Oman mausteensa kamppailuun tuo jo ovella kolkuttavat pudotuspelit. Mestiksen piikkipaikalle siirtynyt Jukurit on vain kaksi pistettä edellä Kouvolan KooKoota. JYP-Akatemia puolestaan kamppailee sijoista 3-5 yhdessä TUTOn ja Hokin kanssa, joten panokset eivät voisi olla huonommat runkosarjaottelulle.
Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana viidesti. Kamppailut olivat – etenkin alkukaudesta – hyvin tasaisia, eikä suuria maalijuhlia tuskin ole tiedossa keskiviikkonakaan. Sarjakärki Jukurit johtaa keskinäisiä kohtaamisia vain otteluvoitoin 3-2, mikä kertookin osansa JYP-Akatemian vaarallisuudesta.
Jukureiden kuntopuntarissa on havaittavissa selvä positiivinen käyrä. Loka- ja joulukuun vaikeudet ovat tipotiessään, sillä mikkeliläiset ovat taipuneet ainoastaan kahdesti vastustajalleen kymmenessä edellisessä ottelussa.
Näistä otteluista Jukurit onnistui voittamaan tärkeät kamppailut KooKoota ja TUTOa vastaan. Vaikka mikkeliläiset hävisivät niukasti LeKille ja KeuPalle, on joukkuetta erittäin vaikeaa voittaa tällä hetkellä.
JYP-Akatemian edelliset kymmenen ottelua kalpenevat hieman Jukureille: joukkue on voittanut niistä ainoastaan puolet. Mukaan mahtuu muun muassa elintärkeä vierasvoitto Kouvolasta lukemin 3-4 sekä viimeisimpänä niukka tappio KeuPalle luvuin 3-4.
Jyväskylässä ketjut vakiintuneet - Mikkelissä odotetaan taustatukea
Jyväskyläläisten suurin vaikeus on viime aikoina ollut puolustuspelaaminen. Tilannetta tuskin helpottaa se, että Jukureiden Oula Palve ja Mestiksen helmikuun pelaajaksi valittu Miikka Männikkö ovat tällä hetkellä lyömättömässä vireessä ja erittäin vaikeita pideltäviä.
Kotijoukkueen puolelta on kuitenkin tapahduttava heräämistä myös alemmista ketjuista. Loukkaantumisten jälkeen palanneiden Anthony Guttigin ja Riku Pitkäsen on ryhdyttävä antamaan taustatukea ykkösketjulle myös pisteiden muodossa.
Jukureiden ei pidä kuitenkaan unohtaa JYP-Akatemian ratkaisuvoimaa. Jyväskyläläisten tehokaksikkona häärivät Samu Markkula ja Topi Nättinen, joista jälkimmäinen viimeisteli taannoin hattutempun Kiekko-Vantaan verkkoon.
JYP-Akatemian tilannetta helpottanee myös se, että päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi on alkanut vakiinnuttamaan ketjukoostumuksia. Kemiaa onkin ollut havaittavissa muun muassa kaksikolla Mikko Virtanen-Samuel Salonen.
Mikäli jyväskyläläiset onnistuvat torjumaan Jukureiden alun rynnistyksen, on heillä mahdollisuudet ryöstää pisteet mukaansa. Kaikesta huolimatta luvassa on erittäin tärkeä ja suuri kamppailu, jonka tulosta saadaan jännittää hamaan loppuun asti.