Kärpät osoitti Ilvestä vastaan, miksi se johtaa runkosarjaa − Justus Annunen toimi tiiviin viisikon viimeisenä lukkona
Ilves kävi reilu viikko sitten hakemassa jatkoaikavoiton Oulusta, joten tuntuma illan vastustajaan oli positiivinen. Edellisessä ottelussaan tupsukorvat pieksivät Pelicansin 8−2.
Lukáš Dostál sai olla läpi illan tarkkana Kärppien taitavien hyökkääjien kanssa, sillä vieraat ajoivat ajoittain maalille melko hanakastikin. Avauserässä nuorukaiselle merkattiin peräti 17 torjuntaa, mikä indikoi työlästä iltapuhdetta.
Lopulta Dostálin torjuntamäärät normalisoituivat, mutta hän oli silti virkaveljeään kiireisempi Hakametsän kirkkaissa valoissa.
Kotijoukkueen puolustus joutui painimaan maalin edustalla tämän tästä, sillä Kärpät oli päättänyt pelata hyökkäyksensä aggressiivisesti. Ilveksen puolustajat eivät myöskään saaneet avattua peliä, kuten olisivat halunneet. Kärpät puolusti keskialueen viisaasti.
Ilves sai ottelun alussa valtavan virtapiikin, jonka ansiosta se oli lähellä siirtyä johtoon jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Hieman tasaisemman vaiheen jälkeen kotijoukkue otti jälleen hallinnan avauserän lopussa.
Ilveksen hyökkäyspeli tyrehtyi Kärppien hyvyyden ansiosta toisessa erässä hieman, mutta Joose Antosen johdolla tupsukorvat loivat matsin puolivälissä loistavan tekopaikan. Taiston tuoksinassa Ilves kolisutteli Kärppien maalipuita useampaankin otteeseen.
Ilves pysyi muutoin mallikkaasti pelissä mukana, mutta muutaman jäähyt rikkoivat tamperelaisten pelirytmiä ja päästivät vieraat mukaan.
Ylivoimalle tupsukorvat pääsivät toisen erän alussa, mutta pyöritykset saavuttivat vain samankalitaiset mittasuhteet kuin Kärppien vastaavat avauserässä. Läpi ottelun Ilveksen ylivoima oli sellaisella tasolla, ettei sillä pitäisikään napata pisteitä Liigan kärkiottelussa.
Kärpät joutui edellisessä ottelussan ahtaalle Ässien vieraana ja nappasi voiton vasta voittomaalikilpailussa. Sarjajohtaja seilasi ennen Ässät-kamppailua kolmen ottelun tappioputkessa.
Edellisen kerran Kärpät oli ottanut kolmen pisteen voiton 4. tammikuuta.
Nuorten Leijonien maalilla alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa torjunut Justus Annunen pelasi Kärppien maalilla kelpo ottelun. Hän ei joutunut aivan ottelun alkua lukuun ottamatta venymään huippupelastuksiin, sillä joukkue hänen edessään pelasi niin järkevästi.
Kärpät oli ottelun alussa helisemässä Ilveksen rynnistyksen kanssa, mutta sai rauhoitettua pelinsä, jolloin kenttätapahtumat tasapainottuivat. Ottelun edetessä oululaiset pystyivät ylläpitämään viisikkopelinsä tiiveyden ja pelaaminen muuttui sitä kautta paljon helpommaksi.
Ilves oli vahva avauserän alussa ja lopussa, mutta Kärpät hallitsi suurilta osin kenttätapahtumia iltaan lähdettäessä. Jesse Puljujärvi lapioi maalin kulmalta johto-osuman.
Kärpät jatkoi vahvaa jaksoaan toisessa erässä ja konkretisoi tekemisensä jälleen 20-minuuttisen lopulla, kun Julius Junttila sivalsi kiekon Ilves-rysään. Tilanteessa Radek Koblizek oli jäänyt maalin taakse osuman saaneena.
Kärpät sai avauserän loppupuolella ensimmäisen mahdollisuutensa ylivoimalla. Vielä Aleksi Elorinteen jäähyä oululaiset eivät hyödyntäneet, mutta Puljujärvi onnistui iskemään täysosuman Niko Peltolan kiekon sulkemisjäähyn aikana.
Puljujärvi nousi lopulta yhdeksi isoksi hahmoksi ottelussa, kun hän muun muassa hankki kolmannessa erässä joukkueelleen ylivoiman vahvalla nousullaan. Antti Saarela joutui rikkomaan vikkelää laituria estääkseen maalin.
Ilves haki ottelun lopussa kavennusosumaa kaikin keinoin. Päävalmentaja Jouko Myrrä päätti sekoittaa ketjuja ja muun muassa siirsi Ville Meskasen kakkosvitjaan Robert Leinon ja Matias Maccellin vierelle.
Kolmannessa erässä Kärpät näytti, miksi se johtaa Liigan runkosarjaa tänäkin vuonna. Oululaiset pelasivat johtoasemasssa kylmänviileästi ja viisaasti, eikä Ilves saanut kunnollista kiriä aikaiseksi, vaikka kuinka olisi halunnut.
Annunen hoiti maalillaan tarvittavan ja Juho Lammikko viimeisteli loppuluvut 3−0 tyhjään Ilves-maaliin.