KooKoo löysi kanadalaisen keskushyökkääjän ECHL-kaukaloista

LIIGA / Uutinen
KooKoo hankki lisää tulivoimaa tulevan kauden joukkueeseensa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
KooKoossa nähdään ensi kaudella kanadalaista kiekko-osaamista.

KooKoo on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen kanadalaisen Riley Sawchukin kanssa. Sawchuk, 25, on oikea käsi alhaalla pelaava keskushyökkääjä.

Hyökkääjä saapuu Kouvolaan ECHL-seura Toledo Walleyesta, jossa hän pelasi viime kaudella 50 runkosarjan ottelua tehoin 25+27. 14 pudotuspeliottelussa Sawchuk teki itse kymmenen ja syötti kahdeksan maalia. Sawchuk oli joukkueensa tehokkain pudotuspelaaja.

KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kuvailee Sawchukia vahvistukseksi joukkueensa kärkiketjuihin.

– Sawchuk on vahva kilpailija, hyvä aloittaja ja hänellä on myös erinomainen laukaus, Kultanen kuvailee seuran tulevan kauden hyökkääjähankintaa.

Tulevalla kaudella Sawchuk pelaa ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan rajojen ulkopuolella. Kultanen kertoo Sawchukin valinneen Liigan urheilullisista syistä.

Aiemmalla urallaan kanadalainen hyökkääjä on pelannut Kanadan ja Yhdysvaltojen juniorisarjoissa. Kahdella edeltävällä kaudella Sawchuk pelasi myös yhteensä 34 AHL-ottelua Grand Rapids Griffinsin joukkueessa. Näissä otteluissa hän teki neljä maalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle