Heljangon loistopeli toi Tapparalle kotivoiton CHL:ssä
Tappara nappasi CHL:ssä jo kolmannen voittonsa kaatamalla Adler Mannheimin voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2–1 (VL). Kirvesrintojen avainhahmoksi nousi 40 torjuntaa tililleen kerännyt sekä kaikki voittolaukauskilpailun yritykset torjunut Christian Heljanko.
Tapparan Otto Somppi oli lähellä iskeä Tapparan johtoon heti avausvaihdossa.
Adler Mannheim otti avauserässä pelin haltuunsa.
Vierailijat painoivat kerta toisensa jälkeen peliä Heljangon maalille.
Tapparavahdin vahvojen otteiden myötä erätauolle siirryttiin kuitenkin 0–0-lukemissa.
Petteri Puhakka vei Tapparan toisessa erässä 1–0-johtoon.
Päätöserässä Mannheim haki aktiivisesti tasoitusta.
Viisi minuuttia ennen loppua Korbinian Holzer pääsi tuulettamaan tasoitusosumaa.
Tapparan aitiossa Juha Juujärvi haki uusia neuvoja yläkerrasta.
Voittomaalikilpailussa Arno Tiefensee pääsi ensimmäisenä esittelemään venymiskykyjään.
kilpailun ainoana maalintekijänä kunnostautui Nick Baptiste.
Illan ykkösnimi löytyi kuitenkin Tapparan maalin suulta.
Viidennen torjunnan jälkeen Heljanko pääsi tuulettamaan kotivoittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Turkulaisille tuttu Jasper Lindsten avitti Ketterän voittoon TUTOsta
MESTIS | 11.1.2025 8:00
KooKoo otti neljännen voittonsa putkeen kaataen kotonaan Kärpät
LIIGA | 10.1.2025 23:05
Tappara palasi voittokantaan murskavoitolla
LIIGA | 10.1.2025 22:18
Tyttöleijonat aloitti MM-kisat kahdella tasaisella pelillä
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 17:20
- 1 / 1382
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Kolumni
Jori Lehterän vitsistä on kehittynyt yksi Liigan kuumimmista derbyistä
LIIGA | 22.12.2024 14:41