Marcus Davidssonin sopimus KooKoon kanssa on 1+1-vuotinen.
– Marcus on edelleen kehittyvässä iässä oleva pelaaja, jonka parasta ei varmasti ole vielä nähty. Uskomme, että hän sopii vahvuuksillaan loistavasti täydentämään meidän keskikaistaamme, urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi tuoretta hankintaansa seuran tiedotteessa.
– Davidsson on vahva luistelija, joka pystyy liikkeellään repimään auki vastustajan puolustusta. Hän on luotettava pelaaja myös puolustussuuntaan, Kultanen jatkaa.
Davidsson siirtyi Liigaan ensimmäistä kertaa kesken kauden 2022–23, kun SHL:n HV71 vaihtui Tapparaan, jossa kausi huipentui mestaruuden ratkaisseeseen maaliin viidennen loppuottelun jatkoajalla. Viime kaudella 25-vuotias ruotsalainen edusti Ässiä. Yhteensä tilille on Liigassa kertynyt 76 runkosarjaottelua tehoin 17+24=41 ja 14 pudotuspeliä lukemin 4+0=4.
Aikoinaan Ruotsin juniorimaajoukkueissa viihtynyt Davidsson on Buffalo Sabresin toisen kierroksen varaus kesältä 2017, mutta hän ei koskaan ole pelannut Pohjois-Amerikan sarjoissa.