Ottelun voittomaali syntyi kolmannen erän puolessa välissä, kun tuulennopea Tobias Salmelainen polki karkuun SaPKon puolustajilta ja pääsi nokikkain Niko Kaulion kanssa. Salmelaisen terävä rannelaukaus ei jättänyt Kauliolle mahdollisuuksia, vaan painui Kaulion puolelta katsottuna aivan oikean tolpan juureen.
– Pitää olla tyytyväinen tähän voittoon, varsinkin tasakentällisin maalipaikat olivat vähissä, kommentoi mikkeliläisten päävalmentaja Jarno Pikkarainen.
Paikallisottelun tunnelmaa
Ottelun avauserää oli pelattu vain 28 sekuntia, kun SaPKo sai mahdollisuuden mennä johtoon ylivoimalla Salmelaisen huidottua itsensä jäähyaitioon. Ylivoiman aikana pässilauma ei onnistunut maalinteossa, mutta vain viisi sekuntia siitä, kun Salmelainen palasi kentälle, runnoi Toni Hyvärinen väkisin maalinedustalta kiekon maaliin.
Hetken päästä myös mikkeliläiset saivat mahdollisuutensa ylivoimalla ja käyttivät sen kylmästi hyödykseen. Jesse Rohtla tarjoili laidasta hyvän syötön keskelle hyökkäysaluetta ja Jani Savolainen latasi suoraan syötöstä Jukurit tasoihin.
Heti maalin jälkeisissä vaihdoissa vieraat ottivat peliä haltuunsa ja SaPKo alkoi olla pienessä ahdingossa. Jukurien kultakypärä Iiro Memonen otti kuitenkin kesken pyörityksen typerän hyökkäyspään koukkaamisjäähyn. Ylivoimalla SaPKo rakensi hyviä maalintekopaikkoja hienojen sommitelmien päätteeksi, mutta Kai Tillanen oli maalillaan hereillä.
Jukurit pääsi koittamaan maalintekoa ylivoimalla loppuerän aikana vielä kahdesti ja SaPKo kertaalleen. Kumpikin tuloksetta. Kaksi minuuttia ennen erän päättymistä Jukurien Mikko Hakkarainen pääsi läpiajoon, mutta rannelaukaus suuntautui kuitenkin kohti päätypleksejä. Kaiken kaikkiaan avauserässä, varsinkin sen ensimmäisellä puoliskolla nähtiin hyvää, nopeatempoista ja taistelevaa jääkiekkoa. Myös yleisö, normaaliin tapaan runsaslukuisina paikalle saapuneet mikkeliläiskannattajat mukaan lukien, kannusti hyvin omiaan.
Tarkkaa puolustamista
Toisen erän alussa nähtiin melko vaarallisen näköinen tilanne kun SaPKon "hullu porilainen" – Iiro Vehmanen tökkäsi Jukureiden Memosta poikittaisella mailalla selkään laidan läheisyydessä. Vehmanen sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen ja Memonenkin pääsi loppujen lopuksi hieman kompuroiden, mutta kuitenkin omin jaloin vaihtoaitioon ja palasi pian takaisin kentälle.
Erän aikana ei turhia hienouksia nähty. Molemmat joukkueet pääsivät kahdesti ylivoimalle, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta maalit jäivät syntymättä. Hienot kuviot unohdettiin ja molemmat keskittyivät pitämään maalinsa puhtaana. Kummallekin maalivahdille kirjattiin toisessa erässä vain neljä torjuntaa.
– Hyvä, varmasti yleisöön menevä peli, jossa oli paljon kaksinkamppailuja. Paikkoja maalintekoon oli kahdessa ensimmäisessä erässä ylivoimilla, summasi puolestaan SaPKon päävalmentaja Pekka Tirkkonen.
Salmelainen nousee sankariksi
Jukureiden 1-2-johtomaalissa oli savonlinnalaisittain karvas maku. Ensin tuomareilta jäi viheltämättä selkeältä näyttänyt pitkä kiekko Jukureille ja tästä alkanut mikkeliläisten kiekonhallinta SaPKon alueella johti Kristian Ruisman jäähyyn poikittaisesta mailasta. Itse maali oli todella kaunista katseltavaa: Vesa Kulmala levitti peliä antamalla poikittaisyötön Lauri Taipalukselle pitkin siniviivaa, ja Taipalus lähetti maalin kulmalle kovan lämärisyötön, jonka Salmelainen ohjasi tyylikkäästi maaliin.
Viisi minuuttia edellisestä, ja Salmelainen oli jälleen pahanteossa. Hän karkasi hyvän luistelunsa ansiosta SaPKon puolustajilta, pääsi nokikkain Kaulion kanssa, eikä erehtynyt.
1-3-osuman jälkeen SaPKo sai aikaan ainakin jonkinlaisen takaa-ajon, joka toi joukkueen maalin päähän. Neljä minuuttia ennen loppua, siirretyn rangaistuksen aikana Hyvärisen yllättävä laukaus päätyviivan tuntumasta painui luvattoman helposti Tillasen selän taakse. Tasoitusta ilman maalivahtiakin yrittäneen SaPKon kiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan Jukurit onnistui estämään lisämaalien syntymisen. Näin mikkeliläiset saivat kotiinviemisiksi varmasti arvokkaat pisteet Savonlinnasta.