Blues saapuu Raumalle kokemaan Äijänsuon kiekkohuuman.

LIIGA / Ennakko
Raumalla vastakkain asettuu kaksi täysin erilaisesti kautensa aloittanutta joukkuetta. Lukko porskuttaa sarjakärjessä, kun Blues rämpii jumbosijoilla.

Kuntokäyrät

Raumalaisilla kulkee tällä hetkellä lujaa. Kauden ainoa pistemenetys tuli viime kotiottelusta, jossa Tappara onnistui kaatamaan Lukon voittomaalikilpailussa. Kärkiottelu Kuopiossa kasvatti jälleen Lukon pistepussia kolmella pisteellä. Voiton pohjusti kettupaitojen maalilla kaiken torjunut Petri Vehanen. Helposti ei Vehasta ohiteta nytkään, sillä Vehanen on jo ajat sitten todistanut pystyvänsä pelaamaan huippupelejä illasta toiseen. Lukon hyvä vire on houkutellut myös reilusti väkeä Äijänsuon lehtereille ja kotijoukkue on saanut sen kuudennen kenttäpelaajan yleisön ominaisuudessa mukaan kotiotteluihin.

Bluesin kuntokäyrä on lähes päinvastainen kuin Lukolla. Seitsemän pistettä yhdeksästä ottelusta ei varmasti tyydytä ketään. Pientä valoa tunnelin päähän toi edellisen ottelun voitto Ilveksestä. Neljä tehtyä ja vain yksi päästetty maali auttaa varmasti tiputtamaan ylensyöneen King Kongin ainakin osittain harteilta. Bluesin tehtävää ei helpota lukuisat loukkaantumiset, jotka ovat vaivanneet joukkuetta koko alkukauden. Espoolaiset ovatkin joutuneet käyttämään nuoria pelaajia loukkaantuneiden tilalla ja tämä on näkynyt usein myös tulostaululla. Blues tarvitseekin kokeneempien pelaajien esiinnousua Ilves-ottelun tapaan, jotta joukkue voi taistella pisteistä ilta toisensa jälkeen.

Ratkaisun paikat

Blues pääsee peliin selvänä altavastaajana ja monesti tämä tilanne on henkisesti parempi joukkueelle kuin suosikin asema. Jos Lukko aikoo jatkaa pistetehtailuaan, se ei saa missään tapauksessa lähteä kamppailuun takki auki. Blues on täynnä halua kampittaa sarjakärki tämän kotikaukalossa. Espoolaisten on kuitenkin saatava jokainen osanen natsaamaan kunnolla, jotta pääkaupunkiseudulle saadaan muitakin viemisiä kuin hikiset varusteet.

Myös maalivahtiosasto on suuressa roolissa pisteitä metsästettäessä. Vehasen taakse on ollut äärimmäisen vaikeaa upottaa kiekkoja. Raumalaisten puolustus on ollut tässä suurena apuna. Blues tarvitseekin riittävästi röyhkeyttä maalinedustalle, jotta irtokiekot saadaan lyötyä verkon perukoille. Iiro Tarkki pelasi myös mainion ottelun tiistaina, mutta tätä ennen verkkoon on livahtanut myös luvattoman helppoja kuteja. Raumalaislähtöisen Tarkin on onnistuttava omassa iltapuhteessaan. Yhtään helppoa maalia Lukolle ei voi antaa eteen.

Erikoistilanteet vaikuttavat paljon pelin kulkuun ja lopputulokseen. Lukon alivoima on ollut kuluvalla kaudella ylivoimaisesti koko liigan parasta. Kettupaitoja vastaan on tarvittu keskimäärin 26 minuuttia ylivoima-aikaa ennen kuin kiekko on päätynyt verkkoon. Bluesin onkin löydettävä erityistä juonikkuutta omaan ylivoimapeliinsä, jotta se tuottaisi tulosta. Vastaavasti Lukon tulee pysyä poissa boksista, sillä edellisen ottelun kaltaiset jäähymäärät eivät auta joukkuetta voittoon.
Toisaalta Lukon ylivoima on ollut TPS:n jälkeen liigan toiseksi tehokkainta, joten ei vierasjoukkueenkaan sovi liiemmin jäähypenkkiä kuluttaa.

Kokoonpanot

Lukon kokoonpanosta puuttuvat varmuudella Antti Laaksonen (nivunen) sekä Marko Virtala (polvi). Olli Palola palasi pelaavaan kokoonpanoon Nico Aaltosen tilalle. Nähtäväksi jää kumpi pelaa torstaina. Muihin kokoonpanomuutoksiin Rauli Uramalla ei liene tarvetta pelin kulkiessa näin oivallisesti.

Bluesilta kokoonpanosta puuttuvat Petri Lammassaari, Rami Alanko, Joonas Rönnberg ja Petri Kokko. Miika Huczkowski palasi edelliseen otteluun tuomaan leveyttä Bluesin alakertaan. Suuria kokoonpanomuutoksia tuskin tullaan näkemään voittoisan ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle