyyppejä, jotka ovat uskaltaneet ottaa riskejä, valmentaja jatkoi jakaen kehuja taustavoimille.

HPK-käskijä Selin oli luonnollisesti pettynyt ja harvasanainen kesälomien aikaisesta koittamisesta.

- Omasta joukkueesta ja pelaajista saatiin tietoa tulevaisuutta varten kovista peleistä. Se on hienoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle