Kärppien valmentaja Mikko Manner asteli median eteen ottelun jälkeen.
− Tämä oli upea matsi, totesi Manner lyhyesti kärkeen.
Kärpät oli vahva alussa ja teki illan ensimmäisen osuman. HIFK nousi kuitenkin tasoihin ja meni ohi.
− HIFK on hyvässä vireessä. Toinen erä oli meille vaikea. Lopussa joukkueemme kuitenkin näytti miksi siitä voi olla joka ilta ylpeä. Se ei anna ikinä periksi, kertasi Kärppä-luotsi.
Kumpikaan joukkue ei antanut ottelussa toiselle mitään ilmaiseksi ja Kärpät yritti vimmatusti lopussa tasoitusta ilman maalivahtia.
– Tällaista sen täytyy ollakin kun Kärpät ja HIFK kohtaavat välierissä. Varmasti koko kansa nauttii ja meillä on isot mahdollisuudet kehittyä joukkueina, kun marginaalit ovat näin pienet, analysoi Manner.
Otteluvoitot ovat nyt tasan 1−1. Kamppailu jatkuu jo huomenna Oulussa.
– Aina kun häviää, on syytä olla huolissaan, ja aina kun voittaa, ei voi leijua. Elämme hetkessä ja huomenna jatketaan taistelua, päätti valmentaja.