Kärpät–HIFK, ottelusarjaraportti: Kärpät jälleen pysäyttämätön jatkoajalla – HIFK:n hyvä alku ei kantanut loppuun asti

LIIGA / Raportti
Tino Metsävainio nousi jatkoeräsankariksi värikkään ottelun päätteeksi.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Avauserän jälkeen välieräsarjan ensimmäinen koitos oli tukevasti HIFK:n näpeissä. Hallitseva mestari kuitenkin nousi ensin rinnalle ja lopulta tuttuun tyyliinsä voittoon jatkoajalla.
Lähtökohdat 

Ylivoimainen mestarisuosikki lähtee viime kauden välieräsarjan uusintaan heikohkot puolivälierät allaan, vaikka Ilves nujertuikin suoraan neljässä ottelussa. Kärpät saa pelikieltonsa kärsineen Jussi Jokisen takaisin kokoonpanossa, kun taas Oskar Osalalle tämä ottelu on viimeinen kolmen pelin pannasta. 

Maalivahtipelaaminen 

Veini Vehviläinen ei ollut ottelun alussa parhaimmillaan, mistä kertoi typerä rangaistus pelin viivyttämisestä sekä avauserän kaksi päästettyä maalia. Vehviläinen ei kuitenkaan antanut takaiskujen vaikuttaa, vaan oululaisten ykkösvahti pelasi erätauon jälkeen vakuuttavalla perustasollaan. Kärppävahti ei tehnyt virheitä, mikä tiesi tänäänkin menestystä joukkueen kannalta.

Puolustuspelaaminen 

Kotijoukkue pelasi kliinisen laadukasta puolustuspeliä. HIFK ei päässyt mässäilemään maalipaikoilla Kärppien tiiviin viisikon pitäessä väylät maalille tukossa. Kiekollisena Kärppien puolustus selvitti Teemu Kivihalmeen johdolla helsinkiläisten hyökkäyspaineen ihailtavalla suoritusvarmuudella.

Hyökkäyspelaaminen 

Kärpät sai hyökkäyspelinsä kunnolla liikkeelle vasta toisessa erässä, jolloin pelin hallinta siirtyikin isännille. Kärpät onnistui rakentamaan aavistuksen parempia maalipaikkoja kuin HIFK, mutta viimeistely oli Sami Anttilan onnistumista lukuun ottamatta melko tehotonta.

Päätöserässä Kärpät hyökkäsi rajusti, ja lopulta varjojen mailla ollut Aleksi Heponiemi latasi pelin tasoihin reilut kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Erikoistilanteet 

Avauserässä Kärppien alivoima joutui kahdesti testiin, joista ensimmäinen hoitui ilman huolen häivää, mutta Shaun Heshkan jäähyn aikana Juha Jääskä pääsi iskemään alivoimaneliön keskeltä 0–2-osuman.

Toisen erän ylivoimillaan Kärpät sai kiekon liikkumaan vaivattoman näköisesti, mutta totuttu tylyys ratkaisupaikoissa jäi uupumaan.

Lähtökohdat 

HIFK pelasi vahvasti nousujohteisen sarjan Pelicansia, ja koko kevään peliään parantunut Jarno Pikkaraisen ryhmä lähtee hyvin nälkäisenä Kärppien kimppuun. Myös helsinkiläiset saavat pelikiellon lusineen konkarin, Tommi Santalan, takaisin kaukaloon. Runkosarjassa Kärpät vei otteluvoitot HIFK:ta vastaan 4–2, mutta etenkin Raksilassa HIFK on pelannut vuosien saatossa hyvällä tasolla.

Maalivahtipelaaminen 

Yksi ottelusarjan kulminaatiopisteistä on maalivahtipelaaminen, ja etenkin Atte Engrenin onnistuminen. Raksilassa Engren jatkoi erinomaisia otteitaan, mutta Heponiemen tasoitus kolmannen erän lopulla olisi pitänyt ottaa kiinni. Juuri tämän verran HIFK hävisi maalivahtipelissä kotijoukkueelle.

Puolustuspelaaminen 

Vieraiden raskasjalkainen alakerta jäi monesti luistelussa Kärppien hyökkääjiä vastaan kakkoseksi, mutta järkevä sijoittuminen ja oikeat kiekolliset ratkaisut estivät vaarallisten paikkojen syntymisen. Jatkoajan ratkaisumaaliin johtaneesta koko viisikon virheestä HIFK saa ison miinuksen.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK oli avauserässä selvästi aktiivisempi osapuoli kaukalossa, mikä näkyi raikkaana liikkeenä ja rohkeana haastamisena hyökkäyspäässä. Raksilan vanhan suosikin Juho Keräsen paukauttama avausmaali syntyi vahvan päätypelin seurauksena.

Avauserän jälkeen HIFK passivoitui liikaa, eikä se saanut pitkiä hyökkäyksiä käyntiin. Vastahyökkäyksistä tosin aukesi muutama tilanne, joista Jasse Ikonen oli tolppavedollaan lähimpänä onnistumista.

Erikoistilanteet 

Erikoistilanteissa HIFK onnistui ensimmäisen ylivoiman haparointia lukuun ottamatta erittäin hyvin. Jääskän viimeistelemää avauserän lopun onnistumista voi hyvällä syyllä kutsua oikeaoppiseksi ylivoimamaaliksi.

Alivoimalla HIFK tiiviillä puolustamisellaan pakotti Kärpät pelaamaan laitojen lähellä, eikä maalin edestä löytynyt vapaata tilaa kotijoukkueelle.

Erikoista 

Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin vain 4 804 katsojaa, mikä oli hämmästyttävän huono lukema vastustaja ja välieräavaus huomioiden.

Ottelun ratkaisu 

Tapahtumia täynnä ollut jatkoaika päättyi lopulta kotijoukkueen juhliin, kun Kivihalme ja Tino Metsävainio karkasivat kahdestaan läpiajoon kesken HIFK:n yli-innokkaan hyökkäyksen. Lopulta Metsävainiolla oli helppo työ iskeä sarjan ensimmäinen voitto Kärpille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo