Kauden puoliväli on takana ja kauden toinen puolisko pistetään käyntiin tänään Kajaanissa. Ensimmäinen ottelu joukkueiden välillä päättyi Hokin jatkoaikavoittoon ja Sportin Patrik Westerbackin loukkaantumiseen. Toinen kohtaaminen Vaasassa oli Sportin heiniä mutta mustana pisteenä oli jälleen Sportin avainpelaajan loukkaantuminen. Westerback on palannut kaukaloon mutta Miika Jämsä nilkuttaa vielä ensi vuoden puolelle. Sport-fanien harmiksi Westerback on maanantain kohtaamisessa pelikiellossa.
Hokki lähti kauteen sarjanousijalle kohtalaisen nimekkäällä joukkueella. Ottelut eivät kuitenkaan ole sujuneet kovinkaan ruusuisesti sillä sarjataulukossa Hokki majailee toiseksi viimeisenä. Joukkueen menestys on hieman liiaksi yhden ketjun pelaajien onnistumisten varassa.
Sport oli ennen kauden kauden alkua yksi ennakkosuosikki mutta varsin takkuisasti on vaasalaisten kausi lähtenyt käyntiin. Tappioita on tullut rutkasti mutta lähes kaikki vain yhden maalin tappiona. Viime aikoina Sport on kuitenkin piristynyt ja pelit ovat sujuneet paremmin kuin alkukaudesta.
Odotettavissa on hyvä ja vauhdikas ottelu. Joukkueiden välillä on pientä taisteluhenkeä, eikä vähintään pelaajavaihtojen takia. Viime kauden Sportin joukkueesta Hokissa pelaavat ykkösketjun Sami Kaartinen ja Kimmo Happo. Sportissa pelaa alkukaudesta Hokissa pelannut Harri Korpela.
Hapon pelaaminen on vielä epävarmaa, Marko Kilpeläinen on leikkauksen jäljiltä varmuudella poissa.
Sportilta poissa ovat Miika Jämsä ja Kristian Hjerpe jalkavammojen vuoksi. Janis Sprukts palasi Latviaan henkilökohtaisen syiden vuoksi.