Molemmat joukkueet saapuvat Kajaaniin matkan takaa, sillä Hokki pelasi perjantaina Jyväskylässä, ja K-Vantaa Rovaniemellä. Molemmat joukueet ratkoivat voittoa pitkän kaavan kautta, kun kummankin kohtalona oli voittomaalikilpailussa kärsitty niukka tappio, Hokilla lukemin 3-2 ja K-Vantaalla 5-4.
Myös molempien joukkueiden pelaamisesta löytyi perjantaina paljon samankaltaisuuksia. Molemmat karvasivat ahnaasti, ja myös aloittivat erät hyvin. Vantaalaiset onnistuivat hyödyntämään hyvän aloituksensa nopealla 0-1-maalilla, ja vastaavasti Hokki kärsi ensimmäisen takaiskuosuman vain reilun minuutin pelin jälkeen.
Sairastuvalta apuja tehottomuuteen
Hokki kärsi ennen maajoukkuetaukoa avainpelaajien loukkaantumisista. Erityisesti hyökkäyspäässä vajautta oli paljon, ja nyt vahvuuteen palannut kolmikko Niklas Näppi, Timo Hiltunen ja perjantaina kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Teemu Huttu ovatkin tervetulleita vahvistuksia. Omien miesten lisäksi Hokki sai apuja yhteistyöseura Kärpistä, kun Tuomas Vartiainen liittyi kajaanilaisten vahvuuteen toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.
Huttu ja Vartiainen vastasivatkin Hokin maaleista perjantain ottelussa.
Vieraskaukalossa Hokki on edelleen ilman voittoa, mutta kotiluolassa peli on alkanut alkukankeuden jälkeen kulkea mallikkaasti. Kajaanilaisten ylivoima kuuluu sarjan parhaisiin, erityisesti nyt, kun avainpelaajat ovat palanneet sitä pyörittämään.
Pysyykö ketsuppipullo auki?
K-Vantaan vahvin osa-alue alkukaudesta on ollut puolustuspeli, eikä vähiten erinomaisesti torjuneen Jokerit-veskari Jani Kauton ansiosta. Vastaavasti maalinteko on tuottanut tuskaa, vaikka viime aikoina myös muut ketjut ovat alkaneet antaa ykkösnyrkille paremmin taustatukea.
Perjantain ottelussa nämä asetelmat heittivät kuperkeikkaa, kun vantaalaiset takoivat vieraskaukalossa peräti neljä maalia RoKi-verkkoon. Kohti Kajaania lohipaidat joutuivat kuitenkin lähtemään pettyneinä, kun oma verkko heilui viiteen otteeseen. Kaksi näistä osumista syntyi RoKi-ylivoimalla, joten K-Vantaalla ei ole varaa turhaan jäähyilyyn myöskään Hokin tehokasta ylivoimaa vastaan.
Vantaalaiset tahtovatkin varmasti pitää maalijyvän kohdallaan, kun se sinne on kerran saatu. Vastaavasti taas puolustuspäässä tekemisen pitää olla alkukauden tasolla, jos joukkue mielii päästä pisteille lauantaina.
Tauon jälkeen ensimmäiset ottelut olivat molemmilta vielä hiukan sekavaa tekemistä, mutta Kajaanissa nähtäneen jo laadukkaampaa kiekkoa.