Tapparan taustayhtiö Tamhockey Oy tiedotti keskiviikkona sen osakeannin päättymisestä. Viime sunnuntaina päättyneessä annossa merkittiin yli 20 000 osaketta, minimimäärän ollessa 13 000 osaketta.
Osakekohtaisen merkintähinnan ollessa 73 euroa, anti keräsi kaiken kaikkiaan yli 1,5 miljoonaa euroa. Siihen osallistui paitsi vanhoja osakkeenomistajia yleisessä osakeannissa, myös kymmenkunta uutta osakkeenomistajaa samaan aikaan suunnatussa annissa. Yhtiö ei julkaise vielä uusien osakkeiden nimiä.
Yhtiön oma pääoma oli huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden jälkeen 4,7 miljoonaa euroa. Se ei ole merkinnyt liigaosakettaan taseeseensa.
Tiedotteessa Tamhockey Oy kertoo visionsa olevan, että Tappara on tulevaisuudessa Suomen arvokkain kansainvälisen tason urheiluviihdebrändi. Nyt toteutunut anti vahtistaa yhtiön perustaa sekä liiketoiminnan kehittämistä strategian mukaisesti.
– Tappara on pitkäjänteisesti kehittänyt toimintaansa ollakseen sekä urheilullisesti että taloudellisesti menestyvä seura. Tässä onnistuminen vaatii jatkuvaa oman toiminnan kehittämistä. Haluamme yhdessä kehittää tapparalaista ja suomalaista jääkiekkoa edelleen siten, että se on kansainvälisesti kilpailukykyistä ja myös taloudellisesti elinvoimaista, Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro toteaa.
Aiemmin keskiviikkona tiedotettiin myös synkistä talouslukemista, kun Nokia-areenan taustayhtiö KOY Tampereen Monitoimiareena Oy kertoi 3,1 miljoonan euron tappioistaan.