Hokilta vahva revanssiviikonloppu - voitto molemmista otteluista

MESTIS / Raportti
Tuukka Smura pelasi loistavasti Hokin maalilla.
Kuva © Antti Varonen
Hokki ja RoKi kohtasivat revanssiviikonlopun toisessa ottelussa Kajaanissa. Hokki voitti molemmat ottelut, ensimmäisen Rovaniemellä 1-3 ja toisen puhtaasti 3-0, ja saalisti kahdeksan pistettä.

Ottelu alkoi räväkästi, kun IPK:sta lainalla oleva Niko Putkonen iski ensimmäisen minuutin aikana loistavasta Mikael Seppälän pystysyötöstä uransa ensimmäisen Mestis-maalin ja vei Hokin 1-0-johtoon. Rovaniemeläisille tarjottiin mahdollisuutta tulla peliin mukaan, kun Seppälä joutui ottamaan koukkaamisjäähyn RoKi-pelaajan karattua läpiajoon. He eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan edes pakkopeliä pyörimään isäntien puolustusalueelle.

Vierasjoukkue otti myös kaksi rangaistusta ensimmäisen erän toisella puoliskolla, kun Marco Zorec joutui istumaan koukkaamisesta ja Olli-Aleksi Pietilä puolestaan kampituksesta. Kuitenkin kajaanilaisten takkuileva ylivoimapeli jatkui edelleen ja pelin tilanne oli rangaistusten jälkeenkin 1-0.

Hokki jatkoi tehokasta peliä

Ottelun toinen erä oli hienoista rovaniemeläisten hallintaa, mutta maalit jäivät vierailta puuttumaan. Molemmat joukkueet ottivat toisessa erässä kaksi rangaistusta. Mikko Männistön istuessa jäähyllä pelin viivyttämisestä, iski Hokissa lainalla oleva kärppähyökkääjä Aku Kestilä kajaanilaiset kahden maalin karkumatkalle.

RoKi ei saanut hyödynnettyä kumpaakaan ylivoimaa, mutta pakkopeli pyöri Hokin alueella mallikkaasti ja muutama veto tulikin maalille, mutta loistavassa iskussa oleva Tuukka Smura piti maalinsa puhtaana. Hokki-puolustaja Taneli Siikaluoma joutui jättämään pelin kesken, kun häneen kohdistui kyseenalainen taklaus, jonka seurauksena hänen jalkansa ei kestänyt pelaamista.

RoKi jatkaa jäähyilyä ja Hokki karkaa

Kolmannen erän alkupuolella Hokki karkasi rovaniemeläisiltä, kun Antti Kurkinen avasi tämän kauden maalitilinsä ja vei kajaanilaiset jo kolmen maalin päähän.

RoKi otti Hokin 3-0-maalin jälkeen vielä kolme jäähyä, jotka murskasi viimeistään vieraiden mahdollisuudet voitosta. Hokki ei saanut kuitenkaan tulosta aikaiseksi näillä ylivoimilla, kun RoKi pelasi hyvää alivoimaa ja maalille tulleet laukaukset torjui hyvin pelannut Toni Eskelinen, loppulukemista huolimatta.

Hokki saalisti revanssiviikonlopusta kahdeksan pistettä voittamalla molemmat ottelut. Hokin pelit jatkuvat keskiviikkona JYP-Akatemiaa vastaan Kajaanissa ja RoKi isännöi liiganousija Jukureita Lappi Areenalla Rovaniemellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle