Jokerien valmiiksi pitkään sairaslistaan liittyi aiemmin päivällä sydänhäiriöistä kärsinyt Tomi Mäki. Nuori hyökkääjä kävi sairaalassa tutkimuksissa ja sai lekureilta viikon lepomääräyksen.
Suuresta miesvajauksesta huolimatta Jokerit ei suinkaan ole ainoa sairastumisista kärsinyt joukkue. Myös Blues joutui kokemaan flunssan kirot tänään pahimman kautta, maalivahti Sami Heinosen paljastuttua kuumesairaaksi pelin jo käynnistyttyä.
Peliä oli ehditty pelata vain kolme minuuttia, kun Tommi Turunen onnistui liruttamaan kiekon hävyttömän helposti Sami Heinosen längeistä. Heinosen epävireen syy paljastuikin miehen jättäessä kentän 14 pelatun minuutin kohdalla. Nopea avausmaali antoi Jokereille mahdollisuuden vetäytyä kuoreensa ja keskittyä oman maalin puolustamiseen. Peli olikin aina Bluesin kolmannen erän tasoitukseen saakka lähes täysin sinipaitojen hallinnassa, toisen erän ajoittaisia, mutta vaarallisia Jokeri-hyökkäyksiä lukuunottamatta.
Siistin ottelun kolmesta jäähystä kaksi nähtiin ensimmäisessä erässä. Kummatkin joukkueet pääsivät harjoittelemaan ylivoimakuvioitaan Marko Tuomaisen ja Sami Heleniuksen kaksiminuuttisten aikana. Jokerien yv-pelistä ei oikein meinannut tulla mitään, mutta Bluesin tavallisesti tehokas ylivoima sai todella hyvän pyörityksen aikaan. Se tärkein jäi kuitenkin jälleen puuttumaan.
Kotijoukkueen ensimmäisen erän paras maalipaikka siunaantui Jan Calounille 13 minuutin kohdalla, tämän päästyä puhtaaseen läpiajoon. Caloun harhautti sivulle, mutta loistavan pelin pelannut Pasi Häkkinen oli mies paikallaan. Jokereilla taas ei juuri todellisia maalipaikkoja erän toisella puoliskolla enää ollut.
Hyvän kuvan Bluesin ensimmäisen erän rynnistyksestä saakin tutkailemalla maalivahtien torjuntoja: seitsemän pelatun minuutin jälkeen Bluesin maalivahdeille kerääntyi yhteensä 4 torjuntaa ja Häkkiselle 8.
Jokerit avaa peliä
Toisessa erässä myös Jokerit sai otetta pelistä ja etenkin ykköskenttä Valtonen-Metropolit-Jantunen sai Bluesin pakiston sekaisin nopeilla syötöillään. Toisin kuin ensimmäisessä erässä, Jokerien puolustus onnistui painamaan kotijoukkueen hyökkäykset kulmiin. Vanha fraasi kertoo, ettei kulmista juuri maaleja tehdä, eikä tuossa totuudessa tänäänkään muutosta nähty.
Kun Sami Helenius otti ottelun toisen jäähynsä leivottuaan Marko Tuomaista, sai erän alun hakoteillä seikkaillut Blues jälleen pelin juonesta kiinni. Espoolaisten ylivoima käynnistyi hyvin ja joukkueella oli todella hyviä paikkoja tasoitukseen. Jokeri-pelaajat saavatkin kiittää pitkälti Häkkistä paikoin uskomattomista torjunnoista, mies kun tuntui ehtivän kiekkojen tielle mistä asennosta tahansa.
Heleniuksen jäähyn jälkeen Jokerien ykkönen osoitti jälleen vaarallisuutensa. Näin katsojan näkökulmasta ei voi kuin ihailla kolmikon yhteispeliä, niin saumatonta se parhaimmillaan on. Bluesin puolustus pyöritettiin muutamaan otteeseen jo täysin auki, mutta Myllyniemen hyvät torjunnat yhdistettynä puolustajien nöyrään työhön pelastivat espoolaiset uudelta takaiskulta.
Erän parhaan Jokeri-paikan sai 14 minuutin kohdalla Timo Vertala. Hyvässä nosteessa viime peleissä astellut JYP-kasvatti laukoi kuitenkin tolppaan. Ottelua tuomaroinut Levonen päätti tarkistaa tilanteen jostain syystä videolta, linjatuomarin vastustuksesta huolimatta. Tulos oli odotettu, ei maalia.
Kun Blueskin myllytti loppuerän vähemmän tehokkaasti, aloitettiin erätauon käytävävalmentaminen muuttumattomista 0-1-lukemista.
Blues tulee tasoihin – ja menettää pisteet
Jo toisessa erässä huomio kiinnittyi Bluesin erääseen perisyntiin – onnettomaan aloittamiseen. En uskaltaisi edes vilkaista aloitustilastoja tahattoman nauruhalvauksen pelossa, siksi surkeaa katsottavaa oli Blues-hyökkääjien aloittaminen. Oltiin sitten puolustus- tai hyökkäyspäässä, tulos oli lähes aina 100-0-aloitustappio. Onkin likipitäen kohtalon ivaa, että tällaiseen tilanteeseen itse pelikin lopulta ratkesi.
Ennen ottelun loppuhuipennusta tai anti-kliimaksia, lasien väristä riippuen, ehti kuitenkin tapahtua paljon muuutakin. Blues muun muassa tasoitti. Ja upeasti tasoittikin - eihän se tosin vaatinutkaan kuin reilut 30 laukausta kohti Häkkistä ja vähintään puolet siitä ohi Jokeri-vahdin. Kun kolmatta erää oli pelattu 53.10, päästi Tommi Pelkonen lopulta Blues-fanit tuskasta. Nuori puolustaja tälläsi hirveän hässäkän päätteeksi tasoituksen lähes tyhjään maaliin Häkkisen ollessa jään pinnassa aiemman torjuntansa jäljiltä.
Blues oli ennen tasoitusta hallinnut peliä lähes täydellisesti. Todella harvoin olen nähnyt Jokereita vietävän tuolla lailla – vieraissa tai kotona. Jokereilla oli kolmannen erän ensimmäisellä puoliskolla vain yksi organisoitu hyökkäys, muuten joukkue keskittyi pitkien viskomiseen ja tiukkaakin tiukempaan miesvartiointiin. Jokerien puolustukseksi täytyy toki sanoa, että miehistövajaus oli sitä luokkaa, ettei ole mikään ihmekään, jos pelaajat tuossa vaiheessa ottelua hiukan väsyivät.
Blues siis hallitsi peliä, nousi tasoihin ja sai voiton avaimet käteensä. Ja kas, mitä kävi? Yhtäkkiä joku kävi lukitsemassa sen tilan, jossa joukkue ennen tasoitusta henkisesti oli, heitti nuo voittoon vaadittavat avaimet pois - ja päästi Jokerit takaisin peliin.
Suureksi mysteeriksi allekirjoittaneelle jää se, mitä tuolla hetkellä tapahtui. Muuttiko valmennus peluutusta tai pelitapaa, vai iskikö pelaajiin yksinkertaisesti voittamisen pelko. Takaa-ajoasemassa kun ei ollut mitään menetettävää, mutta tasatilanteessa sitä jo olikin. Ihmismieli on monimutkainen kapine ja kun häviämiseen ehtii tottua, voi voittaminen ollakin hämmästyttävän hankalaa.
Vähemmän yllättäen loppu oli kuin Blues-fanin pahimmasta painajaisesta. Sinänsä ymmärrettävää; jos ei kerran itselle kelpaa, niin naapuri kyllä kiittää. Kun peliaikaa oli vajaa minuutti jäljellä, hävisi Markku Hurme oman päädyn aloituksen (jälleen) 100-0 hyvin pelanneelle Valtteri Filppulalle. Aloitusvoitosta kiekon otti niinikään kiitettävästi esiintynyt Markus Kankaanperä, joka teki sen, mikä voidaan vain Bluesille tehdä – voittomaali täydestä altavastaaja-asemasta pelikellon näyttäessä yli 59 minuuttia. Ei tarvinne sanoa, että epäuskon ja huvittuneisuuden tunteet risteilivät katsomossa kuin suomalainen tuulipukukansa Itämerta vapputärinöissä.
Kankaanperän voittomaali oli nopea, suoraan aloituksesta lauottu siniviivalämäri jonka ilman maskia tilanteessa ollut Myllyniemi päästi hieman liian helposti ohitseen. Suurin miinus menee kuitenkin, taas kerran, Bluesin aloittajalle, tässä tapauksessa Hurmeelle.
”Kyllä meitä koitellaan”
Näin siis pisteet päätyivät tiukan taiston jälkeen Jokereille. Joukkueen suoritus oli sairaslistan huomioiden erinomainen ja voittoon on joukkueen syytä olla tyytyväinen.
- Jos tänään tuli pisteitä, niin on niitä meiltä mennytkin tämän kauden aikana. Että eiköhän ne mee ennen pitkää kaikille joukkueille tasan, Hannu Jortikka totesi ottelun jälkeen.
Puheliaalla päällä ollutta valmentajaa huolestutti kuitenkin joukkueen loukkaantumissuma.
- Ei tää yhtään tästä helpotu. Huomenna on taas peli ja sunnuntaina ja tiistainakin on pelit. Mut ei täs mitään, me ollaan kuitenkin saatu pisteitä tavallaan varastoon, että ei tässä mitään.
- Jalkanen saadaan mukaan Spengler Cupiin, mut se on selvää, että kolme pelaajaa tarvitaan ainakin sinne vielä lisää. Mutta kun tullaan sieltä, niin meillä on edelleen sama tilanne edessä, Jokeri-luotsi harmitteli.
Illan vastustajan pelitapa oli Jortikalle selvä ja siihen olikin valmistauduttu.
- Bluesilla vähän tökkii, mutta alkukaudestahan ne voitti kaikki pelit täällä ja kaikki maalit tuli tosta maalin edestä ylivoimalla. Ei niitä kannata aliarvioida ollenkaan. Heiän pelitapa täällä on heittää kiekkoa ränniin ja lähtee karvaamaan sitä.
- Ja tää kenttä on ihan oma lukunsa koko SM-liigassa. Tää on tällanen pieni boksi, ettei oo ihmekkään, että puolustuksella oli paljon töitä, Jortikka luennoi.
- Kankaanperä ratkas heti kun sillä oli Rauman ilmastossa aikaa miettiä kaks erää siellä kopissa. Siellä on hyvät ilmat niin tuli sellua vähän päähän, turkulainen hauskuutti toimittajia.
Bluesin peli itsessään oli monella tapaa kuin jatkoa maanantain ottelulle. Itse peli oli ajoittain jopa todella hyvän näköistä, mutta tänään ei vain mistään mennyt sisään. Surkean aloittamisen lisäksi jälleen pisti silmään se, etteivät Calounin ketjukaverit olleet lähelläkään tshekin aaltopituutta. Hienon ottelun maanantaina pelannut Kari Kalto oli kuin varjo edellisestä ottelustaan, eikä Hurme näytä saavan miehen peittävää ikijäätä millään rikki.
Toimivan ykkösketjun merkitys on nykyliigassa todella suuri, sen on mm. Hifk ja juuri Jokerit osoittanut. Tämä lieneekin yksi Bluesin suurimpia kompastinkiviä tällä kaudella, tasapainoa ei tunnu löytyvän vaikka mitä yrittäisi.
Bluesin pukukoppikäytävältä löytyi tappion jälkeen todella pettynyt mies. Valmentaja Hannu Virta on saanut, osittain syyttäkin, tuntea niskassaan kannattajien ja median luomat menestysodotukset. Tänäänkin loistava taistelu kääntyi aivan viime hetkillä tappioksi.
- Harmittaa tosi paljon poikien puolesta. Koko ajan peli parani ja kolmas erä oli jo ihan hyvää jääkiekkoa. Maalit vaan puuttu.
- Meillä oli siinä ihan hyviä paikkoja, mutta… Kyllähän meitä koetellaan.
- Se kulminoitu siihen yhteen alotukseen. Kaikenkaikkiaan tää joukkue on parantanut koko ajan, ihan hyvä ilme on ollut, Virta jatkoi.
- Tästä vaan eteenpäin ja pitää vaan jaksaa henkisesti nää kaks peliä ennen joulua, pettynyt valmentaja lopetti.
Jokereiden armoton otteluohjelma heittää joukkueen jo huomenna SaiPaa vastaan Helsingissä. Blues taasen pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina Lahdessa Pelicansia vastaan.