HPK nousi sarjataulukossa jo kolmanneksi - Jukurit pehmeni lopussa

LIIGA / Kuvakooste
HPK ja Jukurit kohtasivat perjantai-illan Liiga-kierroksella. Ottelu säilyi tasaisena kamppailuna aina kolmannen erän loppuun asti, ennen kuin kotijoukke karkasi kahden maalin johtoon. Loppulukemat 5-3.
Erkka Seppälä oli merkattu aloittavaan kokoonpanoon toista kertaa tällä kaudella.
Markus Nenonen ja Janne Tavi aloitusympyrässä.
Teemu Suhonen on vanha tuttu Ritari-areenan kotiyleisölle.
Niklas Frimanin viivalaukaus tasoitti ottelun lukemiin 1-1.
Mailaviidakon läpi on välillä hankala selviytyä.
Ottelun ensimmäisellä erätauolla vaihdettiin kaukalon rikkoutunut pleksi. Pelaajat joutuivat odottamaan erän alkua kymmenen minuuttia.
Filip Riska ja Turo Asplund nahistelivat vihellyksen jälkeen.
Juhana Ahon mainoskatko-rituaali.
Kiekko pysähtyy myös olkapäällä.
Illan aikana nähtiin lukuisia Jukurit-blokkauksia. Eniten kiekkoa "söi" Valtteri Hietanen.
Jaakko Kuusiston maskipelaaminen tuotti kotijoukkueelle maalin.
Illan hienoin torjunta nähtiin Juhana Ahon toimesta.
HPK:n Läpimurto-kypärää kantaa Valtteri Puustinen.
Jukureiden kolmas maali livahti Emil Larmille etukulmasta. Ottelu päättyi lopulta 5-3-lukemiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Iso halli, isot maalijuhlat
Auroraliiga | 19.10.2024 17:23

Lue myös