Liiganousuaan juhlistanut Kärpät voitti runsaslukuisen ottelun − Pelicansin kiri ei riittänyt loppuun asti
Torstaina JYPille hävinnyt Kärpät oli Jyväskylässä liikkeellä kahdella 17-vuotiaalla maalivahdilla Joel Blomqvistilla ja Leevi Meriläisellä. Kärpät saa tervehtyneen Patrik Rybarin mukaan illan otteluun Justus Annusen ollessa Nuorten Leijonien mukana. Ennen ottelun alkua Kärpät muistelee 20 vuoden takaista Liiganousuaan, jolloin joukkue kaatoi juurikin illan vastustajan Lahden Pelicansin.
Maalin suulle palannut Patrik Rybar torjui 30 kertaa ottelun aikana. Helpohkon avausmaalin selkänsä taakse päästänyt Rybar pelasi lopulta mallikkaan ottelun. Rybar kantoi Kärpät yli ottelun vaikeimpien jaksojen ja oli voiton tärkeä palanen kolmesta päästetystä maalista huolimatta.
Rohkeasti hyökänneen Kärppien puolustuspelivalmius ei ollut avauserässä parhaimmillaan, jonka vuoksi Pelicans sai kourallisen ylivoimaisia vastahyökkäyksiä. Kärpät oli ajoittain yllättävän paljon vaikeuksissa Pelicansin kanssa puolustuspelin osalta, mutta pelin jälkimmäisellä puoliskolla puolustuspeli tiivistyi ja maalivahti Rybar toimi viimeisenä lukkona Kärppien alakerrassa.
Avauserän aikana Kärpät sai vaarallisimmat paikkansa luotua nopeista suorista hyökkäyksistä, joissa kotijoukkue sai pelattua kiekkoa Pelicans-puolustajien selustaan. Kiekkoa hallinnut Kärpät laukoi kymmenen kertaa vähemmän maalia kohti kuin Pelicans. Varsin paljon päästä päähän edenneessä ottelussa Kärpät oli kuitenkin tehokkaampi maalipaikoissaan.
Aluksi takkuillut ylivoima toimi lopulta varsin hyvin, kun neljän ylivoiman saldona oli kaksi tehtyä ylivoimamaalia.
Myös alivoima toimi mallikkaasti, sillä tiiviisti pelanneesta alivoimaneliöstä ei syötöt läpi menneet.
Pelicans saalisti torstaina IFK:n vieraana tärkeät kaksi pistettä tavoitellessaan pudotuspelipaikkaa, joka häämöttää kuuden pisteen päässä. Puolustusvoittoisesti Helsingissä pelannut Pelicans lähtee luultavasti samalla pelisuunnitelmalla myös sarjakärki Kärppiä vastaan. Maalivahti Atte Tolvaselle illan ottelu on jo yhdeksäs peräkkäinen.
Yhdeksännen peräkkäisen kerran aloittavana maalivahtina ollut Atte Tolvanen venyi kiekon eteen 20 kertaa. Neljästä päästetystä maalista ei montaa Tolvasen piikkiin voi laittaa, mutta varsinaisiin pelastuksiinkaan Tolvanen ei kyennyt.
Runsaasti keskialuetta puolustanut Pelicans sai häirittyä Kärppien hyökkäyspeliä varsin mallikkaasti. Puolustusalueella uhrautuvasti pelanneella vierasjoukkueella riitti kärsivällisyys puolustaa Kärppien pyörityksiä.
Kärsivällisesti puolustanut Pelicans sai keskialueen kiekonriistojen jälkeen luotua lukuisia vaarallisia vastahyökkäyksiä avauserän aikana. Ottelun vanhetessa Pelicans löysi vielä uuden vaihteen hyökkäyspeliinsä pitämällä pitkiä aikoja kiekkoa hyökkäysalueella ja tätä kautta joukkue pääsi vielä paremmin peliin mukaan. Kolmannen erän kiri jäi lopulta hieman piippuun, eikä joukkue saanut peliä tasoitettua.
Muutamaan otteeseen ylivoimalle päässyt Pelicans ei saanut kiekkoa toimitettua Rybarin selän taakse, kun pakkopeli ei lähtenyt kunnolla käyntiin.
Alivoimastakaan ei löytynyt kauheasti kehuttavaa, sillä kiekko löytyi neljästä alivoimasta kahden jälkeen turkoosinuttujen maalista.
Pelicans pääsi ottelun lopulla vielä maalin päähän, mutta Julius Junttilan 4–2-osuma tyhjään maaliin jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.