Ottelu ja etenkin sen kolmas erä olivat kuitenkin vieraiden kurjasta nykytilasta huolimatta kaikkea muuta kuin huonoja. Blues ei ollut myöskään missään vaiheessa isäntiensä kanssa suuremmissa vaikeuksissa, etenkään tasaviisikoin pelatessa.
Espoolaisia avitti myös kahden jokeripuolustajan joutuminen pois pelistä kesken taiston. Martti Järventie ajettiin pelirangaistuksen myötä ulos kentältä. 19 vuotias pakkilupaus Sami Lepistö selvisi puolestaan bluespuolustaja Alangon polvitaklausesta ilmeisesti pelkällä puujalalla.
Isäntien työvoitto
Jokeriluotsi Jortikka ei suuremmin hehkutellut omiaan tai itseään voitokkaan pelin jälkeen.
- Tämä oli meiltä tämmöinen työvoitto. Kyllä viime päivien raskas ottelutahti tuntuu pelaajissa. Jos ottelurasitus ei tunnu jaloissa, niin se tuntuu päässä. Ei meillä ollut tänään kunnon liikettä, mietiskeli kuuden liigakullan valmentaja.
Bluesin pirteän alun pilasi heti kättelyssä Niko Niemisen ottama kahden minuutin jäähy korkeasta mailasta ajassa 01:08. Jokerien paljon puhuttu tulivoiman puute siniviivalta osoitti parantumisen merkkejä kun Markus Kankaanperä laukoi joukkueensa johtoon reilun minuutin ylioiman jälkeen. Syöttöpisteet kirjattiin viime aikoina profiiliaan nostaneelle Timo Vertalalle sekä Arto Tukiolle.
Ensimmäisessä erässä vihellettiin kaikkiaan kuusi jäähyä, joista yhteensä neljä kirjasivat tililleen jokerikippari Helenius sekä bluespuolustaja Sulku, kaksi molemmille. Ensimmäiseen erään ajoittui myös aiemmin mainittu, Sami Lepistön pelin lopettanut, polvitaklaus, josta Alanko istui oman kakkosensa.
Erän jäähysumasta huolimatta Bluesin tasoitus yhteen yhteen syntyi tasakentällisin. Blueskapteeni Alangon luja laukaus siniviivalta kilpistyi maskiin maalin edessä, josta kiekko kimposi suoraan Jukka Tiilikaisen lapaan. Ottelun alussa hieman tuntumaa etsinyt mutta lopulta mainion ottelun pelannut jokerivahti Häkkinen ei voinut millään ehtiä Tiilikaisen laukauksen eteen ja peli oli tasan.
Jokereilla oli vielä mahdollisuus siirtyä erässä uudelleen johtoon, mutta Jussi Pesosen laukaus avopaikasta onnistui vain kolistelemaan maalin sivurakenteita.
Voittomaali ottelun toisessa erässä
Jos ei Pesonen onnistunut maalinteossa vielä ensimmäisessä erässä, kirjattiin hänelle ottelun voittomaali reilu pari minuuttia ennen toisen erän päättymistä. Paljon aikaa kulmissa pyörimiseen pelissä käyttänyt isäntien hyökkääjistö yllätti kun Tommi turunen syötti kiekon nurkasta näppärästi Pesoselle parhaaseen maalintekosektoriin lähelle vasenta B-pistettä. Pesosen one-timeri siirsi Jokerit 3-1 johtoon.
Jo aiemmin yksi kauden ehdottomista jokerihahmoista Tomek Valtonen oli siirtänyt isännät neljällä kolmea vastaan ylivoimalla 2-1 johtoon ohjaamalla maaliin puolustaja Latvalan vedon siniviivalta. Bluesvahti Heinonen keskittyi tilanteessa enemmän maskia tekevän Valtosen kuin kiekon seuraamiseen.
Valtosella oli sormensa pelissä myös kun Martti Järventie ajettiin toisessa erässä ulos pelirangaistuksen seurauksena. Valtonen töytäisi laitakahinassa bluespuolustaja Bannisteria selästä sillä seurauksella että Bannister törmäsi Järventiehen. Järventielle vihellettiin tilanteessa selästätaklauksesta viisi minuuttinen ja protestoinnin seurauksena pelirangaistus, 20 minuuttia, päälle.
Ottelun kolmas erä oli hyvää fyysistä ja vauhdikasta jääkiekkoa, jota SM-liigassa ei koskaan nähdä liikaa. Molemmat maalasivat erässä vielä kertaalleen. Ensin isäntien Valtteri Filppula katkaisi bluespuolustaja Tero Määtän lepsun poikittaissyötön Bluesin siniviivalla ja kiisi maalintekoon ajassa 52:59. Vieraiden Niko Nieminen kaunisteli luvut neljään kahteen reilut neljä minuuttia ennen pelin päättymistä.
Bluespomo Christian ruuttu oli ottelun jälkeen tyynenä.
- Kyllä joukkueessa on sitoutumista. Tällä hetkellä ei vaan tunnu natsaavan. Pelaajia on potkittu syksyn mittaan aika paljon niin joukkueen johdon, valmentajien kuin mediankin taholta. Kannustus voisi joskus olla paikallaan, tuumaili Ruuttu.
Jokereista oli sivussa hyökkääjä Todd Warriner. Sivussa on myös pitkäaikaispotilas Mikko Ruutu. Puolustaja Lepistö pystynee pelaamaan seuraavassa ottelussa perjantaina Tapparaa vastaan.
- Suomen liiga ei ole mikään helppo paikka tulla keskenkuntoisena, kommentoi Jortikka Warrinerin poissaoloa. Täällä mennään kovaa eivätkä harjoittelemattoman paikat kestä kovin hyvin.
- Mutta emme ole ainakaan tässä vaiheessa liikkeellä pelaajamarkkinoilla. Me nostamme tarvittaessa junioreita mukaan joukkueeseen, summasi Jortikka.