HPK:ta kausilla 2007-2010 edustanut hyökkääjä Joonas Vihko palaa takaisin Kerhoon. Vihko on pelannut kolme edellistä kauttaan Ruotsin Luulajassa, mutta nyt hyökkääjä liittyy jälleen HPK:n liigamiehistöön. Pallokerho ja Vihko ovat allekirjoittaneet kahden vuoden sopimuksen.
Vihko kiekkoili viimeksi HPK:ssa kaudella 2009-2010, jolloin Kerho voitti hopeaa. Vihko itse takoi tuolla kaudella ennätystehopisteensä 25+15=40. Kaudet 2010-2013 Vihko pelasi Ruotsin Elitserien-liigassa Luulajan joukkueessa. Mies voitti Luulajassa European Trophyn mestaruuden ja Elitserienin hopeaa.
HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela on tyytyväinen saadessaan Vihkon takaisin Kerhon miehistöön.
- On hienoa, että Vihko päätti tulla takaisin Kerhoon. Saamme erinomaista maalintekotaitoa, nopeutta ja taistelijan, joka ei anna tuumaakaan periksi missään tilanteessa. Vihko sopii mainiosti nykyisen joukkueemme ilmeeseen, Korpela kommentoi.
Vihko itse on myös mielissään paluustaan Hämeenlinnaan.
- On hienoa palata takaisin HPK:hon. Sain pelata neljä hienoa vuotta aiemmin Hämeenlinnassa ja koko ajan sen jälkeen on ollut sellainen olo, että HPK on joukkue, johon SM-liigassa voisin vielä palata, Vihko sanoi.
HPK solmi myös kahden puolustajan kanssa sopimukset
HPK on perjantaina allekirjoittanut sopimukset myös puolustajien Jyri Niemen ja Ville-Veikko Eerolan kanssa. Niemen sopimus on muotoa 2+1 ja Eerolan 1+1- vuotinen.
Niemi on 22-vuotias puolustaja, joka on kiekkoillut kuusi edellistä kauttaan Pohjois-Amerikassa. Puolustaja on pelannut urallaan 65 AHL-ottelua ja lisäksi mies on hankkinut kokemusta myös ECHL- ja WHL-sarjoista. Niemi on isokokoinen puolustaja, sillä mies on pituudeltaan 187-senttinen ja painoa Niemellä on 96 kiloa.
Ville-Veikko Eerola puolestaan liittyi Kerhon joukkueeseen jo tammikuussa. Eerola edusti Pallokerhoa jo edelliskauden loppupuoliskolla. Viime kaudella Eerola pelasi HPK:ssa viisi ottelua. Nyt Kerho ja Eerola ovat solmineet jatkosopimuksen. Eerola on iältään 21-vuotias ja on Pallokerhon oma kasvatti.
Eerolan tavoin myös Niemi on HPK:n oma kasvatti ja Hämeenlinnassa vietetyt juniorivuodet ovatkin iso syy siihen, miksi HPK puolustajien kanssa sopimukset solmi.
- Sekä Niemi, että Eerola ovat omia junioreita ja haluamme tarjota mahdollisuuden kehityksen jatkumiseen. Molemmat ovat tehneet hyvää tulosta juniorivuosiensa jälkeen, kertoi HPK:n pelaajakoordinaattori Janne Laukkanen.