Liigan uuden tilastoinnin käyttöönotto ei ole sujunut kovin mallikkaasti. Torjuntoja on jäänyt tilastoimatta ja etenkin maalin edestä automatiikka on tilastoinut laukauksia selvästi vähemmän.
Aluksi muutosta selitettiin yksinkertaisesti sillä, että tilastot ovat nyt tarkempia kuin ihmissilmällä kerätyt ja ohi maalin suuntautuneiden laukausten torjumista ei ole laskettu torjunnaksi.
Viime viikon laukaisutilastot näyttävät kuitenkin selvästi, että algoritmia on muutettu ja läheltä ammuttuja laukauksia on nyt tilastoissa enemmän. Wisehockey on myös kertonut keräävänsä videoita ongelmallisista tilanteista ja pohtivansa, miten ne pitäisi määritellä.
Uudella järjestelmällä on toki ongelmansa, mutta on hämmentävää, miten pienellä testauksella automaattinen tilastointi on otettu käyttöön. Ehkä tarkoitus on koko ajan ollut parantaa systeemiä kauden aikana, mutta senhän olisi voinut tehdä jo ennen kautta.
Kehittäjillä on parin edellisen kauden otteluista olemassa sekä Wisehockeyn sijaintidata että toimitsijoiden tilastoimat laukaukset. Tällainen rinnakkainen data on paras tapa uuden järjestelmän toiminnan varmistamiseen, sillä ongelmakohtien pitäisi löytyä eri tavoin tehtyjä laukaisutilastoja vertaamalla. Videotkin löytyvät, sillä ottelut on televisioitu.
Sitä, miksi näin ei ole tehty tai tuolla tavalla havaittuja eroja ei ole korjattu, on hankala ymmärtää. Ehkä tekijät ajattelivat, että uusi tapa on yksinkertaisesti parempi ja osa uutta tarinaa. Tilastot eivät kuitenkaan toimi sillä tavalla, sillä niiden pitää olla vertailukelpoisia aiempiin kausiin ja Liigan tilastoja pitäisi pystyä vertaamaan myös muihin sarjoihin.
Liigan tilastoinnin ja verkkosivujen kehitystä seuratessa on välillä mietityttänyt, miten hyvin tekijät itse asiassa tuntevat lajia. Tällä kaudella maalivahtien torjuntaprosentti oli aluksi laskettu kaikista tilastoiduista laukauksista. Mukana olivat myös ohi menneet tai blokatut laukaukset, jolloin nollapelin pelanneen maalivahdin torjuntaprosentti ei ollutkaan 100 prosenttia. Tämä toki korjattiin nopeasti, mutta ongelmaa ei kuitenkaan huomattu ennen kuin kausi alkoi ja muut kiinnittivät siihen huomiota.
Ehkä kehittäjät ovat laukaisutilastoissa ajatelleet, että tilastointi koskee vain selvää kiekon laukomista maalin suuntaan. Esimerkiksi läpiajothan eivät välttämättä päädy läheskään aina selvään laukaukseen, vaan maalintekoyritys voi olla pelkkä pieni siirto harhautuksen jälkeen. On hankala sanoa ovatko puuttuneet läheltä maalia ammutut laukaukset useimmiten tällaisia vähemmän selkeitä laukauksia. Maalivahdin kannalta maalia kohti tuleva kiekko pitää kuitenkin pysäyttää, oli se sitten laukaus tai tökkäisy.
Mikäli torjuntojen väheneminen on johtunut siitä, että nyt torjunnoiksi ei ole laskettu tilanteita, joissa torjuttu kiekko ei olisi osunut maaliin, tässä kohtaa pitää miettiä, onko tarkkuus aina hyväksi.
Maalivahtihan ei voi ottaa riskiä jättää torjumatta kiekkoa, joka on suuntautumassa hiukan ohi maalin, joten parikymmentä senttiä maalin ohi suuntautuneen laukauksen torjunta kyllä kannataa merkitä torjunnaksi. Siksi ihmissilmää tarkempi tilastointi ei oikeastaan hyödytä lainkaan, vaan pikemminkin jättää osan maalivahdin suorituksesta mittaamatta. Miten muuten tilastoidaan tilanteet, joissa maalivahti estää takatolpalle suuntautuneen syötön?
Laukausten puuttumisen lisäksi ongelmana on ollut, että tilastoitu laukaus on merkitty laukaisukarttaan kauemmas kuin mistä se oikeasti on lähtenyt. Aika noloa on se, että useita laukauksia on merkitty karttaan keskialueen puolelle. Ongelma on ilmeisesti ainakin osaksi johtunut liigahallien eri kokoisista kaukaloista, mutta yllätyksenä ei kaukaloiden koot voi enää useamman kauden jälkeen tulla. Laukaisukartan kalibrointi olisi voitu tehdä hyvin jo aiempien kausien datalla.
Kalibroinnin lisäksi myös laukausten paikantamisessa on tuntunut olevan muitakin ongelmia. Näissäkin olisi voinut hyödyntää aiempien kausien dataa, verrata eroja toimitsijoiden tekemiin laukaisukarttoihin ja löytää siten ongelmakohdat, joihin sitten toivottavasti löytyy ratkaisukin. Näin olisi pitänyt toimia ennen kuin järjestelmä otetaan oikeasti käyttöön ainoaksi tilastointitavaksi.
Syksy on näyttänyt, että laukausten automaattinen tilastointi tuotiin Liigaan liian aikaisin, eivätkä tulokset ole vielä tarpeeksi hyviä. Toivottavasti jatkokehityksen avulla tilastointi saadaan paremmaksi, koska automaattisella tilastoinnilla on myös kiistattomat hyötynsä. Tärkeimpänä on kuitenkin se, että kaikki ottelut tilastoidaan samoilla kriteereillä.