U18: Suomi haastaa Kanadan - Panoksena lohkon piikkipaikka

MAAJOUKKUE / Ennakko
Onnistuuko Pikkuleijonat olemaan niskan päällä myös Kanadaa vastaan?
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen alkulohkot saadaan päätökseen tiistain aikana. Suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu Zugin päiväotteluun, jossa Pikkuleijonat haastaa Kanadan. Samalla luodaan katsaus muihin alkulohkon päätösotteluihin.

Kanada ja Suomi pitivät molemmat välipäivän eilen maanantaina. Kumpikin joukkueista viilettää kolmen ottelun voittoputkessa, eikä turnauksessa kukaan ole onnistunut pysäyttämään Pikkuleijonia tai kanadalaisia. Nyt on kuitenkin aika katsoa kumpi on ansainnut lohkovoiton.

Suomella on alla hiukan nihkeä ottelu Latviaa vastaan. Vaikka Pikkuleijonat kairasi 3-1-rutiinivoiton baltialaisista, niin se ei ollut missään nimessä parhaimmillaan. Potentiaalia varastosta löytyy silti vielä paljon, joten kirvestä ei kannata heittää kaivoon.

Kanada puolestaan väänsi tiukan kamppailun Tšekkiä vastaan sunnuntai-iltana. Vaahteranlehtien 3-2-voittoon päättynyt ottelu olisi hyvinkin voinut kääntyä tšekkiläisille, mutta tasaisessa väännöissä pienet asiat ratkaisevat.

Tšekki-ottelussa se oli Kanadan ylivoima, joka on pyörinyt turnauksen alkupuolella hyvällä prosentilla. Kanada voitti ottelun lopulta ylivoimaosumalla, joka syntyi kaksi maalia ottelussa tehneen Anthony Beauvillierin lavasta.

Vaikka Kanadan ylivoimaprosentti on yli 35, niin Pikkuleijonien ylivoima on toiminut vielä paremmin. Suomalaiset ovat toimittaneet kiekon pussiin yli 36 prosentin varmuudella miesylivoimalla.

Perusvarma maalivahti ja erikoistilanteet voitonavaimina

Pikkuleijonien vahva erikoistilannepelaaminen voikin olla avain ennakkoon hiukan vahvempia vaahteranlehtiä vastaan. Hyvin pyörineen ylivoiman lisäksi Pikkuleijonat taitaa alivoiman, joka ei ole murtunut turnauksen aikana vielä kertaakaan.

Nyt Pikkuleijonien erikoistilannepelaaminen laitetaan kuitenkin ensimmäistä kertaa todelliseen testiin. Nähtäväksi jää, pysyvätkö huikeat erikoistilanneprosentit vielä Kanada-ottelun jälkeen.

Yksilötaidossa Kanada on kenties hiukan edellä, mutta Pikkuleijonien joukkuepelaaminen on parhaimmillaan näyttänyt tässä turnauksessa varsin mainiolta. Tiivis viisikkopelaaminen ja turhien virheiden karsiminen omassa päässä ovat olennaisia elementtejä, kun kiekkotaitava Kanada hyökkää.

Maalivahtipelissä Suomella on etu. Kaikki kolme aiempaa ottelua Suomen maalia vartioinut Veini Vehviläinen on pelannut varmasti. Vaikka torjunta-asennot ovatkin välillä olleet mitä mielenkiintoisimpia, niin kumi on tarttunut yli 96 prosentin varmuudella.

Kanadan maalilla seisoo todenäköisesti Zachary Sawchenko, jonka meno ei ole ollut läheskään yhtä vakuuttavaa. Välillä nuoren kanadalaisvahdin taakse on uponnut kiekkoja todella helposti. Sawchenkon tulee parantaa pelaamistaan, mikäli Kanada mielii pitkälle turnauksessa.

Puolivälierissä vastassa joko Ruotsi tai Slovakia

Panoksena Suomi-Kanada-ottelussa on B-lohkon piikkipaikka. Koska Tšekki hävisi aiemmin sekä Kanadalle että Suomelle, niin se ei enää nousee voitollakaan ohitse kummastakaan. Näin ollen panokset ovat kovat.

Olettaen, että Saksa ei tee jättiyllätystä ja kaada Yhdysvaltoja B-lohkon päiväottelussa, niin Kanada ja Suomi kohtaavat joko Slovakian tai Ruotsin. Ruotsin lopullinen lohkosijoitus selviää, kun tänään Luzernin Venäjä-Ruotsi-iltaottelu on päättynyt.

Mikäli Venäjä voittaa ottelun, niin Ruotsi kohtaa B-lohkon voittajan ja Slovakia lohkokakkosen. Mikäli Ruotsi taas kauhoo puhtaan kolmen pisteen voiton Venäjästä, niin se kohtaa B-lohkon kakkosen ja Slovakia B-lohkon voittajan.

Isäntämaa Sveitsi kohtaa Tšekin iltaottelussa Zugissa.
Isäntämaa Sveitsi kohtaa Tšekin iltaottelussa Zugissa.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org

Yhdysvallat - Saksa

Yhdysvaltojen ja Saksan kohtaamisessa ei ole ennakkoon yhtään mitään epäselvää. Saksa on hävinnyt kaikki aiemmat ottelunsa tässä turnauksessa, eikä ole mitään taikakeinoja, jolla saksalaiset voisivat kaataa ikäryhmän kärkimaan.

Voitollaan Yhdysvallat varmistaisi lohkon toisen sijan, mutta A-lohkon piikkipaikkaa pitävä Venäjä ei ole enää ohitettavissa, sillä itänaapurin juniorit yllättivät Yhdysvallat turnauksen avausottelussa viime viikon torstaina.

Ruotsi-Venäjä

Voitollaan Venäjä vankistaisi paikkaansa A-lohkon piikkipaikalla, mutta on jo varmistanut voittonsa Luzernin lohkossa. Näin ollen panosta on ainoastaan Ruotsilla.

Ruotsi kompastui turnauksen avausottelussa Slovakiaan, joka on nyt onnistunut nousemaan A-lohkon kolmannelle sijalle. Mikäli Ruotsi voittaa Venäjän, niin se siirtyy A-lohkon kolmanneksi Slovakian tilalle.

Kävi ottelussa miten vaan, niin Ruotsi kohtaa puolivälierässä joko Suomen tai Kanadan. Asia riippuu siitä, miten Ruotsi-Venäjä-ottelu ja Kanada-Suomi-ottelu päättyvät.

Tšekki-Sveitsi

Tšekki ja Sveitsi ratkaisevat B-lohkon kolmannen ja neljännen paikan. Näin ollen ottelusta voittaja etenee puolivälieriin A-lohkon toiseksi sijoittunutta vastaan, joka hyvin todennäköisesti on Yhdysvallat.

Isäntämaa Sveitsin maanantai-iltana ottama voitto Latviasta oli joukkueelle tärkeä, sillä pudotuspelipaikka on nyt varma. Sveitsiä on ennakkoon vaikea nähdä välierissä, mutta kuten Tšekin edellisessä ottelussa Kanadaa vastaan nähtiin, että tšekkiläiset pystyvät haastamaan isompansa.

Tšekki saa otteluun tärkeän lenkin mukaan joukkueeseen, sillä Jakub Zboril palaa tšekkiläisten vahvuuteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle