Toporowski päätti Ilveksen alkaneen nousuvaiheen

LIIGA / Raportti
Koko joukkueen voimin aktiivisesti puolustanut SaiPa kuittasi lauantai-iltana pisteet kolmatta kertaa neljän päivän sisällä kaukalossa esiintyneeltä Ilvekseltä. Lappeenrantalaisten voiton kapellimestarina touhusi vanhaan tuttuun tyyliin Shayne Toporowski, joka nostaa panostaan kohti kevään tärkeitä pelejä.

Kovaa vauhtia ja ylivoimamaaleja

Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti Ilveksen ollessa lappeenrantalaisia vieraitaan aktiivisempi. Ensimmäiset kolme peliminuuttia mentiin Ilveksen hallinnassa, vaikka varsinaisiin maalitilanteisiin ei päästykään. Ilves oli selvästi päättänyt panostaa ottelun alkuun.



Ilveksen ote kuitenkin kirposi ottelun neljännellä minuutilla ensimmäiseen SaiPa-hyökkäykseen, ja Pasi Määttänen oli pakotettu rikkomaan kesken vierasjoukkueen painostuksen kiinnipitämisjäähyn arvoisesti. Lappeenrantaisten ylivoimakuvio pyöritti kiekkoa tuttuun tyyliinsä, Ilves puolustus juoksi ympäriinsä unohtaen Shayne Toporowskin aivan yksin maalinedustalle. Lappeenrantalaisten maalitykki ei yleensä liikoja tiloja kaipaile, ei nytkään, hallittu kiekonsiirto ajassa 4:51 aivan maalin vasempaan alanurkkaan. Tähän 0-1-maaliin syöttöpiste ansaitusti Tyler Redenbachille sekä Scott Barneylle.

– Toporowski alkaa ottaa sitä roolia, mitä häneltä on odotettukin, totesi lappeenrantalaisten valmentaja Ari-Pekka Selin ottelun tauottua selvästi tyytyväisenä tehohyökkääjänsä esitykseen lauantaina.

– Muutenkin ykkönen otti sen roolin, mitä siltä odotettiinkin.

Ylivoimamaalit eivät jääneet tähän 0-1-tilanteeseen, siitä pitivät huolen illan joukkueiden ohella päätuomarit Jukka Hakkarainen ja Tatu Savolainen, jotka vihelsivät ensimmäisesä erässä kummallekin joukkueelle neljä kahden minuutin rangaistusta. Kumpikin joukkueista hyödynsi ylivoimansa kerran – Ilves ajassa 8:19, kun Jesse Niinimäki ohjasi maalin kulmalta Henrik Petrén siniviivalaukauksen maalin kattoa kohti.

Ilvekselle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä ottelussa johtoonkin, kun se pääsi pelaamaan lähes minuutin kahden pelaajan ylivoimaa. Tamperelaisylivoima kuivui hurjan pyörityksen jälkeen Ilveksen Ryan Glennin hyökkäyssiniviivalla saamaan ryntäysjäähyyn, ja SaiPa pääsi jälleen ylivoimaan. Lappeenrantalaisten ykkösylivoima oli tälläkin kertaa tappavan tehokas, ja se merkkautti joukkueelleen 1-2-johdon pelikellon näyttäessä lukemaa 13:15. Maalintekijänä kunnostautui Carlo Grünn, joka maalin oikealla kulmalla päivystäen siirsi Ilves-vahti Jani Hurmeen torjuman kiekon maalin perukoille. Syöttöpiste tähän ottelun voittomaaliksi muodostuneeseen osumaan merkittiin illan kaikkien SaiPa-maalien tavoin Tyler Redenbachille.

Molemmat joukkueet saivat vielä yhden mahdollisuuden ylivoimalla, mutta lisämaaleja ei nähty ja tauolle siirryttiin vierasjoukkueen 1-2-johdossa.

Shayne Toporowski toisen erän tilastokärki

SaiPa jatkoi toisessa erässä tarkkaa puolustuspelaamistaan, eikä Ilves juurikaan saanut vaarallisia tilanteita aikaan. Lappeenrantalaisjoukkueen tarkka keskialueen peli teki kotijoukkueen avaukset vaikeiksi, ja se pystyi katkoihin sekä vastaiskuihin.



Ottelun toisen erän tilastoissa esiintyi yksi mies ylitse muiden – Shayne Toporowski -, joka kirjautti nimiinsä kahden jäähymerkinnän lisäksi 1-3-maalin. Tämä osuma oli varsin tyypillistä Toporowskia, kierto kiekottomana Ilves-maalin takaa maalin edustalle ja vauhdista Jani Hurmeen torjuma kiekko maaliin. Ilves-puolustus oli jälleen kerran aseeton oikea-aikaisesti paikalla olleen Toporowskin taitojen edessä.

1-3-osuma viimeistään katkaisi Ilveksen yrityksen. Illan isäntäjoukkue ei pystynyt enää nousemaan kamppailuun ottelun voitosta.

– Meillä oli kova viikko alla, eilenkin jouduimme pelaamaan paljon alivoimaa, analysoi Heikki Mälkiä.

– Henkinen ja fyysinen kantti pettivät 1-3-maaliin. Ei vain yksinkertaisesti ollut draivia enää nousta, energiataso oli niin alhaalla.

Joni Tuomisen tykki pisteenä i:n päällä

Ottelun kolmas erä jatkoi sitä samaa kaavaa, jota oli nähty kahdessa ensimmäisessä erässä. Ilves piti kiekkoa ja saikin sen vietyä hyökkäysalueelleen, mutta ei kuitenkaan pystynyt murtamaan SaiPan edelleen tarkkaa puolustuskuviota.

Ilves sai kahdesti vielä yrittää maalintekoa ylivoimallakin Elmeri Kaksosen ja Carlo Grünnin jäähyjen aikana, mutta ei siinä onnistunut, vaikka erityisesti Jesse Niinimäki pyöritti ylivoimaa näyttävästi. Tosin erityisesti Grünnin jäähyn aikana Ilveksen otteissa näkyi jo antautuminen tappioon.

Illan viimeinen maali alustettiin Markus Seikolan ja Antti Bruunin peräkkäisillä jäähyillä SaiPan päästessä pelaamaan 1:34 kahden pelaajan ylivoimalla. Vierasjoukkue tarvitsi nyt vain 30 sekuntia maalaamiseen, sillä ajassa 49:25 Joni Tuomisen mahtitykki siniviivalta päätti ylivoiman ja pysäytti kellot 1-4-maalin merkiksi.

Ottelu loppuun merkittiin vielä kolme rangaistusta, mutta lisämaaleja ei enää nähty. Tosin vierasjoukkue oli useampaan kertaan lähellä mm. Elmeri Kaksosen läpiajon sekä Scott Barneyn ja Simon Backmanin kovien vetojen myötä. Näissä kaikissa tapauksissa Ilveksen lauantai-illan paras pelaaja, Jani Hurme, onnistui estämään lisätakaiskut joukkueeltaan.

Lappeenrantalaiset kohti pudotuspelejä

SaiPan ykkösvalmentaja, Ari-Pekka Selin oli selvästi tyytyväinen joukkueensa esitykseen niin ykkösketjun, mutta myös puolustuspelaamisen osalta.



– Suunnitelmien mukaan meni, kuului nopea analyysi illan ottelusta.

– Kestettiin kova määrä alivoimaa ja pelattiin johdossa kypsä puolustuspeli.

Oli lappeenrantalaisvalmentaja valmis antamaan tunnustusta isäntäjoukkueellekin.

– Ilves oli todella hyvä tänään. Ilves teki työt, me maalit.

Joukkueensa mahdollisuuksista pudotuspeleihin ei Selin juurikaan halunnut spekuloida, vaan totesi lyhyesti.

– Tavoitteena on pudotuspelit niin kauan kuin se on teoriassa mahdollista.

– Nyt keskitytään KalPa-peliin.

Väsynyt Ilves

Ilveksen päävalmentaja Heikki Mälkiä myönsi joukkueensa olleen väsynyt. Joukkueen asenteessa hän ei nähnyt olleen puutteita, SaiPan saamat ylivoimamaalit vain veivät joukkueesta puhdin.

– Hyvällä otteella tultiin otteluun, mutta oli vaikeuksia päästä hyökkäysalueelle tänään.

– Ja jos päästiin, niin paluukiekkoihin ei päästy kiinni.

– Vaikea sanoa, miksi SaiPa on niin vaikea vastus Ilvekselle, mietiskeli Ilves-valmentaja sitä tosiasiaa, että kaikki Tampereen ottelut näiden kahden joukkueen välillä ovat päättyneet tällä kaudella lappeenrantalaisten voittoon. Ja päätyi esittämään vastakysymyksen.

– Mutta eikös SaiPa ole aina ollut vaikea vastus Ilvekselle?

» Lähetä palautetta toimitukselle