Sport pilasi Nenosen ja Nikkilän juhlapelin − Mosesin maali hylättiin ratkaisuhetkillä

LIIGA / Raportti
Sportille mainio voitto.
Vaasan Sport pilasi HPK:n Markus Nenosen ja Petteri Nikkilän juhlaottelun viemällä voiton rankkareilla. Draamaa tuotti kolmannessa erässä hylätty maali.

HPK:n hyviä peliesityksiä sisältänyt viikko päättyi lopulta vain yhteen pisteeseen, kun keskiviikon JYP-kamppailua seurasi vain yhden pisteen tuottanut mittelö Vaasan Sportin isäntänä. Sport vei kaksi pistettä voittamalla rankkareilla HPK:n loppulukemin 4−3 (0−0, 2−1, 1−2, 0−0, 2−1). Axel Holmström osui rankkarikisassa kahdesti. Lainamies Karri Aho syötti kaikki HPK:n osumat.

Jo avauserä oli ottelussa melko vauhdikasta kamppailua, kun yksittäisi huippupaikkoja ehti aueta molemmille joukkueille. Ensimmäistä maalia piti kuitenkin odottaa 29. minuutille, kun Simon Hjalmarsson rikkoi kuparisen ylivoimamaalillaan. Aatu Aarnio vei tovin myöhemmin liigauransa ensimmäisellä maalilla vieraat kahden maalin johtoon. Saavutus otti yhteensä 27 ottelua, joista 22-vuotias on pelannut 26 tällä kaudella.

Aarnion maalissa löysähkösti puolustanut Michael Joly paikkasi pian virhettään. Ahon fiksusti Rasmus Reijolan "takapatjaan" ampuma kiekko pomppasi Jolyn eteen ja tämä iski kotijoukkueelle kavennuksen.

Kolmannessa erässä Erik Riska vei vieraat jo kahden maalin johtoon. Sitten alkoi kuitenkin kotijoukkueen kiri, jonka myötä HPK nousi ensin tasoihin ja hetkeksi jopa maalin johtoon, kun Steve Mosesin osuma repäisi kotiyleisön juhlimaan. Tuomari levitti kuitenkin kätensä heti, minkä jälkeen maalia tarkasteltiin videolta. Osuma hylättiin, sillä maali oli ehtinyt siirtyä tilanteessa pois paikoiltaan Mosesin törmätessään itse siihen.

Rankkareilla voiton vei Sport. Ottelu oli Markus Nenoselle uran 500:s ja Petteri Nikkilälle 400:s. Artturi Toivola jätti pelin kesken loukattuaan taklaustilanteessa ilmeisesti polvensa. Molempien ottelut jatkuvat tapaninpäivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo