Ryhtiliikkeen aika

LIIGA / Ennakko
Lauantaina Hakametsässä kohtaavat runkosarjan voitosta taisteleva TPS ja kuuden parhaan joukkoon mielivä Ilves. Ilveksellä on takanaan neljän ottelun tappioputki ja nyt olisi ryhtiliikkeen aika.

TPS on ollut perinteisesti vaikea vastus Ilvekselle. Tälläkin kaudella edelliset ottelut ovat päättyneet kaksi kertaa TPS:n voittoon ja kerran pistejakoon. Edellinen kohtaaminen Hakametsässä päättyi niukkaan 1-1 -tasapeliin. Tällä kertaa ottelun panokset ovat kummankin joukkueen kannalta kovat:
TPS tarvitsee pisteitä runkosarjan voiton tavoitteluun, ja Ilveksen on vihdoinkin aloitettava pisteiden keruu säilyttääkseen asemansa kuuden parhaan joukossa.

Huono hetki taantumalle

Tupsukorvilla kulki peli loistavasti joulutauon jälkeen. Pisteitä napsahteli tilille tasaiseen tahtiin jopa hieman huonommallakin pelillä . Hetken aikaa vaikutti siltä, että Ilves taistelee jopa runkosarjan sijoituksesta numero kolme. Sitten tapahtui jotain, eikä Ilveksen peli ollut enää entisellään. Loistava liike, peli-ilo ja fyysisyys päättivät jättää joukkueen. Tämän jälkeen maalihanat ovat sulkeutuneet samanaikaisesti kun oman pään takaiskuventtiili on pettänyt. Neljässä viime ottelussaan Ilves on tehnyt yhteensä seitsemän maalia, kun taas vastustajat ovat heilutelleet verkkoa Ilves-maalivahtien takana 21 kertaa.

- Meidän pitää olla valppaana alusta asti, keskittyä hyvin ja olla hereillä erityisesti erien alussa. Ottelu kestää 60 minuuttia ja sen mukaan on pelattava, analysoi tilannetta Ilveksen päävalmentaja Vaclav Sykora tuoreeltaan hävityn HIFK-ottelun jälkeen.

Viimeisen viiden ottelun pistepörssi kertoo paljon Ilveksen tilanteesta. Kärjessä notkuu Erkki Rajamäki, joka on ollut loukkaantumisen vuoksi poissa kokoonpanosta jo parin ottelun ajan. Palloseuraa vastaan Ilveksen onkin löydettävä lääke, jolla sulkeutuneet maalihanat saadaan auki. Sarjatilannetta ajatellen lääke on löydettävä, vaikka se tarkoittaisi putkitonkien lainaamista Hakametsän huoltohenkilökunnalta.

Hunajata Tampereelle

TPS:n peli on ollut uomissaan jo pitkään, ja sen kyllä huomaa sarjataulukkoa katsomalla. Joukkue taistelee runkosarjan voitosta Kärppien kanssa. TPS pelasi edellisen ottelunsa Lukkoa vastaan Turussa. Kahden kovakuntoisen joukkueen kohtaaminen päättyi harvinaiseen 0-0 – tasapeliin, jossa etenkin maalivahdit loistivat osaamisellaan.

Vierasjoukkueenakaan TPS ei pelaa passiivista kyttäyskiekkoa, vaan pyrkii rakentamaan iloista hyökkäyspeliään. Tähän on kiinnitetty huomiota myös Ilveksen valmennusjohdossa.

- Huippujoukkueita vastaan ei saa pelata liian hyökkäysvoittoisesti, koska se usein antaa vastustajalle selviä maalintekotilanteita, kertoo Sykora.

Edellisissä otteluissa TPS:n joukkueesta on erottunut edukseen etenkin Mikko Koivu, joka on alkanut lunastaa häneen asetettuja odotuksia. Myös taskurakettinakin tunnettu Niko Mikkola on esiintynyt pisteiden valossa tehokkaana viime aikoina.

Odotettavissa tiukka peli

Erkki Rajamäen ja Tommi Jämingin pelikunto selviää vasta aamujäillä, joten Ilveksen lopullinen kokoonpano selviää juuri ottelun alla. Myös ottelun aloittavan maalivahdin nimi selviää vasta muutamaa tuntia ennen ottelua. Palloseuran kokoonpanosta puuttuu tällä kaudella hyvin tehopisteitä takonut Ville Vahalahti, mutta Vahalahden poissaolo ei TPS:n leveän materiaalin ansiosta ole kohtalon kysymys. Sen sijaan Ilves kaipaisi etenkin Rajamäen kovaa ja peräänantamatonta asennetta jäälle. Ottelun panokset huomioon ottaen illan ottelusta on odotettavissa jännittävä ja yleisöön menevä kiekkopeli.

» Lähetä palautetta toimitukselle