HIFK:n Engren nollasi KooKoon

LIIGA / Raportti
Engren piti nollan ja Strömwallin maaliton putki sai jatkoa.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Ottelun kulku ei ollut lähellekään niin epätasainen kuin loppunumerot tulostaululla antavat ymmärtää. Atte Engren HIFK:n maalilla torjui lähes kolmekymmentä kertaa. KooKoo ei onnistunut edes ylivoimalla.
Lähtökohdat 

Joukkueet kohtasivat toisensa toistamiseen vuorokauden sisällä. Iikka Kangasniemi oli pudonnut kotijoukkueen kokoonpanosta. Hän sai eilen Alexander Bonsaksenin mailaniskun kypäräänsä.

Perjantain jäähyrikas ottelu päättyi jatkoajalla HIFK:n vierasvoittoon. Lauantain kotiotteluun oli odotettavissa kurinalaisempi HIFK.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engren piti maalinsa puhtaana. Hänellä oli lähes tuplamäärä torjuntoja virkaveljeensä verrattuna. 28:sta torjunnasta muutama oli todellisia pelastuksia. Hän oli ottelun selkeä ykköstähti.

Puolustuspelaaminen 

Vaikka oma pää ei vuotanutkaan, ei HIFK:n puolustuspelaaminen ollut uomissaan. Engren sai heilua kuin heinämies auttaakseen edessään pelaavaa joukkuetta. Erien sisällä peli ailahteli. 

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK aloitti odotetusti kovalla vauhdilla, mutta ote herpaantui ensimmäisen erän vanhetessa. Toiseen erään joukkue sai salama-alun. Kaksi maalia kahteen peräkkäiseen vaihtoon, molemmat paluukiekoista. Tänään se riitti ottelun ratkaisuksi.

Kolmannen erän loppuun HIFK teki kaksi maalia tyhjään KooKoo-rysään.

Erikoistilanteet 

HIFK:n ylivoima ei ottanut toimiakseen. Kaksi kertaa KooKoon hyökkääjät pääsivät läpiajoon IFK-pelaajien virheistä.

HIFK ei maalipaikoille ensimmäisissä ylivoimissaan päässyt.
Toisen erän kolmas ylivoima oli jo lähellä tuottaa tuloksen. Se oli HIFK:lta laadukasta tekemistä.

Alivoimapeli piti, vaikka KooKoo pyöritteli ajoittain sen näköisesti, että maali on väistämätön. Lopulta alivoimapelin onnistuminen tappoi viimeisenkin uskon vierasjoukkueelta. Viimeisen maalinsa HIFK teki alivoimalla KooKoon pelatessa ilman maalivahtia.

Lähtökohdat 

KooKoolta puuttui kokoonpanosta pelikiellossa oleva Bonsaksen. Malte Strömwallilla oli jo kuuden ottelun maliton putki alla ennen illan ottelua. 

KooKoo on lipsumassa pelottavan kauas pudotuspelipaikoista.

Maalivahtipelaaminen 

Samu Perhonen oli huomattavasti vähemmän työllistetty kuin Engren toisessa päässä. Perhosen otteet olivat riittävän hyviä, jotta KooKoo olisi voinut taistella pisteistä. Kumpikin takaisku tuli paluukiekoista, jotka ovat ensisijaisesti puolustajien vastuulla. 

Puolustuspelaaminen 

KooKoon pouolustus piti HIFK:n hyökkäyksen muilta osin kurissa, mutta maalinedustapelaaminen ei ollut riittävän jämäkkää. Eilisen kaltainen kova kontaktipeli oli jäänyt Kouvolaan.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoon hyökkäys loi tilanteita kaikissa erissä riittävästi, siihen ottelu ei ratkennut. Saatuja maalintekopaikkoja joukkue ei pystynyt hyödyntämään. Suurimapana tuhlarina loisti Strömwall.

Erikoistilanteet 

KooKoon ylivoima oli totutusti taidokasta ja kiekko liikkui, mutta maalinteko ei hyvistäkään paikoista onnistunut. Lopussa KooKoon pelatessa kuudella neljää vastaan HIFK naulasi ottelun lopputulokseksi 4-0.

Alivoimatilanteet KooKoo selvitti hyvin ja oli kahdesti erittäin lähellä maalintekoa. Toisella kertaa jopa kaksi miestä karkasi läpiajoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo