Kärpät-HIFK, ottelusarjaraportti: HIFK toi sarjan tasoihin toisen erän onnistumisilla
HIFK ei ollut näissä pudotuspeleissä hävinnyt yhtään kotiottelua. Kotivoitot eivät kuitenkaan riitä, vaan sarjassa tarvitaan myös vierasvoitto. Edellisessä ottelussa se oli lähellä, mutta Kärpät tuli kuudella viittä vastaan tasoihin ja lopulta jatkoerävoittoon.
Atte Engrenin päivä ei alkanut kovinkaan hyvin, kun kiekko meni selän taakse jo neljännellä minuutilla. Maalivahtia tuosta ei voinut syyttää. Sen jälkeen Engren piti hyvin pintansa, ja joutui antautumaan vain Kärppien pelatessa kuudella pelaajalla ottelun loppuhetkillä.
Puolustuspeli oli tiivistä, eikä Kärpät päässyt maalin eteen tasakentällisin. Pelaajat tarjosivat loppuhetkillä myös kovuutta, ja vaikka loppuhetkillä se johtikin rangaistuksiin, Kärpät sai niistä ylivoimaa vain neljän sekunnin ajan, kun useimmin tuomioita jaettiin molempien joukkueiden pelaajille.
Hyökkäyspelin toimiminen otti aikansa, ja HIFK sai kunnolla otetta vasta Kärppien otettua rangaistuksen ensimmäisen erän puolivälissä. Kotijoukkue hyödynsi erinomaisesti maalintekopaikkojaan.
Vielä ensimmäisessä erässä HIFK:n ylivoima oli vaatimatonta, mutta toisessa erässä Teemu Eronen onnistui siniviivalaukauksellaan. Pelissä pelattiin paljon myös tasavajaalla, eikä niiden aikana ollut merkittävää etua suuntaan tai toiseen.
Kärpät on aloittanut pudotuspelit viidellä voitolla, mutta peli ei siitäkään huolimatta ole ollut aina vakuuttavaa. Vieraspeliä Helsingissä olikin helposti nähtävissä pudotuspelikevään kovimpana testinä tähän mennessä.
Veini Vehviläinen ei joutunut torjuntatöihin kovinkaan usein, mutta tilanteet olivat paikoin erittäin vaarallisia. Vehviläinen ei varsinaisesti päästänyt helppoja maaleja, mutta ei pystynyt ottamaan voittavia torjuntoja.
Puolustuspeli piti pääosin HIFK:n kaukana maaliltaan, mutta joukkoon sattui myös lipsahduksia. Erik Thorell jäi Atte Ohtamaan ja Shaun Heshkan taakse vaihtotilanteessa, ja ruotsalaishyökkääjä kiitti tekemällä maalin
Ottelun alkuhetket olivat Kärppien parasta hyökkäyspeliä pudotuspelien aikana. Vaaralliset maalipaikat olivat siitä huolimatta harvassa, ja maali tuli onnekkaasti Michal Kristofin vartalo-ohjauksella. Loppuhetkillä Kärpät näytti, kuinka vahva se on tappioasemassa, mutta tällä kertaa tilanteet eivät johtaneet tasoitukseen.
Kärpät ei onnistunut maalinteossa silloin, kun HIFK:lla oli pelaaja rangaistusaitiossa, vaikka peli pyörikin monesti kotijoukkueen päädyssä. Ilman maalivahtia pelatessa Ville Leskinen teki kavennuksen kuudella viittä vastaan, ja paine pystyi siitä eteenpäinkin koko ajan HIFK:n kenttäpäädyssä Kärppien hakiessa tasoitusta.
Kärppien molemmat kesken kauden tekemät huippuhankinnat, Jussi Jokinen ja Oskar Osala, istuivat ottelun aikana 2+10-minuuttiset. Jokisen rangaistuksen syynä oli laitataklaus ja Osalalla päähän kohdistunut taklaus. Jälkimmäinen vaikutti tuomiona kyseenalaiselta.
HIFK onnistui puolustamaan vahvasti Kärppien tasoitusmahdollisuudet. Erityisen huomion voi antaa Ville Varakkaalle, joka blokkasi taidokkaasti Aleksi Heponiemen laukauksen ottelun viimeisellä minuutilla.
» Lähetä palautetta toimitukselle
Ottelusarjan muut raportit
Kärpät–HIFK, ottelusarjaraportti: Kärpät jälleen pysäyttämätön jatkoajalla – HIFK:n hyvä alku ei kantanut loppuun asti
Kärpät
Ylivoimainen mestarisuosikki lähtee viime kauden välieräsarjan uusintaan heikohkot puolivälierät allaan, vaikka Ilves nujertuikin suoraan neljässä ottelussa. Kärpät saa pelikieltonsa kärsineen Jussi Jokisen takaisin kokoonpanossa, kun taas Oskar Osalalle tämä ottelu on viimeinen kolmen pelin pannasta.
Veini Vehviläinen ei ollut ottelun alussa parhaimmillaan, mistä kertoi typerä rangaistus pelin viivyttämisestä sekä avauserän kaksi päästettyä maalia. Vehviläinen ei kuitenkaan antanut takaiskujen vaikuttaa, vaan oululaisten ykkösvahti pelasi erätauon jälkeen vakuuttavalla perustasollaan. Kärppävahti ei tehnyt virheitä, mikä tiesi tänäänkin menestystä joukkueen kannalta.
Kotijoukkue pelasi kliinisen laadukasta puolustuspeliä. HIFK ei päässyt mässäilemään maalipaikoilla Kärppien tiiviin viisikon pitäessä väylät maalille tukossa. Kiekollisena Kärppien puolustus selvitti Teemu Kivihalmeen johdolla helsinkiläisten hyökkäyspaineen ihailtavalla suoritusvarmuudella.
Kärpät sai hyökkäyspelinsä kunnolla liikkeelle vasta toisessa erässä, jolloin pelin hallinta siirtyikin isännille. Kärpät onnistui rakentamaan aavistuksen parempia maalipaikkoja kuin HIFK, mutta viimeistely oli Sami Anttilan onnistumista lukuun ottamatta melko tehotonta.
Päätöserässä Kärpät hyökkäsi rajusti, ja lopulta varjojen mailla ollut Aleksi Heponiemi latasi pelin tasoihin reilut kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Avauserässä Kärppien alivoima joutui kahdesti testiin, joista ensimmäinen hoitui ilman huolen häivää, mutta Shaun Heshkan jäähyn aikana Juha Jääskä pääsi iskemään alivoimaneliön keskeltä 0–2-osuman.
Toisen erän ylivoimillaan Kärpät sai kiekon liikkumaan vaivattoman näköisesti, mutta totuttu tylyys ratkaisupaikoissa jäi uupumaan.
HIFK
HIFK pelasi vahvasti nousujohteisen sarjan Pelicansia, ja koko kevään peliään parantunut Jarno Pikkaraisen ryhmä lähtee hyvin nälkäisenä Kärppien kimppuun. Myös helsinkiläiset saavat pelikiellon lusineen konkarin, Tommi Santalan, takaisin kaukaloon. Runkosarjassa Kärpät vei otteluvoitot HIFK:ta vastaan 4–2, mutta etenkin Raksilassa HIFK on pelannut vuosien saatossa hyvällä tasolla.
Yksi ottelusarjan kulminaatiopisteistä on maalivahtipelaaminen, ja etenkin Atte Engrenin onnistuminen. Raksilassa Engren jatkoi erinomaisia otteitaan, mutta Heponiemen tasoitus kolmannen erän lopulla olisi pitänyt ottaa kiinni. Juuri tämän verran HIFK hävisi maalivahtipelissä kotijoukkueelle.
Vieraiden raskasjalkainen alakerta jäi monesti luistelussa Kärppien hyökkääjiä vastaan kakkoseksi, mutta järkevä sijoittuminen ja oikeat kiekolliset ratkaisut estivät vaarallisten paikkojen syntymisen. Jatkoajan ratkaisumaaliin johtaneesta koko viisikon virheestä HIFK saa ison miinuksen.
HIFK oli avauserässä selvästi aktiivisempi osapuoli kaukalossa, mikä näkyi raikkaana liikkeenä ja rohkeana haastamisena hyökkäyspäässä. Raksilan vanhan suosikin Juho Keräsen paukauttama avausmaali syntyi vahvan päätypelin seurauksena.
Avauserän jälkeen HIFK passivoitui liikaa, eikä se saanut pitkiä hyökkäyksiä käyntiin. Vastahyökkäyksistä tosin aukesi muutama tilanne, joista Jasse Ikonen oli tolppavedollaan lähimpänä onnistumista.
Erikoistilanteissa HIFK onnistui ensimmäisen ylivoiman haparointia lukuun ottamatta erittäin hyvin. Jääskän viimeistelemää avauserän lopun onnistumista voi hyvällä syyllä kutsua oikeaoppiseksi ylivoimamaaliksi.
Alivoimalla HIFK tiiviillä puolustamisellaan pakotti Kärpät pelaamaan laitojen lähellä, eikä maalin edestä löytynyt vapaata tilaa kotijoukkueelle.
Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin vain 4 804 katsojaa, mikä oli hämmästyttävän huono lukema vastustaja ja välieräavaus huomioiden.
Tapahtumia täynnä ollut jatkoaika päättyi lopulta kotijoukkueen juhliin, kun Kivihalme ja Tino Metsävainio karkasivat kahdestaan läpiajoon kesken HIFK:n yli-innokkaan hyökkäyksen. Lopulta Metsävainiolla oli helppo työ iskeä sarjan ensimmäinen voitto Kärpille.