Peliittojen terävä alku riitti takaamaan voiton LeKistä
Talven ja lumisateen lisäksi Lempäälään saapui myös heinolalaisjoukkue Peliitat. Vaikka LeKi näennäisesti hallitsikin ottelua, oli Peliitat parempi hyödyntämään annetut tilaisuudet. Vierasjoukkue ottikin jo ensimmäisessä erässä kahden maalin kaulan, joka riitti saattelemaan heinolalaiset 2-3-vierasvoittoon.
LeKi tuntui nukkuvan ottelun ensiminuutit. Peliitat käytti tilanteen hyödykseen ja otti johtoaseman jo kolmen minuutin jälkeen.
Dominik Hrachovinalle ottelun alku ei ollut mikään päiväuni. Ennen kuin kuusi minuuttia oli täynnä, Peliitat meni jo 0-2-johtoon.
Vaikka Peliitat johti maalien valossa, oli LeKi muutoin niskan päällä ja piti peliä heinolalaisten alueella.
Roope Elimäki teki Hrachovinalle maskia.
Juha Juujärvi laskeutui takariviltä pitämään rauhallista puhuttelua.
LeKi sai lopulta kiekon maaliin hieman odottamattomalla hetkellä, joukkueen pelatessa alivoimaa. Henri Tuominen ujutti lätkän sisään läpiajon päätteeksi.
Jimi Santalalla oli kuuluisa tuhannen taalan paikka tuoda joukkueensa mukaan peliin, mutta mies suti kiekosta ohi.
Peliittojen valmennuksella oli asiaa tuomaritoiminnasta.
Henri Ruotsalainen yritti pujotella sinipaitojen ohi.
Peliittojen Emil Larmi oli yksi joukkueensa avainpelaajista. Mies venyi kiekon eteen lopulta 34 kertaa.
Miika Heikkilän tapa pitää vastustaja kurissa.
Ottelu sai hieman surkuhupaisankin piirteen, kun kotijoukkueen huoltopuolelta huudeltiin Peliittojen vaihtoaitioon pelin ulkopuolisia asioita.
Turhanpäiväisen väittelyn lopettamiseen vaadittiin Ville Bergströmin isällisiä käskyjä.
Heikkilä nosti Kisan enää maalin päähän, kun pelikellossa oli 53:48.
Peliitat oli lähellä ratkaista pelin tyhjiin, mutta kotijoukkueen puolustus piti pintansa.
Peliittojen riveissä oltiin selvästi iloisia lopputuloksesta ja hyvin sujuneesta revanssiviikonlopusta.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-konkari Tyler Redenbach valmentaa ensi kaudella Rautaliigassa, Vili Sopasen pelaajaura jatkumassa Peliitoissa
Muut Sarjat | 12.9.2024 17:42
Uutinen
FPS putoaa Mestiksestä, Hokki ja Pyry pelaavat viimeisestä sarjapaikasta
MESTIS | 23.3.2024 19:41
Haastattelu
Tappara-legendan poika oli lähellä johdattaa Liikunnan Riemun suuryllätykseen Suomi-sarjassa
Suomi-sarja | 7.3.2024 9:22
Uutinen
Heinolasta kajahti – entiset Liiga-konkarit Ryan Glenn ja Tyler Redenbach viilettävät loppukauden Peliitoissa ja II-divisioonassa
Muut Sarjat | 15.2.2024 23:37
Uutinen
Liigakonkari Vili Sopanen palaa kiekkokentille II divisioonassa
Muut Sarjat | 13.2.2024 15:15