Kimmo Kuhdalla on selkeä näkemys jääkiekon valmennuskulttuurin ja pukukoppikulttuurin kehityksestä.
– Silloin kun tulin IFK:hon vuonna -96, se oli enemmänkin niin, että sait aseman pelaamalla hyvin. Siellä oli hierarkiaa. Vanhemmat pelaajat haastoivat enemmän nuorempia. Mikään ei ollut itsestäänselvyys tai helppoa. Kun olin tullut kovan tien läpi seurassa ja pelannut itseni kokoonpanoon, kyllä koin, että sitten oli helpompaa. Se aika oli silloin. Minun mielestäni nyt on paljon parempi.
– En hirveästi koe, että valmentajat siihen aikaan auttoivat yksilöä pelillisissä tai muissakaan asioissa. Ainakaan niin paljon kuin tänä päivänä autetaan. Kyllä se on mennyt parempaan suuntaan siltä osalta paljon, Kuhta toteaa.
Kuhdan mukaan tänä päivänä vanhemmat pelaajat auttavat nuoria pelaajia pääsemään sisään joukkueeseen ja pelillisissä sekä pelien ulkopuolisissa asioissa. Valmennuksenkin kannalta nuorten kanssa käydään enemmän asioita läpi nykyään.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö yhä tarvitsisi pelaajana näyttää kykynsä ja sitä kautta ansaita lisää peliaikaa, ja osoittaa, että voit tuoda jotain joukkueelle.
– Kun itse pelasin, pelattiin aika paljon kolmella kentällisellä. Nuoret tulivat neloskenttään ja pelasivat kolme–seitsemän minuuttia. Viimeisessä erässä ei yleensä saanut vaihdon vaihtoa. Näytönpaikkoja ei ihan älyttömästi ollut. Yritit tehdä kaikkesi onnistuaksesi siinä lyhyessä ajassa.
Täytyy muistaa, että tämä on sinun juttu, eikä faijan juttu.
Kuhta pyrkii opettamaan nuoria katsomaan enemmän pelien kokonaisuutta ja sitä, mitä kautta onnistumiset tulee. Pitää pystyä pelaamaan molempiin suuntiin ja kiekoton pelaaminen on valtavan tärkeää. Ei saa keskittyä liikaa huonoihin peleihin, eikä pelätä virheitä, molempia tulee nuorien peleissä paljon. Asioita käydään paljon läpi ja videoilta katsotaan mikä onnistui ja mikä ei.
Kuhdan poika, Veeti Kuhta (22), jääkiekkoilee Kiekko-Vantaassa Mestiksessä. Vanhempana omaa lasta tulee autettua ja erityisesti tuettua todella paljon.
– Veeti haluaa itse katsoa aina kaikki pelit ja omat vaihdot. Katsotaan niitä usein yhdessä ja hän haluaa kysyä. Minun on helppo auttaa, kun aloite tulee häneltä itseltään. Ja täytyy muistaa, että tämä on sinun juttu, eikä faijan juttu. Se pitää vanhempana aina muistaa.
"IFK ei ole kaikista helpoin päästä nuorena pelaajana pelaamaan Liigaa"
Kimmo Kuhta on pitkän linjan mies HIFK:ssa. Kuhta siirtyi IFK:hon kaudella 1996–97 ja muutamaa lyhyttä maisemanvaihtoa lukuun ottamatta pelasi koko uransa Punaisissa. Pelaajauransa jälkeen Kuhta on valmentanut IFK:n U16-, U18- sekä U20-ryhmiä. Tällä hetkellä hän toimii miesten edustusjoukkueen pelaajakehitysvalmentajana. Hän oli tällä kaudella mukana myös Suomen U20-valmennusryhmässä.
Hän kokee, että nuoret vertaavat itseään helposti muihin pelaajiin, etenkin ikätovereihinsa. Mutta pitää ymmärtää, että jokaisella on oma reitti.
– Nuorilla on paljon epävarmuutta. Puhumme heidän kanssaan, että on pitkä matka esimerkiksi C-junioreista ammattilaisuraan. Asiat tulevat pikkuhiljaa. Ei saa lähteä hamuamaan liikaa. Ihan rauhassa vain kulkee omaa polkua, kaikki pelaajat eivät ole samanlaisia.
– Toisella joukkueella voi olla esimerkiksi paljon loukkaantumisia ja se johtaa siihen, että toiset pelaa siellä jo sitä Liigaa ja toiset ajattelee, että miksi minä en pelaa.
NHL on esimerkiksi niin iso tavoite, että jos pelkästään sitä kohti menee miettimättä mitä juuri nyt tapahtuu, se voi olla liian iso pala purtavaksi.
– Erilaista informaatiota tulee oman seuran valmentajan lisäksi esimerkiksi maajoukkuevalmennukselta, kesällä ehkä fysiikkavalmentajalta, omilta vanhemmilta, agentilta. Siinä on hankala miettiä, kenen sanaa kuunnella ja mikä on se oikea. Jossain kohtaa mukaan hyppää myös media.
– Jos lukee kaiken, mitä sinusta kirjoitetaan, niin varmasti on hyvää ja huonoa. Jos et osaa käsitellä niitä, niin ei kannata kauheasti niitä lukea, Kuhta toteaa.
Esimerkiksi vuodenvaihteessa pelatuissa nuorten MM-kisoissa mediaa on valtavasti ympärillä. Kuhta kertoo, että nuorten pelaajien kanssa käytiin läpi, kannattaako välttämättä lukea yhtään mitään. Media kannattaa jättää omaan arvoonsa ja keskittyä täysin siihen, mitä joukkue on tekemässä ja minkä perässä joukkue on. Palaute kannattaa ottaa mieluummin omalta valmennukselta kuin mediasta.
Minkä yhden kysymyksen Kuhta kysyisi nuorelta pelaajalta, joka pyrkii huipulle?
– Sitten kun pelaajan oppii tuntemaan paremmin, kysymys voisi olla seuraava: Mikä on semmoinen asia, mitä minä en vielä tiedä sinusta, mikä on tärkeä sen kannalta, että pääset sinne, minne itse tavoittelet?
Kuhdan mielestä on hyvä, että pelaajalla on tavoitteita. Tavoite voi olla juuri niin korkealla kuin pelaaja itse haluaa. Ennen päätavoitetta pitää olla pienempiä tavoitteita, ne kuljettavat pelaajaa kohti isoa tavoitetta. Jos isona tavoitteena on esimerkiksi NHL, pienempiä tavoitteita voi olla vaikka luistelun kehittäminen kauden aikana tai lisää henkisiä voimavaroja.
– NHL on esimerkiksi niin iso tavoite, että jos pelkästään sitä kohti menee miettimättä mitä juuri nyt tapahtuu, se voi olla liian iso pala purtavaksi. Tavoitteen asettelua pitää pystyä pilkkomaan ja se tehdään kahdestaan pelaajan kanssa, Kuhta kertoo.
– Sitten kun tavoitteet on asetettu, on paljon helpompi valmentaa ja vaatia, että hei me luotiin tämä yhdessä, nyt vaatimustaso pitää olla sillä tasolla, että pystytään saavuttamaan tämä.
Ilman tunnetta et sitä peliä kyllä pelaa.
Jääkiekossa pelaajan taidot ja tekniikka ovat tärkeässä roolissa, mutta tunteet Kuhta nostaa kaikista tärkeimpään rooliin.
– Tunteita on pelin aikana paljon. On negatiivisia tunteita, on positiivisia tunteita, mutta ilman tunnetta et sitä peliä kyllä pelaa. Oikeanlaisen tunnetilan luominen siihen peliin on todella tärkeää.
Henkinen valmistautuminen peliin on Kuhdan mukaan tärkeämmässä roolissa kuin fyysinen. Pitää käydä huolella läpi, mitä tänään on vastassa ja miten päästään yli esimerkiksi siitä, että vastustaja tekee heti ensimmäisessä vaihdossa maalin. Tai jos maalin tekeekin itse, tekeminen ei lopu siihen, peli jatkuu. Nuorilla henkinen valmistautuminen välillä unohtuu tai se jää vajaaksi.
– Monesti kun olet pelannut hyvän pelin ja sinulla on hyvä fiilis lähteä seuraavaan otteluun, ajattelet, että varmaan tänäänkin kulkee hyvin. Sitten unohtaa tehdä sen henkisen valmistautumisen, luottaa vaan siihen tunteeseen, joka on päällä.
– Se raskain vaihe itselle oli aina valmistautuminen. Kolme tuntia ennen peliä henkinen tila pitää saada oikeanlaiseksi. Nuorena ei huomannut, vaikka sitä ei tehnyt, mutta vanhempana se tuli isoksi osaksi valmistautumista. Se on tehtävä aina uudestaan. Ilmaiseksi ei tule mitään, jos on vain hyvä fiilis. Joskus toki, mutta pitkässä juoksussa ei.