Jäähyjen sävyttämä ottelu lähti tasaisesti liikkeelle. Molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti keskialueella, eikä maalipaikoilla ottelun alussa juhlittu.
Venäjä otti ottelussa seitsemän jäähyä ja Slovakia pääsi koettamaan ylivoimalla maalintekoa. Venäjän tiivis puolustusneliö piti kuitenkin hyvin hyökkääjät kurissa.
Venäjän Artur Lauta aloitti maalinteon. Slovakian maalille oli jätetty liikaa tilaa, ja siniviivalta heitetyn kiekon sai Lauta lyödä rauhassa verkkoon.
Slovakia pääsi pelaamaan 40 sekuntia ylivoimaa viidellä kolmea vastaan, mutta se ei saanut tulosta aikaiseksi. Hyökkäyksiä ei saatu päätettyä laukaukseen ja joskus ne pysähtyivät paitsiovihellykseen. Joukkueen vaihtoaitiossa alkoi näkyä turhautumisen merkkejä pelaajien välillä.
Venäjä käytti tekopaikkansa paremmin hyväkseen ja teki ottelussa toisen maalinsa. Tilanne lähti liikkeelle kulmaväännöstä, jonka Slovakian Patrik Koch hävisi. Maalivahti Adam Huska yritti peittää kiekkoa alleen, muttei onnistunut. Sekavan tilanteen päälle Yegor Rykov lopulta viimeisteli osuman.
Venäjä sai kyseenalaisen jäähyn, kun se oli ylivoimalla maalinteossa. Andrei Svetlakov työnnettiin Huskan päälle ja tuomari antoi jäähyn estämisestä. Svetlakov protestoi tuomiota voimakkaasti, eikä vaihtopenkin takanakaan oltu tyytyväisiä ratkaisuun.
Slovakia pääsi kaventamaan heti jäähyä seuranneesta aloituksesta. Matus Sukel voitti aloituksen ja Christian Jaros laukoi kiekon maaliin. Tilanteessa joukkueet pelasivat tasavajaalla.
Venäjä sai hyökkäyksien päätteeksi hyvin tilanteita vastustajan maalille. Slovakia haki ratkaisua heittämällä kiekkoa vastustajan päätyyn, mutta varsinkin ottelun loppua kohden alkoi joukkueella luistin painaa.
Maalineduskahakassa Pavel Kraskovsky työnnettiin slovakkipuolustajan toimesta maalivahdin päälle, mutta tästä tilanteesta ei rangaistuksia vihelletty. Venäjän vei yllättävän tasaväkisen taiston lopulta 2-1.