Sibir jätti turnausisännät nollille
HPK:n isännöimän turnauksen toinen ottelu lähti käyntiin reippaasti ja ensimmäinen erä tarjosi tasapuolisesti vauhdikasta kiekkoa koko rahan edestä. Tämän jälkeen vieraat ottivat hallitsevamman roolin, tekivät tarvittavat pari maalia, ja Mikko Koskisen hoitaessa loput, vei Sibir voiton 2-0.
Aleksei Kopeikin painoi voimalla maalille.
Liike-energiaa oli liikaa ja Kopeikin päätyi selälleen.
HPK:n tuore kapteeni Joonas Vihko näytti joukkuetovereilleen esimerkkiä.
Jarno Koskiranta oli tarkan vartioinnin alla.
Stepan Sannikov karkasi alivoimalla läpiajoon, mutta Juuse Saros sai pidettyä kiekon kurissa.
Artem Voroshilo pääsi yllättämään Ossi-Petteri Grönholmin.
Vladimir Butuzov yrittämään rangaistuslaukausta, mutta laukoi ohi maalin.
Jonas Enlund kikkaili vahvasti hyökkäysalueella.
Joni Tuulola ja Sergei Shumakov väänsivät toisiaan kumoon.
Jesse Saarisen etenemistä jarrutettiin voimalla.
Marek Viedensky hämmensi vastustajan maalilla.
Sibirin pelaajat ottivat tilan pois kotijoukkueen pelaajilta.
Mikko Koskisen torjunnat pitivät lopusta huolen.
Santeri Vuotin ja kumppaneiden yritykset estettiin kerta toisensa jälkeen ja Sibir vei voiton.
Kaikki kuvakoosteet
Jakub Málek torjui kaikki HPK:n vedot ja lisäsi hämeenlinnalaisten tuskaa
LIIGA | 21.9.2024 10:10
HIFK väänsi viimein voiton Nokia-areenalta
LIIGA | 20.9.2024 22:34
HIFK iski viisi ylivoimamaalia HPK:n verkkoon ja jatkaa voittojen tiellä
LIIGA | 18.9.2024 22:22
- 1 / 1360
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Haastattelu
Pelikaaninutun oranssiin vaihtanut Jesse Kiiskinen tuli Kerhoon kehittymään: “Tavoitteeni on kehittyä joka päivä"
LIIGA | 14.9.2024 9:00
Uutinen
HPK:lle lisää aiemmilta vuosilta Liigasta tuttuja ulkomaalaisia − ruotsalainen Brodecki Hämeenlinnaan
LIIGA | 13.9.2024 11:28
Uutinen
HPK:lle täydennystä loukkaantumisten runtelemaan pakistoon – Roni Allén palaa Liigaan kuukaudeksi
LIIGA | 11.9.2024 14:24
Artikkeli
Kärpät ja Tappara ylitse muiden median veikkauksissa – Kiekko-Espoota povataan heti pudotuspeleihin
LIIGA | 9.9.2024 18:30