Totta se on: Petri Kontiola ja Tappara päätyivät yhteen

LIIGA / Uutinen
Petri Kontiola palaa liigajäille, Tappara-paidassa. Viime kausi meni Ilveksessä.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Kontiola palaa kirvesrintoihin yli 15 vuoden jälkeen. Tuore sopimus kattaa loppukauden ja alkaa marraskuun maaottelun tauolla.

Viime kaudella Ilveksessä SM-pronssia voittanut ja sittemmin uransa lopettamisesta ilmoittanut Petri Kontiola palaa liigajäille. Kokenut keskushyökkääjä on pitkään vihjaillut lopettamispäätöksensä pyörtämisestä ja nyt paluu konkretisoituu. Kontiola solmi Tapparan kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen, joka alkaa marraskuun maaottelutauon aikana.

− Ihan lopullisesti se varmistui viikko, kaksi, sitten. Juteltiin valmentajan (Rikard Grönborg) kanssa ja siinä sitten oltiin aika lailla samaa mieltä asioista, Kontiola kertoo paluustaan.

Meritoitunut ja menestynyt Kontiola on juhlinut himmeämpiä mitaleita niin seurajoukkueissa kuin kansainvälisilläkin kentillä. Mestaruutta hän ei ole kuitenkaan koskaan voittanut. Mestarisuosikki Tappara oli lopulta luonteva vaihtoehto.

− Siinä oli kaikennäköistä tavallaan, mutta Tappara valikoitui oikeastaan siksi, että tässä oli todella paljon kiinnostusta kummastakin suunnasta. Joukkueella oli myös tarvetta keskushyökkääjän paikalle.

Kontiola nousi kiekkokansan tietoisuuteen nimenomaan Tapparassa, jota hän edusti viimeksi kaudella 2006−07. Viime kaudella Kontiola pelasi Ilveksessä 58 ottelussa 51 pistettä. Kaiken kaikkiaan 39-vuotias hyökkääjä on pelannut 365 Liigan runkosarjaottelua. Kokemusta Kontiolalla on Liigasta tamperelaisjoukkueiden lisäksi HPK:sta ja lisäksi Pohjois-Amerikasta sekä KHL:stä.

» Lähetä palautetta toimitukselle