KalPan tehottomuus ojensi voiton avaimet Ässille

LIIGA / Raportti
Mullane oli Ässien ykköstähti tiistaina.
Kuva © Timo Savela
KalPa ja Ässät kiekkoilivat tiukan ottelun tiistaina. Loppulukemat 1-3 (0-1, 0-0, 1-2) olisivat voineet olla hyvinkin toisenlaiset, mikäli KalPa olisi saanut edes kohtuullisesti tehoja irti pelistään. Nyt voitto matkasi Poriin Ässien paremman terävyyden ansiosta.

Ässät vei ottelussa myös laukaukset maalia kohti niukasti lukemin 31-25. Se ansaitsi voittonsa periksiantamattomuudellaan ja taistelullaan. Joukkueen kirkkaimpana tähtenä tuikki yhdysvaltalaishyökkääjä Pat Mullane, joka iski tehot 1+1. Myös maalivahti Ari Ahonen oli oleellisessa osassa 24 torjunnallaan.

Avauserä kiekkoiltiin vaihtelevissa merkeissä. Pelinhallinta aaltoili puolelta toiselle ja varsinkin KalPa kunnostautui takakarvaamisessa ja sitä seuranneissa tilanteidenluonneissa. Luotuja paikkoja ei saatu kuitenkaan hyödynnettyä.

Ässät sen sijaan ei saanut luotua vastaavia määriä maalipaikkoja, mutta porilaisten luomat tilanteet olivat järjestään vaarallisempia. Yksi näistä tilanteista tuottikin ottelun avausmaalin, kun Mullane karvasi kiekon KalPa-puolustukselta maalin takana ja tarjoili kiekon maalin eteen Jarno Kärjelle, joka löi sen sisään.

Kumpikin joukkue pääsi testaamaan ylivoimaansa kertaalleen erässä, mutta niiden laadut jäivät kauas parhaasta. Täten Ässät sai pidettyä itsensä johtoasemassa erätauolle saakka.

Tehotonta, niin tehotonta

KalPa laittoi heti toisen erän alkuun pystyyn melkoisen mylläkän. Ässät oli aivan hätää kärsimässä, eikä se ensimmäiseen reiluun kolmeen minuuttiin saanut mitään järjestelmällistä aikaiseksi.

Tilanteeseen voitiin kuitenkin olettaa muutosta ajassa 23.51, kun KalPan Antti Kalapudas otti 2+2 minuutin jäähyn korkeasta mailasta. Porilaisten ylivoima oli kuitenkin lähinnä surkuhupaisaa, sillä joukkue sai tasan yhden laukauksen maalia kohti koko neljässä minuutissa.

KalPan hallinta jatkui samanlaisena erän puolivälinkin tienoilla. Ässien pelissä ei meinannut olla tolkkua, mutta kuopiolaisetkaan eivät saaneet niin millään hyödynnettyä omia mahdollisuuksiaan.

Ja kyllä Ässätkin alkoi saada paremmin otetta pelistä mitä pidemmälle erä eteni. Sen peli ei ollut ehkä niin kaunista kuin KalPan, mutta se pommitti Eero Kilpeläisen maalia lopulta ihan kiitettävällä intensiteetillä. Aivan erän lopulla nähtiin harvinainen tilanne, kun Ässät pyöritti siirretyn rangaistuksen aikana yli minuutin ajan kuudella viittä vastaan maalin ollessa ainut asia, joka jäi uupumaan.

Kun maalia ei ylivoimallakaan tullut, erä päättyi maalittomana. Tätä ei olisi helpolla uskonut erän tapahtumia seuraillessa. Maalivahdeilla, kotijoukkueen Kilpeläisellä ja vieraiden Ahosella, oli tähän vahva osansa.

Tehottomuus kostautui lopullisesti

Ässät aloitti päätöserän kahta aiempaa erää selkeästi vahvemmin. Reilun kolmen minuutin pelin jälkeen se hyödynsi vahvan alkunsa, kun KalPa-maalivahti Kilpeläinen tunaroi päädystä pompanneen kiekon suoraan Toni Kallelan lapaan ja Kallela veivasi kiekon maaliin.

Tämän jälkeen KalPa hukkasi illan toisen ylivoimansa ja illan pelille ominaiseen tapaan Ässät nappasi otteen pian itselleen. Ote myös realisoitui reilun kahdeksan minuutin kohdalla Mullanen iskiessä vieraiden illan kolmannen osuman.

KalPa ei meinannut saada tehoja otteisiinsa oikein millään kolmannenkaan erän aikana. Sille tarjoiltiin ylivoimaakin, jonka se hukkasi. Laadukkaiden maalipaikkojen luonti tuotti tuskaa. Loppukirikin vaikutti melko epätoivoiselta yritykseltä, kun takamatkaa oli jo kolme maalia.

Kuopiolaiset ottivat kuitenkin Kilpeläisen pois maalilta reilua kolmea minuuttia ennen loppua. Se yhdistettynä aikalisään tuotti viimein tulosta reilu minuutti ennen loppua, kun Janne Keränen rikkoi kuparisen. Ässät vei silti kolme pistettä mukanaan lukemin 1-3, koska enempää tulosta ei nähty viimeiselläkään ylivoimalla.

Voitollaan Ässät vahvisti mahdollisuuksiaan nousta vielä pudotuspeleihin. Matkaa kymmenettä sijaa miehittävään Sportiin on enää vain kaksi pistettä. KalPa jatkaa edelleen kahdeksantena. KalPan kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla TPS:ää vastaan. Ässät kohtaa puolestaan seuraavaksi Kärpät vieraissa torstaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo